Koulukuljetusten periaatteet päivitettiin Huittisissa myös petovaaran osalta

Huittisissa ja Köyliössä liikkuvat sudet ovat nostaneet petokysymyksen myös koulukuljetusten aiheeksi ja mahdolliseksi perusteeksi.

Osana laajempaa koulukuljetusperiaatteiden päivitystä Huittisten kaupunki on muokannut ja täydentänyt myös periaatteita petovaaran osalta. Kuljetukset pyritään järjestämään yhteistyössä kotien kanssa.
Petoeläinten aiheuttaman vaaran vuoksi järjestettävän saattoavustuksen tai kuljetuksen periaatteisiin kuuluu, että petovaara on todennettu asiantuntijan taholta. Saattoavustus tai kuljetus koskee esiopetuksen sekä vuosiluokkien 1-6 oppilaita. Koulutusjohtaja myöntää tilapäisen saattoavustuksen tai oikeuden maksulliseen ohi ajavaan taikka maksuttomaan koulukuljetukseen oppilaan huoltajan hakemuksesta enintään kuukauden ajaksi
kerrallaan.
Lähtökohtana on, että koulukuljetukset petovaaran vuoksi pyritään järjestämään yhteistyössä huoltajien kanssa. Jos kuljetukseen oikeutetun oppilaan kuljetusta ei voida järjestää tai se on erityisen hankalaa tai kyse on petovaaran vuoksi järjestettävästä kuljetuksesta, voidaan oppilaan huoltajalle maksaa oppilaan kuljettamisesta. Tämä saattoavustus maksetaan kilometrikorvauksena, jonka suuruus on 75 prosenttia kunnallisen virkaehtosopimuksen mukaisesta oman auton käyttökorvauksesta.

  • houdentouden

    “Osana laajempaa koulukuljetusperiaatteiden päivitystä Huittisten kaupunki on muokannut ja täydentänyt myös periaatteita rattijuoppojen koulukuljetuksille aiheuttaman uhan osalta. Kuljetukset pyritään järjestämään pitkin peltoja yhteistyössä kotien kanssa.
    Rattijuoppojen aiheuttaman vaaran vuoksi järjestettävän saattoavustuksen tai kuljetuksen periaatteisiin kuuluu, että rattijuoppojen aiheuttama uhka on todennettu asiantuntijan taholta.
    Asiantuntijaksi katsotaan tilastitieteelliset menetelmät ja metsästysseuraan kuulumaton poliisi.”

    Noinkin olisi tuo uutinen voinut kuulua.

Kommentointi ei ole käytössä.