Vammalan aluesairaalan johtokunta peräänkuuluttaa konkretiaa

Vammalan aluesairaala.

Talvikki-hankkeesta lausunnon antanut Vammalan aluesairaalan johtokunta on huolissaan sairaalan tulevaisuudesta sekä näkee tärkeänä kaikkien osapuolten sitoutumisen toiminnallisten ehdotusten toteuttamiseen ja mukanaoloon.

Varsinaista hankkeen toimeksiannon mukaista liiketoimintasuunnitelmaa ei loppuraporttiin sisälly. Johtokunta peräänkuuluttaakin konkreettisempia toimenpide-ehdotuksia ja kustannuslaskelmia jatkotyöskentelyn kuluessa mahdollisimman pian.

Kokonaisuudessaan hyvinvointikampus-konsepti Vammalan aluesairaalan johtokunta mielestä tukee palvelujen asiakaslähtöistä tuottamista ja kehittämistä. Johtokunta puoltaa näin ollen Talvikki-hankkeen loppuraportissa esitettyjä linjauksia ja toiminnallisia ehdotuksia.

Linjausten mukaisesti Vammalan aluesairaala on vuoden 2015 alusta Taysin toimialue. Sen myönteisimpänä asiana johtokunta näkee aluesairaalassa olevan osaamisen hyödyntämisen sairaanhoitopiirin sisäisen työnjaon keinoin ja Taysista tulevan lääkäriresurssin lisäämisen aluesairaalan toiminnassa. Toimialuemallissa aluesairaalalla on myös paremmat edellytykset vastata valtakunnallisiin sosiaali- ja terveyspalveluita koskeviin sekä päivystysasetuksen asettamiin vaatimuksiin.

Osapuolten sitoutuminen tärkeää ja yhteistyön lisääminen välttämätöntä

Vammalan aluesairaalan johtokunta esitti huolensa sairaalan tulevaisuudesta ja näkee tärkeänä kaikkien osapuolten sitoutumisen hankkeen toiminnallisten ehdotusten toteuttamiseen ja mukanaoloon. Yhteistyön lisääminen aluesairaalan, Taysin, Sotesin ja Sastamalan kaupungin kanssa potilashoidollisissa palveluissa, tukipalveluissa sekä kiinteistöjen käytössä ja hallinnassa on johtokunnan mielestä välttämätöntä. Johtokunnan näkemyksen mukaan on kestämätön tilanne, että sairaanhoitopiirissä tehdään merkittäviä kiinteistöinvestointeja Taysin ja Pitkäniemen alueilla, kun aluesairaalassa on tyhjillään tai vapautumassa tiloja.

Synnytystoiminnan jättämä aukko huolettaa

Talvikki-hankkeen selkeänä puutteena Vammalan aluesairaalan johtokunta pitää sitä, että varsinaisia uusia asiakkuuksia ei ole tunnistettu tai löydetty ja ettei ehdotuksiin sisälly selkeiden toiminnallisten kokonaisuuksien siirtoa aluesairaalaan muun muassa korvaamaan synnytystoiminnan päättymisen jättämää aukkoa. Kuntien kuulemiskierroksen puutteena johtokunta pitää kuntien luottamushenkilöiden sivuuttamista selvityksessä sekä näkee kuulemiskierroksen tulokset yksipuolisina ja epätyydyttävinä.

Taysin toimialuemalliin ei enää ehdotuksen mukaan sisältyisi aluesairaaloiden johtokuntien kaltaisia toimielimiä. Vammalan aluesairaalan johtokunta katsoo, että kampusjohtoryhmän työtä ohjaamaan ja linjaamaan pitäisi perustaa kampusohjausryhmä, joka toisi kuntanäkemystä esiin.

