Sastamalan Sammaljoella asuvan Markku Rudangon puutaidenäyttely sai aikaan kaikkien aikojen yleisöryntäyksen Pirunvuoren kivilinnaan. Juhannuksesta heinäkuun loppuun kestäneeseen näyttelyyn kävi tutustumassa noin 2700 ihmistä.
“Sadepäivinäkin kivilinnalla kävi lähes poikkeuksetta yli 50 henkeä ja parhaimmillaan kävijöitä oli juhannuspäivänä lähes 300”, kertoo kivilinnan opas Antti Salminen.
Aikaisempina vuosina kivilinna on vetänyt koko kalenterivuoden aikana noin 2000 kävijää.
Tammikuun alusta lähtien kivilinnalla on käynyt jo lähes 3500 ihmistä. Koko vuodelle odotetaan yli 4000 kävijää eli yli 100 prosentin kasvua takavuosiin verrattuna.
Tänä kesänä kivilinna on avoinna yleisölle vielä elokuussa viikonloppuisin 18.8. asti.
Tämän jälkeen yksittäiset kävijät voivat kysyä kivilinnan avainta Hotelli Ellivuoren vastaanotosta ja isompien seurueiden kannattaa tilata ryhmäopastus Sastamalan Oppailta.
Yksi kivilinnan kesän kohokohtia oli, kun muusikko Jussi Syren kävi viihdyttämässä kävijöitä juhannuksena. Kuva: Sastamalan kaupunki.









HIENO HOMMA KUN JOKU JAKSAA VIELÄ YRITTÄÄ!! OTTAKAA OPIKSI!!!
Taitaa olla ainoa nähtävyys sastamalassa joka kasvaa.
Laiskotti niin paljon ettei tullut käytyä koko näyttelyssä.