TENA-tilausten tietosuojaloukkaus koskee Pirkanmaalla noin 16 000 asiakasta

Tietosuojaloukkaus. Kuva Pixabay.

Pirkanmaalla TENA-tuotteita tilanneiden tietosuojaloukkaus koskee noin 16 000 asiakasta. Asiasta kertoo hyvinvointialue.

Tietomurron kohteeksi joutui TENA-hoitotarvikkeiden kotiinkuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy. Hyvinvointialueen omissa järjestelmissä olevat asiakastiedot eivät ole vaarantuneet. Henkilötietojen lisäksi esimerkiksi taloyhtiön ovikoodi on saattanut päätyä ulkopuolisten tietoon.

TENA-tuotteita kotiin tilanneita asiakkaita hyvinvointialue ohjeistaa tutustumaan Kyberturvallisuuskeskuksen ohjeisiin tietovuodon uhrille. Lisäksi kehotetaan pysymään varuillaan ja kiinnittämään erityistä huomiota mahdollisiin petosyrityksiin.

Hyvinvointialue lähettää asianosaisille asiakkaille henkilökohtaisen kirjeen tietosuojaloukkauksesta.

  • Tuntematon

    Digiloikkaa vedetään tuskassa mutta miten asiat hoidetaan kunnon palvelunestohyökkäyksen jälkeen tai kun digisysteemi kaatuu pitempiaikaisesti ? Digiuskovaiset eivät edes myönnä tällaisen tilanteen olevan mahdollinen. Epäilykseni on että näin tulee vielä käymään.

Kommentointi ei ole käytössä.