  • Jormapuska

    Ettei nyt olisi jo housuissa! Nyt on hirveä kiire kun olisi pitänyt olla vuosia sitten kun asiat oli jo aistittavissa. Synnytysosaston lopetuksesta on puhuttu vuosia, ei tullut kuntoutusosastoa aivovammapotilaiden kuntoutukseen (varmaankaan ei ihan oikea nimike) eikä mitään muutakaan erikoissairaanhoitoon liittyvää millä voisi saada tuloja kassaan. Ja johtokunnalla ei edelleenkään ole mitään konkreettista tarjottavaa. Yritetäänkö nyt siirtää vastuuta muille ja ollaan entistä enemmän myöhässä. Johtokunnan toimintaa / toimimattomuutta voidaan myöhemmin arvioida. Onneksi vastuut säilyvät vielä vuosia ja sen toimet ovat kaikkien kuntalaisten arvioitavissa.

    Heikolta vaikuttaa kun vieläkään ei ole mitään konkreettista esittää. Mitä arvoisa johtokunta on saanut aikaiseksi kokoontuessaan. Siis palkkion nostojen lisäksi?

  • Mauri Tuominen

    Tässä ilmainen idea, kehitetään osasta sairaalaa kuntoutus sairaalana. Yhä enempi on tarvettä vanhusten kuntouttamisesta, ja työikäisten kuntouttamisesta työelämään takaisin.
    Saadaan nopeasti toimenpiteiden jälkeen edullisemmalle hoitotasolle potilaat kuntoutumaan kotiin ja töihin. On kansantaloudellisestikin edullinen vaihtoehto. Idea on vapaasti käytettävissä.

    • Nimetön

      Hyvää kuntoutusta saa jo Kankaanpäässä ja Ikaalisissa. Kankaanpäässä paikallinen kansanedustaja todella teki jotain konkreettista, ei vain puheissaan. Teki kyllä negatiivistakin tämän jälkeen mutta se on toinen asia.

    • Antti Salminen

      Loistava idea! Satalinnaa Harjavallassa ollaan sulkemassa ja Turussa Kelan ylläpitämään Petreaan eivät mahdu kaikki halukkaat vaan paikka on yleensä aivan täynnä ja kuntoutusasiakkaita siirrellään jatkuvasti Caribian kylpylään. Olen monesti ihmetellyt, miksi Pirkanmaalta roudataan ihmisiä Turkuun asti, eikö lähempää löydy paikkaa? Kuntoutus on tietenkin hyvin laaja käsite ja Petrean ja Satalinnan kuntoutustoiminta on hyvin erilaista, mutta johonkin tiettyyn kuntoutuksen osa-alueeseen voisi kannattaa Vammalan sairaalanmäellä erikoistua.

      • Antti puhuu asiaa

        valtiomiesainesta, mutta

        eiköhän tohon mäelle joku Pihlajalinna tai Mehiläinen tule, siis yksityisairaalaa pukkaa, ehkä yksityisiä synnytyksiäkin…

  • Nimetön

    Tuomisen kannattaisi keskittyä vakuuttamaan omat puoluetoverinsa pirkanmaalla jotka ovat pääsyyllisiä Vammalan sairaalan alasajoon Ihalaisen johdolla.

    • Mauri Tuominen

      Siitä on se laulukin oi tuntematon ja niin edelleen. Kannattaa katsoa asioissa etteenpäin, peruutus peili on vain peruuttamista varten. Nyt pitäisi kehittää kehittää sairaalaa sellaisille alueille missä on tarvetta, ei siinä mitään puoluetovereita vakuutella vaan tosiasiat pöytään. Tuntematon voi minun puolestani haeskella syyllisiä jos se jotain auttaa, tuskin.

  • Nimetön

    Eiköhän ne alasajajat löydy enemmälti sieltä valtuuston oikealta laidalta puheenjohtajaansa myöten. Painetta kannattaa tässä vaiheessa asettaa oikeiston ajaman yksityistämisselvittämisen pysäyttämiseen. Se tietää sairaalan varmaa alasajoa.

