Pariskunta välitti alkoholia ja tupakkaa nuorille Huittisissa

Huittisten keskustassa asuvaa pariskuntaa epäillään alkoholirikoksesta ja tupakan myyntirikoksesta. Vuonna 1983 syntynyt nainen ja vuonna 1965 syntynyt mies välittivät alkoholia ja tupakkaa nuorille.
Välittäjät ostivat alkoholin Huittisista Alkosta ja eri kaupoista. Tupakkaa haettiin kauppojen lisäksi myös kioskeista.
Nuorille päätyneet juomat olivat pääasiassa mietoja alkoholijuomia, mutta osalle nuorista meni myös väkeviä alkoholijuomia.

Alkoholia ja tupakkaa välitettiin viidelletoista huittislaiselle alle 18-vuotiaalle nuorelle. Nuoria epäillään alkoholirikkomuksesta, koska heillä oli alkoholia hallussaan alle 18-vuotiaana.
Kahdeksalle 15-18 -vuotiaalle nuorelle kirjoitettiin sakko alkoholirikkomuksesta. Kahden nuoren osalta asia lähetetään syyttäjän harkittavaksi.
Viisi nuorista oli alle 15-vuotiaita. Heidän osaltaan tutkinta lopetettiin, koska he eivät olleet tapahtumahetkellä rikosoikeudellisessa vastuussa alaikäisyytensä vuoksi.

Satakunnan poliisilaitoksen Kokemäen tutkintayksikkö tutki 1.3.2011-5.6.2012 tapahtunutta alkoholin ja tupakan välitystä nuorille. Asian tutkinta aloitettiin poliisin saamien useiden vihjeiden perusteella.
Pariskunta oli pidätettynä viime kesänä. Esitutkinta on loppusuoralla ja juttu siirtyy lähiaikoina syyttäjälle syyteharkintaan.