Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ryhtyy valmistelemaan Vammalan aluesairaalan mahdollista liittymistä osaksi Tampereen yliopistollista sairaalaa. Sairaanhoitopiirin hallitus linjasi sairaaloiden asemaa keskiviikkona pitämässään ensi vuoden toiminnan suunnittelukokouksessa.
Sairaanhoitopiirin hallitus totesi myös, että Sastamalan kaupungin yö- ja viikonloppupäivystys siirtyy ensi vuoden alusta Tays Ensiapu Acutaan. Perusterveydenhuollon päivystyksen järjestämisvastuu Sastamalassa siirtyy Vammalan aluesairaalalta Sotesille. Päivystystoiminnan toteuttamiseen vaikuttavat päivystysasetuksen vaatimukset.
Aluesairaaloiden liittyminen osaksi Taysia edellyttää sairaanhoitopiirin perussopimuksen muuttamista. Syksyn aikana selvitetään myös, miten aluesairaaloiden palveluja käyttäneet kunnat voivat jatkossa osallistua palvelutuotannon kehittämiseen osana Taysia.
Sairaanhoitopiiri suunnittelee myös psykiatrisen sairaalahoidon uudistamista asiantuntijaryhmän juuri valmistuneen selvityksen lähtökohtien mukaisesti. Sairaanhoitopiirin asiantuntijoiden selvityksessä otetaan kantaa aikuispsykiatrian laitoshoidon järjestämiseen vuosina 2015-2025.
Sairaanhoitopiirin tekemässä selvityksessä avohoidon palveluja pidetään ensisijaisena psykiatrian palvelutuotannon muotona. Laitoshoidon tavoitteeksi on asetettu 0,44 sairaansijaa tuhatta asukasta kohden. Laitoshoidon sairaansijojen sulkeminen ja voimavarojen siirtäminen sairaalahoidosta avopalveluihin on mahdollista vain yhteistyössä kuntien kanssa. Muutos edellyttää erillistä suunnitelmaa.
Tahdosta riippumaton hoito, päivystystoiminta ja erityisen vaativa hoito tulisi selvityksen perusteella keskittää Pitkäniemen sairaalaan. Aikuispsykiatrian investoinneista Pitkäniemen alueelle päätetään valtuustossa myöhemmin. Muuta psykiatrista hoitoa järjestettäisiin lisäksi Vammalan aluesairaalassa, jossa on varsin uudet tilat somaattisen sairaalan yhteydessä. Vapautuvien sairaansijojen käyttöä muihin kuin aikuispsykiatrian toimintoihin selvitetään.
LUE MYÖS:
- Sastamala päättää päivystyksestä kesäkuussa (5.6.2014)
Eli verorahat kyllä kelpaa mutta kuolla saa rauhassa kotiin jos yöllä tai viikonloppuna tarvitsisi nopeaa apua.
Sairaanhoitopiirin hallitus herätkää jo ja tehkää se mitä teidän kuuluu ja mistä teille maksetaan eli pitäkää viimeiseen asti kiini siitä että päivystys on ja pysyy täällä Sastamalassa sillä sen me olemme ansainneet ja kustantaneet.
Se on tärkein asia elämässä että saa apua nopeasti oli sitten yö tai viikonloppu niin jokaisen henki on nyt vaarassa jos päivystys siirretään täältä pois.
Vottie olla varmoja että tämä on viimeinen tämän kylän näivettyminen ennen kuin veronmaksajat lähtevät muualle ellette pidä edes ihmishenkiä minkään arvoisina!!!Miksi ja mistä maksamme veroja täällä!!!!!
Muttoliike odottaa… Olen kanssasi 100% SAMAA mieltä. Jos nyt on jo ollut ”tiukkaa selvitä” hengissä, niin nyt siitä tehdään vielä vaikeampaa.
Se mistä maksamme veroja hmm.. tyhjästä….
Hyvin sanottu, puolustusta kehiin!
Juuri näin!
”Sairaanhoitopiirin tekemässä selvityksessä avohoidon palveluja pidetään ensisijaisena psykiatrian palvelutuotannon muotona.” Ei sitten muuta kuin sijoittamaan mot: ohjelman esiin tuomaan lääkebisnekseen. Popsi popsi porkkanaa..
Tämä nyt on selvä asia. Sinne vaan Tampereen takalaitaan kaikki jossa sitten jonotetaan riittääkö henki sinne asti vaiko ei, se on sivuasia.
Pääasia on, että Vammalan aluesairaala ajetaan alas, siitä vaan. Onneksi täältä pääsee pois.
Tarkoittaako tämä VAS:n liittäminen osaksi TAYS.a sitä, että yö- ja viikonloppupäivystys on vain ja ainoastaan Tampereella? Toivottavasti Punkalaitumen päättäjät älyävät viimeistään nyt hoitaa asian niin että punkalaitumelaisilla olisi vaihtoehtona saada myös kiireellinen hoito nopeammin ja lähempää esim. Loimaalta. Perusteluna ihan vaan se, että hengen lähtöä voisi siirtää myöhemmäksi.
Kas noin! Hieno päätös, hieno voi herttinen! Ja tuo oli $arkasmia, tiedoksi Satonen & co.! Nämä päättäjät eivät ole selvästikään käyneet hoidettamassa itseään 8h jonotuksella päivystyksessä saati Acutassa! Sastamalan valttikortin, eli synnärin lopetuksesta funtsittiin, että lapset syntyvät Särkänniemen liikennevaloissa. Minäpä perustan tämän uutisen perusteella hautaustoimiston samaiseen kohtaan! Missä potilasturvallisuus? Missä järki! Onko Ex-Libresset ja senioritalot vieneet lopunkin järjen päättäjiltä? Ajatelkaa joskus meitä ihan veronmaksajia. Autottomia senioreita, yksinhuoltaja äitejä, työelämässä olevia ihmisiä… Meitä aivan tavallisia ihmisiä! Ja terveiset kaupunginväelle: unohtakaa sopivasti sykettä-sloganit, sitä nimittäin ei pian ole tässä kylässä!
Olen tänne Sastamalaan muuttanut siinä toivossa, että täällä terveydenhoito toimisi paremmin kuin pääkaupungin seudulla. Nyt näyttää pahasti siltä, että olen erehtynyt. Mikäli hätätilanne tulee miten täällä apua saa ? Vammalan päivystys toimi joten kuten, kun saisi apua sitten edes yksityiseltä puolelta.
Nyt puhutte asiaa, saadaan Taysissa ihmisarvoista kohtelua ja hoitoa!
Niin jos sinne asti päästään jollakin sillä ambulanssiinkaan ei pääse joa lapa vielä liikahtaa…
Vammala kehittyy Tampereen imussa . . .
Tai entinen Vammala, nykynen Sastamala, tuleva(-ko) Tampereen laitakaupunki Saastre?