  • Nimetön

    Mitä hyödyttää syyllisten hakeminen? Se on ainakin varma, että asiat eivät hoidu vanhoja muistelemalla. Sitä rahaa ei vaan riitä entiseen malliin ja tämä on joidenkin vaan vaikea tajuta. Siksi on tehtävä systeemiin muutos ja äkkiä, asioiden siirtäminen vain lisää kustannuksia entisestään.

  • Tuntematon

    Olet oikeassa, syyllisiä ei kannata hakea. Sensijaan voi mietiskellä minkälainen politiikka on tehnyt mahdolliseksi, että nykytilaan on tultu. Jokainen vähänkään asioita seurannut voi päätyä johtopäätökseen, että alueemme pitkällä oikeistolaisella enemmistöpolitiikalla asioita on nykyiseen vaikeaan tilanteeseen ajettu. Nyt vihdoin on muutoksen aika. Yksityistämiskehitys on pysäytettävä ja järkevällä toiminnalla ja yhteistyöllä pantava alueen kehittämiseen uutta suuntaa.

    • Nimetön

      Kyllä se demarit on nyt niin että ei tätä millään oikeistopolitiikalla ole hoidettu, Kyllä siellä on sairaanhoitopiirin johdossa demari. Demarit on myös kokoomuksen kanssa suurin ryhmä, joten turha on demarien huudella ettei kannata kysellä kenen politiikan seurausta tilanne on.
      Totuus on se että paikallisten Nurmisten ja Jokisten lobbaaminen Tampereen demarien suuntaan on epäonnistunut täydellisesti.

  • Tuntematon

    Edellinenkin on oikeassa, onhan siellä todellakin varsinaisen oikeiston lisäksi kepu ja viimeaikoina myös persu osana vankkaa porvarienemmistoä olleet päätöksiä tekemässä. Tästä huolimatta näyttää siltä, että demarit ovat pienenä vähemmistönä hoidelleet hommat. Aika uskomaton suoritus heiltä!

    • Nimetön

      Uskotko sä ihan itse tuota soopaasi? Seuraisit hei hiukan asioita, kaksikko keskittyy populismiin ei todellakaan asioiden hoitamiseen.

  • Nimetön

    Mitkähän ryhmät ovat pakkoliittämässä kuntia ja keskittämässä terveydenhoitoa??
    Käsittääkseni keskusta ja perussuomalaiset ovat niitä puolueita jotka ovat huolissaan keskittämispolitiikasta!
    Kyllä se vaan niin on että demarit ja kokoomus ajavat keskittämistä ja pienten yksiköiden lopettamista, aivan turha kuvitella että kansa ei näe todellisuutta.

  • Nimetön

    Se kuntoutus sairaala on hyvä idea. Samalla voisi iskeä kaksi kärpästä yhdellä huitasulla. Voitaisiin hankkia kaikkien Vammalan asukkaiden iloksi simulaattori, joka olisi kuin uimahalli. Siinä polskutellaan, kuten altaassa konsanaan. Myös korkeat vastalaineet olisi mahdollista järjestää.

  • Epätietoinen

    Sairaala-asioiden vallankäyttäjien koostumus näyttää epäselvältä. Voisko joku asiaa tunteva panna tänne selvityksen sairaanhoitopiirin valtuuston ja aluesairaalan johtokunnan poliittisista voimasuhteista. Samalla vois selvittää onko siellä puheenjohtajistossa sastamalalaisia poliitikkoja.

