Kunnostettu WPK:n ranta houkuttelee viihtymään Huittisissa

Hyvinkääläiset Otto, Aino ja Soili Valtonen nauttivat kesäaamusta WPK:n rannassa tänään tiistaina.

Tiistaiaamupäivällä WPK:n rannassa, Huittisten keskustan tuntumassa on vielä rauhallista.
Soili Valtonen polskuttelee viileässä jokivedessä lastensa Oton ja Ainon kanssa.
”Mies lähti kaupoille ja jätti meidät tähän siksi aikaa”, hän kertoo.
Kevään aikana kunnostettu ranta saa kolmikolta vilpitöntä kiitosta.
”Ranta oli jo ennen remonttia kiva, mutta nyt tämä on todella hieno”, Soili kehuu.
”Ihan täydellinen”, Otto tiivistää.

Hyvinkääläinen perhe on kolmatta kesää Huittisissa mökkiläisinä. Kaupunki palveluineen on ehtinyt tulla muutamassa vuodessa hyvin tutuksi.
”Pakko kehua Huittista, tämä on ihan mahtava kaupunki. Olemme yllättyneet varsinkin siitä, miten paljon mukavia tapahtumia täällä on tarjolla ja miten hyvin niistä tiedotetaan”, Soili sanoo.
Kesän aikana Huittisissa vietetäänkin kaikki viikonloput ja koko loma.

Kuivanmaanmökiltä on helppo tulla keskustaan uimaan.
”Tämä WPK:n ranta oikein houkuttelee viihtymään ja viettämään aikaa. Meillä alkoi maanantaina loma ja jos ilmat pysyvät tällaisina, niin ihan varmasti tulemme viettämään täällä paljon aikaa”, Soili ennustaa.

Ainutlaatuinen ranta

Rantatuoleilla lekottelevat sisarukset Jenni ja Aleksi Virta nauttivat WPK:n rannasta kolmatta kertaa kuluvan kesän aikana.
”Olemme kulkeneet tästä WPK:n rannan ohi koko ikämme ja juuri äsken puhuttiin siitä, miten paljon paikka on muuttunut”, Jenni juttelee.

Kaksikko pitää todella paljon WPK:n rannan persoonallisesta ja omaleimaisesta ilmeestä.
”Kunnostuksen myötä rannasta on tullut todella viihtyisä ja jotenkin ihan ainutlaatuinen, en muista nähneeni tämänlaista rantaa missään muualla”, Jenni ihastelee.

 

Lue juttu kokonaisuudessaan huomenna ilmestyvästä lehdestä.