Jenniina Halkoaho väitteli kauppatieteiden tohtoriksi

Jenniina Halkoaho on tuttu näky urheilukentiltä. Hän aikoo kuitenkin lopettaa kilpaurheilun tähän kauteen. Kuva: Halkoahon kuva-arkisto

Suodenniemeltä kotoisin oleva Jenniina Halkoaho on väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi Vaasan yliopistossa. Väitöskirja  Identity-Related Media Consumption – a Focus on Consumers’ Relationship with Their Favorite TV Programs tarkastettiin 15. kesäkuuta.

Väitöskirjan valmistuminen laukaisi Halkoahon elämässä sarjan muutoksia. Kesälomien jälkeen hänestä tulee opiskelijan sijaan markkinoinnin yliopisto-opettaja ja samalla hän jättää kilpaurheilu-uransa. ”Opiskelu ja kilpaurheilu ovat kulkeneet rinnakkain elämässäni. Ajattelen, että on aika jättää molemmat.”

Mitali pronssista kultaiseksi

Halkoaho on tullut suomalaisille tutuksi urheilukentiltä. Aikanaan seitsenottelussa kilpaillut nainen on nyttemmin siirtynyt 400 metrin juoksuun ja aitajuoksuun.

Halkoaho juoksi viime vuonna Kalevan kisoissa pronssia ja aikoo tänä kesänä kirkastaa mitalin kullaksi. Siihen olisi hyvä lopettaa. ”Alkukauden kisat ovat menneet vähän alakanttiin, mutta minulla on kesä aikaa treenata. Nyt harjoitteluun ja kilpailemiseen voi keskittyä kunnolla, kun väitöskirja on valmis.”

Halkoahon väitöskirja tarkastelee televisiosarjojen ja katsojien identiteetin rakentumisen liittymistä toisiinsa.

 

Poimintoja