Säkyläläiselle hoitokodille palkinto erinomaisesta ympäristötyöstä

Esperi Ratamo
Vuoden edelläkävijän palkinnon nouti Ratamon yksikönpäällikkö Nina Aksentjeff.

Esperin hoitokoti Ratamo Säkylässä on palkittu konsernin sisällä Vuoden edelläkävijänä. Voittajat valitsi yhtiön johto.

Vuoden edelläkävijän tunnustuksessa painotettiin erinomaista työtä ympäristön säästämisessä. Ratamon kierrätysaste 86 prosenttia on korkein Esperin yksiköistä. Vedenkulutus on laskenut noin neljänneksen. Määrä vastaa yli neljääkymmentä säästettyä vesilitraa vuorokaudessa asukasta kohti.

”Voittajiksi valikoiduissa kodeissa on otettu merkittäviä edistysaskelia ja tehty uutteraa kehitystyötä jo vuosien ajan”, kertoo Espertin toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi.

Ratamon asukkaat ovat lähteneet ympäristötyöhön innokkaasti mukaan. He esimerkiksi kierrättävät aktiivisesti.

Palkitun hoitokodin yksikönpäällikkö on Nina Aksentjeff.

Ratamo tarjoaa asumispalveluja päihdekuntoutujille Säkylän keskustassa. Asukaspaikkoja on yhteensä kolmekymmentä, joista puolet on ympärivuorokautisen palveluasumisen ja puolet yhteisöllisen asumisen.