    • tieto lisää tuskaa

      Vammalan aluesairaalan johtokunta

      Puheenjohtajat

      Puheenjohtaja Pauli Pietilä, kesk.
      Eläkeläinen, Sastamala
      Puhelin: 0400 594 544
      Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@kopteri.net

      Varapuheenjohtaja Päivi Pelttari, Sastamala, kok
      Controller, Sastamala
      Puhelin: 040 575 1170

      Muut jäsenet

      Aimo Salo, Ikaalinen, kesk
      Sari Lähteenmäki, Parkano, kok
      Maarit Lepistö, Hämeenkyrö, sdp
      Erkki Kallio, Parkano, kesk
      Helena Ojennus, Parkano, ps
      Heljä Leppäniemi, Sastamala, sdp
      Ari Heiska, Ikaalinen, ps

  • tieto lisää tuskaa

    Valtuuston puheenjohtajisto

    Puheenjohtaja Arto Satonen, Sastamala, kok
    1. varapuheenjohtaja Kai Lindroos, Mänttä-Vilppula, sdp
    2. varapuheenjohtaja Tarja Ahonen, Valkeakoski, ps

    Jäsenkunta

    Varsinaiset jäsenet

    Varajäsenet

    Akaa

    Jaakko Leinonen
    Olavi Mikkola
    Kirsi Nord-Sarkola

    Päivi Välimäki
    Pentti Palonen
    Seija Tromstedt

    Hämeenkyrö

    Maarit Lepistö
    Jouni Ovaska
    Kirsi Parhankangas

    Jarmo Järvinen
    Maria Härkki-Santala
    Heimo Nordfors

    Ikaalinen

    Anneli Ranne
    Aimo Salo

    Tuula Talonen
    Pauli Haapaniemi

    Juupajoki

    Anne Lepola
    Pekka Rae

    Martta Lepistö
    Esko Välttilä

    Jämsä

    Pekka Kataja
    Merja Lahtinen
    Sanna Rajala

    Hannu Loberg
    Mika Kyrö
    Eija Aaltonen

    Kangasala

    Mauri Jussila
    Teija Kulmala
    Arja Marttala
    Jorma Schukoff

    Harri Syrjäläinen
    Eevaliisa Pentti
    Tessa Manni
    Jari Markkinen

    Kihniö

    Pilvi Kärkelä
    Martti Leppälä

    Leila Pusa
    Kristiina Mäkelä

    Kuhmoinen

    Eero Ikonen
    Mira Jokinen

    Ossi Simola
    Arja Korvenranta

    Lempäälä

    Usko Gullsten
    Riikka Kivelä
    Tuukka Liuha

    Hannu Kiviaho
    Tarja Sikiö
    Jaana Riikonen

    Mänttä-Vilppula

    Mira Anttila
    Kai Lindroos
    Tea Pirttilahti

    Pertti Timonen
    Esa Mikkola
    Katja Paski

    Nokia

    Auli Arpiainen
    Jani Lehtinen
    Paula Maunumäki
    Pekka Nokso-Koivisto

    Johanna Matikka
    Jukka Pulakka
    Marianne Karttinen
    Kirsti Sala-Kallio

    Orivesi

    Ritva Ahonen
    Heidi Jakara
    Päivi Nikkilä

    Inkeri Toivo
    Ulla Reini
    Heikki Salomaa

    Parkano

    Tellervo Kilkki
    Ari Lamminmäki

    Mauri Kuivanen
    Saara Viitaharju

    Pirkkala

    Pirkko Jartti
    Juha-Pekka Mattila
    Seppo Orpana

    Antero Saksala
    Ritva Ahola
    Jaana Ristimäki-Anttila

    Pälkäne

    Eveliina Hakala
    Olavi Seppälä

    Outi Viitanen
    Jarkko Pihkala

    Ruovesi

    Marko Kivi
    Sirpa Luomaharju

    Outi Kokko
    Yrjö Särkkä

    Sastamala

    Jenni Jokinen
    Pauli Pietilä
    Arto Satonen
    Katariina Siuronen

    Ilmari Nurminen
    Ulla Ylä-Hongisto
    Jussi Mikkola
    Sari Henriksson

    Tampere

    Ossi Aho
    Pekka Anttila
    Maija Kajan
    Sofia Salonen
    Yrjo Schafeitel

    Tuomo Räihä
    Tuula Erikson
    Emmanuel Eneh
    Riitta Koskinen
    Antti Hervonen

