Valtuusto kopautti vammalalaissyntyisen Innan kunnanjohtajaksi

Valtuusto valitsi Lauri Innan Punkalaitumen uudeksi kunnanjohtajaksi hallituksen esityksestä yksimielisesti.

Punkalaitumen maanantai-iltainen valtuusto kopautti kunnan uudeksi kapteeniksi vammalalaissyntyisen valtiotieteiden maisterin Lauri Innan. Hän siirtyy kunnanjohtajaksi Teollisuuden Voiman viestintäpäällikön tehtävistä.
Inna on perheensä kanssa jo ehtinyt katsella uudelle kotitalolle tontin paikkaa Punkalaitumelta. Edellytyksiä valinnalle on muun muassa hyvä kaivovesi.
Kunnanjohtajan pestiä on kesästä asti virkaa tekevänä hoitanut hallintojohtaja Oili Mölsä. Kunnanjohtajaksi pyrki yli 20 hakijaa.
“Pääsin Suomen parhaan kunnan johtajaksi. Tarkka aloittamisajankohta selviää myöhemmin syksyllä”, hehkutti Inna puolisen tuntia kestäneen kokouksen päätyttyä tuoreeltaan.
Lue lisää 24.10. Alueviestistä.

  • Pekka Niemelä

    Onnea Lauri! Nyt Punkalaidun saa kunnanjohtajan, jolta sujuu homma kuin homma. Late on meinaan kova jätkä.

  • Nimetön

    Onnea ja menestystä. Pienessä kunnassa tarvitaan monitaitoista miestä.

  • vaununperäläinen alkuasukas

    pysyy muuten Laurilla mootorisahaki summuut maatalouskalut käsisä oon itte nähny ei o muuten mikään turhimmasta päästä oleva miäs!!!!

  • Nimetön

    täälä osataan keittää kahveetakin, tuumi tuleva kunnanjohtaja tyytyväisenä, kun kupistaan ryysti… 🙂 kiva kuva

Kommentointi ei ole käytössä.