
Sastamalan Tokmannin perjantaiaamuna kello 10 auenneet ovet vetivät väkeä viimaisesta säästä sisään lujaa tahtia. Tokmanni-konsernin toimitusjohtajan Heikki Väänäsen arvio ihmismäärästä oli avajaispuheessa tuhannen luokkaa, mutta pian heitä ajoi paikalle paljon lisää. Liikenne olikin suorastaan tukkoista aamupäivän mittaan ja autoja parkkeerattiin varsin luovasti.
Väänäselle nämä olivat jo neljännet avajaiset tällä viikolla, sillä maamme suurimman halpakauppakonsernin myymälöiden avajaisia on Sastamalan lisäksi vietetty Porissa, Painmiossa ja Keravalla.
“Avajaiset ovat kauppiaan parhaita hetkiä”, Väänänen tuumi hieman ennen ovien aukeamista.






Eikö rehtorilla öle työaikana tärkeämpääkin tekemistä, kuin juokseminen kaikissa kissanristiäisissä.
Voi pertti , pertti. Hanki elämä ittelleskin.
Kiinnostaisi kyllä tietää saako Andersson työstään palkkaa koko ajan juostessaan kissanristiäisissä ja luottamustoimissa? Kuka tietää, kuka vastaa.
no jo on ämpäreillä vetovoimaa…hih….
määkin hain…………
Jari Andersson lienee siellä kyllä kaupungin edustajana, kutsuttuna ja velvoitettuna. Tuskin hän sinne itse itseensä on ollut tyrkyttämässä!
Mutkan kautta on kyllä itse itsensä sinne tuputtanut, koska kunnallisppolitiikkaan on itse niin halunnut. Muuten: oli ihan hienoa todeta, että kaupunginjohtajan virka pantiin uudelleen hakuun. Alkuperäisistä hakijoista, Andersonia myöten, voidaan nyt virallisestikin todeta, että “mene, mene, tekel ufarsim”.
Sinulle Seppänen, vanha pieru: Olet vain kade Andersonille, myönnä pois
on se hyvä että saatiin kunnon kauppa tänne käpykylään
J. A on aina siellä, missä pääsee mediaan!!!!
Näin se on! Kaikki mahdollinen näkyvyys jonka voi ilmaiseksi saada! Paikalla olisi pitänyt olla valtuuston pj Ulla YH, hän on Anderssonnia korkeammalla pallilla. Miksi se on aina JA joka edustaa???
Onko nimimerkin Pe*tti Se*pänen takana mahdollisesti kuuluisa Taika-Jimi?
Sama Jimi se on. Sama Jimi joka aikoinaan kipua tuntematta pystyi pistämääntulikuumalla neulalla avustajaa perseeseen.
Oli ihanan vapahduttavaa todeta Tokmanin avajaisten alla ja aikaan ettei Torikeskuksen aulassa istunut sitä pahuksen kyttääjäporukkaa. Se oli varmaan kyttäämässä ittellensä ämpäriä. Onnistuneet voisivat ottaa ämpärinsä mukaan vartiopaikoilleen viimeistään maantaina.
KYSYMYS: MIKÄ ON SASTAMALAN SUOSITUIN LAUKKUBRÄNDI?
VASTAUS: KELTAINEN ÄMPÄRI….NIITÄ AINAKIN OLI LIIKENTEESSÄ PERJANTAINA!
Ihana asia että Jari oli kutsuttu mukaan avajaisiin 🙂 Kateelliset vaan haukkuvat sitä!
Ja voi hyväne aika tuota ruuhkaa 😀 😀 Onneks itselläni on aikaa odottaa viikko ennenkuin menen kyseiseen kauppaan 😀 Sillon sielä varmaan näkee ympärilleen 😉
ei sentään kaikki huumori ole kokonaan kadonnut…onkohan niillä ensi viikolla ne sateenvarjot tarjouksessa?
Pertti Seppäselle ja muillekin: On erinomainen asia, että kaupunki kehittyy ja saatiin uusi vetovoimainen kauppa. Se lisää terveellä tavalla kilpailua ja muutkin joutuvat varmaankin vähän tarkistamaan hinnoitteluaan. Siis hyötyjä on asiakas. Asia on kyllä sen väärti, että kaupungin edustajan kuuluu olla paikalla avajaisissa. Toiset tekevät ja toiset valittavat. Arto Koivisto SDP valitti loppuun asti Citymarketin kaavasta. Mikähän vahinko Tokmannin kohdalla tuli, kun valittajien puolue ei lyönyt kapulaa rattaisiin?
Nii¨’in se olikin ARTO vastaan Arto…..
Korjaus: Arto Koivisto Perussuomalaiset!
Kuinka moni ämpärin hakijoista menee tulevaisuudessa tokmannille OSTOKSILLE!!!! Veikkaus 52% loput myhäilee kotonaan että onneksi sain ÄMPÄRIN!
Korjaus: Valituksen tehdessään Arto Koivisto oli valittu valtuustoon SDP:n listalla ja oli edelleen sdp:n kunnallisjärjestön jäsen. Vasta valitusten kaaduttua hän loikkasi PS:n listoille ehdokkaaksi.
Kirjoitin aiemmin, että Arto Koivisto on perussuomalainen. En tiennytkään että hän on ollut SDP:n jäsen! Vaikuttanut aina perussuomalaiselta. Tullut tutuksi Waltterssin ovelta kun oli siellä pokena.
Ompa junteilla kova ämpärin puute.