    Urjala

    Terttu Hiukkamäki
    Paula Virtanen

    Elisa Lahma-Ahola
    Erkki Tirkkonen

    Valkeakoski

    Tarja Ahonen
    Anja Peräkääly
    Sari Pulla

    Minna Kamppari
    Marja Heikkinen
    Sari Ilovuori

    Vesilahti

    Ari Arvela
    Mervi Lumia

    Anna Paavilainen
    Velipekka Saarinen

    Virrat

    Eila Kalliomäki
    Reijo Koskela

    Ari Hänninen
    Väinö Ilomäki

    Ylöjärvi

    Pekka Hietaniemi
    Ritva Hämeenoja
    Jussi Kytömäki
    Leena Mankkinen

    Liisa Schali
    Pasi Takala
    Jari Niemi
    Niina Äikäs

    Tampereen yliopiston edustajat (2)

    Päivi Mäntysaari
    Seppo Nikkari

    Heikki Huoviala
    Harri Melin

    Sihteeri

    hallintopäällikkö Vuokko Ylinen

  • tieto lisää tuskaa

    pshp hallitus kokoontuu kuukausittain ja esittelijänä toimii sairaanhoitopiirin johtaja.

    Puheenjohtajat

    Puheenjohtaja Ilpo Sirniö, Tampere, sdp
    – vara Aila Dündar-Järvinen Tampere, sdp

    Varapuheenjohtaja Elina Sirén Tampere, kok
    – vara Ritta Koskinen Tampere, kok

    Jäsenet

    Tuula Petäkoski-Hult, Lempäälä, sdp
    – vara Jyrki Uotila, Parkano sdp

    Pekka Järvinen, Valkeakoski, sdp
    – vara Sanna Rajala, Jämsä, sdp

    Peter Löfberg, Tampere, kok
    – vara Antti Hervonen, Tampere, kok

    Tarja Soukko, Hämeenkyrö, kok
    – vara Maisa Vehkalahti, Pälkäne, kok

    Armi Kärki, Pirkkala, ps,
    – vara Rauno Mäki, Hämeenkyrö, ps

    Reijo Ojennus, Parkano, ps
    – vara Kari-Pekka Rauhala, Tampere, ps

    Tuukka Liuha, Lempäälä, kesk
    – vara Reijo Koskela, Virrat, kesk

    Irene Roivainen, Tampere, vihr
    – vara Jouko Paukkeri, Tampere, vihr

    Sinikka Torkkola, Tampere, vas
    – vara Marjatta Stenius-Kaukonen, Tampere, vas

    Petri Lintunen, Tampereen yliopiston edustaja
    – vara Timo Tiainen

    Tarja Pösö, Tampereen yliopiston edustaja
    – vara Marja Kaunonen

  • Epätietoinen

    Tämähän on selvää tekstiä. Aluesairaalan johtokunnassa kepulainen puh.joht. ja yht. seitsemän porvaria ja kaksi demaria. Sairaanhoitopiirin valtuustossa vammalalainen (kok) puheenjohtaja, valtuustossa neljä sastamalalaista, joista 1 Sdp, 1 kepu, 1 kok ja 1 persu. Hallituksessa ei näytä olevan yhtään sastamalalaista.

    Tällä joukolla Sastamalan etua ajetaan sairaala-asioissa. Jotenkin näyttää siltä, että kovin porvarijohtoista touhu on. Kovin valoisalta ei sairaalan tulevaisuus näytä. Valitettavasti!

    • Nimetön

      Aluesairaalan johtokunta ei pysty vaikuttamaan sairaanhoitopiirin päätöksiin, päätökset tehdään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksessa (pj demari) ja ne siunaa pshp:n valtuusto (pj Satonen).

      • Tuntematon

        Ei johtokunta voi olla edellisen kirjoittajan mukaisella asenteella liikkeellä, sehän olisi silloin täysin tarpeeton kustannuserä.

        Alueen väki odottaa, että johtokunta toimii aktiivisesti ja ottaa vahvasti kantaa oman sairaalan kehittämisen puolesta ja toimittaa paikallisen väen vaatimukset sh-piirin päättäjille.

        Siellä johtokunnassa näyttää olevan seitsemän istuvaa porvaria. Tähän täytyy saada muutos.

  • Hanna

    Voi höpö höpö kaiken maailman Talvikkeja sun muita.
    Ja että aluesairaalasta TAYS in toimialue. Toimialue, miettikääpä sitä sanaa ihan hiljaa minuutin ajan. Mitä se tarkoittaa?

    Ei sen kummempaa kuin on tähänkin asti tehty. Sairaanhoitopiiri on määrännyt mitä ja miten Vammalassa toimitaan. Mitä taivaan talikynttilät se meinaa vaikka tehtäis yhteinen mikä tahansa systeemi. Aivan pässimäistä jargonia ja mitätöntä löpinää.
    Kun ei aluesairaalassa ole johtojoukossa oman tontin tarmokasta puolustajaa niin tässä tulos. Yhteen suuntaan kumartaa kuten herrat (narrit) täältä Tampereelle niin toiseen suuntaan pyllistää.

  • Nimetön

    Me ollaan porvareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan. Niin se taitaa olla. Vastavoima puuttuu, silloin touhutaan miten lystää. Silloin seuraukset kärsii suuri ihminen, koska ”pieniä ihmisiä” ei ole olemassakaan.

  • Nimetön

    Tuota Sastamalan pääpukaria siipeilijöineen kiinnostaa lentopallo siinä määrin, että Talvikkikin on katsottava vain sulavaksi siirtolumeksi äänestäjiä hämätessä.

  • Tuntematon

    Pahinta on se jos lähdetään yksityistämisen tielle. Kun vielä muutama sairaala putoaa yksityisten pussiin niin säkin suu pannaan kiinni. Hetken rahastetaan sairaiden ja veronmaksajien kustannuksella, mutta sopivan tilaisuuden tullen saalis myydään ulkomaisille sijoittajille. Seurauksia voi vain arvailla, mutta esimerkit muualta pelottavat.

    Nyt tarvitaan yhteistyötä sairaanhoitopiirin ja muiden sairaaloiden (esim. Valkeakosken sairaala) kanssa. Toisaalta on palautettava vuosien porvaritouhuilulla menetetty luottamus Vammalan sairaalan käyttäjäkuntiin. On vaan lähettävä nöyrästi keskustelemaan muiden kuntien kanssa VAS:n tulevista toiminnoista, työnjaosta, tilojenkäytöstä, uusista rakenteista jne.

  • Sinikka Torkkola

    Sairaanhoitopiirin hallituksen jäsenenä olen ollut huolissani suunnitelmista irtauttaa aluesairaala sairaanhoitopiiristä. Sitähän kaupunginhallituksen selvityshankkeet tarkoittavat, jos sairaala siirtyy kaupungin ja yksityisen terveydenhuoltoyrityksen toiminnaksi. Sen sijaan toimialueeksi siirtyminen on mahdollisuus säilyttää sairaala toimintakuntoisena, mutta olen samaa mieltä monien kirjoittajien kanssa siitä, että kuntien mutta myös palveluiden käyttäjien kokemukset ja näkemykset on saatava osaksi päätöksentekoa.

    Pirkanmaan vasemmisto otti syysvuosikokouksessaan kantaan sairaanhoitopiirin kehittämisen puolesta ja Sastamalan vasemmisto järjesti asiasta myös keskustelutilaisuuden. Lisää aiheesta Vasemmalla Kaista http://www.vasenkaista.fi/2013/12/sairaanhoito-piiria-ei-saa-pilkkoa/

  • Nimetön

    Edellisiin kirjoituksiin viittaisin tilojen osalta sen verran, että eikö Sotesi voisi vuokrata hyvää tilaa Vas:n puolelta esim palveluasumiseen ja sulkea surkeampia paikkojaan?

  • työntekijä

    Edellisiin kirjoituksiin kommentoisin sen verran, että eikö Sotesi voisi vuokrata hyviä tiloja palveluasumiseen Vas:n puolelta ja sulkea omia surkeampia paiokkojaan?

  • Tuntematon

    Sairaalan henkilöstöstä löytyy parasta asiantuntemusta sairaalan kehittämiseen. Ideat kannattaa nostaa esille nyt. Kysymys on paitsi sairaalapalvelujen saatavuudesta täällä, myös henkilökunnan työpaikoista.

    • juuri näin

      ja huonoja päätöksiä tehneet virkamiehet ja luottamushenkilöt heti vaihtoon

  • työntekijä

    ……..Ideat kannattaa nostaa esille nyt……eli olisi hyvä kuulla niitä, joilla on ideoita, mihin niitä ideoita voisi jakaa? tai kenelle? Rakentavia ehdotuksia olisi hyvä koota johonkin tai jonkun päättäjän pohdittavaksi.

    • Tuntematon

      Vaikutuskanavia on paljon:
      1. sairaalan johtokunnalle, sote-lautakunnalle, sairaanhoitopiirin valtuustolle, hallitukselle, johtaville viranhaltijoille
      2. julkisuuteen tälle keskustelupalstalle, lehtiin Alueviesti, Tyrvään Sanomat, Aamulehti
      3. poliittisille päättäjille ja puoluejärjestöille
      jne.
      Kanavia ja keinoja löytyy kun vaan rohkeasti lähdetään puolustamaan sairaalaa ja työpaikkoja

      • Nimetön

        Joka tapauksessa se on sairaanhoitopiirin hallitus ja valtuusto jotka tekevät ne lopulliset päätökset! Muut voivat olla vain äänessä…

      • Tuntematon

        Valtuusto tietenkin tekee lopullisen päätöksen. On kumminkin parempi osallistua ajoissa keskusteluun, luoda uusia ideoita ja tehdä ehdotuksia. Ruikuttaminen ja valittaminen ei auta mitään. Myöhäistä on rutista kun päätöksiä on tehty. Jos halutaan sairaalan alueen kannalta hyviä ratkaisuja, vaikuttamisen aika on nyt.

  • työntekijä

    Tuskin sairaanhoitopiiriä kiinnostaa tyhjät ja tuottamattomat tilat, joista on vai kuluja, vuokratuotto kylläkin. Sastamalalaisia taas kiinnostaa työpaikat ja toimeentulo, päättäjiä verotulot mielummin kuin toimeentulotuet. Vanhusten kuntouttava hoito ja ikäihmisten elämisen tukitoimenpiteet ja vaikka päiväsairaala ovat tätäpäivää, samoin kotona asuvien jaksohoito.

  • Kommentti

    Voi hyvä ihme tuota kirjoitustulvaa! Kyllä nyt pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä, että koko valtakunnassa on talous ahdingossa. Ja mitä tulee lentopalloon, niin on kyllä totta se mitä jossain kommentissa kirjoitettiin (siis kirjoitus, missä pääpukarista puhuttiin?).. . ei pelkästään lentopallolla Sastamala pysy ”pystyssä”. Arvostan silti Valepan ansiokasta urheilua.
    Täällä Sastamalassa pitäisi nyt laittaa sote-asiat kuntoon ja erityisesti miettiä ikäihmisten kotihoitoa ja pienten lasten hoitoa jne. Hyvähän olisi , jos kaupungin päättävissä elimimissä osattaisiin ”unohtaa” politiikka edes hetkeksi ja miettiä yhdessä kuntalisten parasta. Jokainen ihminen tulee vanhaksi( tämä vain esimerkkinä), jos ei ennen kuole!!!

Kommentointi ei ole käytössä.