Yhdistymishallitus torppasi Mattelmäen esityksen yöpäivystyksen lakkauttamisesta

Sastamalassa ei haluta hötkyillä aluesairaalan tulevaisuuden suhteen. Maanantaina kokoontunut Sastamalan ja Kiikoisten yhdistymishallitus otti aikalisän päätökseen Vammalan aluesairaalan yöpäivystyksen kohtalosta.

Yhdistymishallitus päätti yksimielisesti, ettei se hyväksy Ulla Mattelmäen suunnitelman perusteella esitystä yöpäivystyksen lakkauttamisesta.

Yhdistymishallitus otti kantaa lääkintäneuvos Mattelmäen Pirkanmaan sairaanhoitopiirille laatimaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaan, jossa yöpäivystystä on ehdotettu keskitettäväksi Valkeakoskelle ja Tampereelle. Käytännössä Sastamalasta tulisi jatkossa matkustaa ensiapuun Acutaan Tampereelle.

”Sastamala haluaa harkita päivystyksen järjestämistapaa monelta kannalta. Haluamme myös puntaroida kaikessa rauhassa yöpäivystyksen lakkauttamisen mahdollisia vaikutuksia”, Sotesin johtava ylilääkäri Teija Kulmala sanoo.

Sastamala esittää kantansa yöpäivystyksen järjestämisestä viimeistään vuoden 2013 erikoissairaanhoidon tilauksen yhteydessä. Terveydenhuoltotyöryhmällä on vajaa kuukausi aikaa saattaa päivystystä koskeva selvitystyönsä päätökseen, sillä neuvottelu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tilauksesta käydään 2. lokakuuta.

Ensiavun puolesta jo yli 1800 nimeä

Yli 1 800 ihmistä on jo ilmaissut adressien kautta huolensa suunnitelmista lakkauttaa ensiapupäivystys Vammalan aluesairaalassa. Internetiin perustetussa vetoomuksessa nimiä oli tiistaina aamupäivällä 1573. Perinteisen paperiadressin on allekirjoittanut yli 300 ihmistä.

Poimintoja

  • Nimetön

    Toivottavasti Vammala ei anna tässä periksi!!!! Katastrofi seuraa jos päivystys lähtee, on tämä sen verran iso kylä kuitenkin.

  • Nimetön

    Aluesairaalan päivystys ei tarjoa erikoissairaanhoidon palveluita. Miksi siitä pitäisi maksaa erikoissairaanhoidon hinta? Jos nyt ei tehdä oikeita päätöksiä, maksamme siitä veronkorotuksella. Eiköhän nyt kannata unohtaa tunnepohjaiset asiat ja miettiä välillä rahan tuhlaamisen vähentämistä! Hyvä Mattelmäki, kerrankin järkevää puhetta!!

    • Nimetön

      Aluesairaalaan otetaan päivystyksestä potilaita tietämäni mukaan, olenko väärässä vai menevätkö kaikki potilaat kotiin tai terveyskeskuksen vuodeosastolle tai Taysiin? Jos potilaat jäävät erikoissairaanhoitoon Vammalaan on kyse myös erikoissairaanhoitoon liittyvästä toiminnasta ja yöaikaan takapäivystäjä on se joka ohjaa toimintaa epäselvissä tapauksissa. Näin potilaat ovat jo seuraavaa päivää varten valmiina sairaalaseurannassa jossa heille tehdään tutkimuksia ja hoitoja, näin vältetään turhat yölliset ambulanssikeikat Taysiin, eikö tämäkin tuo jo säästöjä vai onko täysin Tays-vetoinen toiminta kommentoijan mielestä edullisempaa? Tietysti jos päivystys ajetaan alas ei Vammalassa ole pian erikoislääkäritoimintaa ollenkaan. Tämä ei taas tue sitä yleistä hoitolinjausta että erikoislääkäripalveluja tulisi olla myöskin siellä missä potilaat asuvat, syrjäseuduillakin.

    • Voi sylvi!

      Nyt onkin laajalti kysymys siitä, saako täällä tuppukylässä nopeasti apua ihan tavallisessa hätätilanteessa ei siihen aina erikoisairanhoitoa tarvita esim. kolarissa ym. Ei kuule paljon auta jos ihminen vuotaa kuiviin kun matka Tampereelle kestää liian kauan ja tämä on vain yksi esimerkki.
      Et näytä ymmärtävän asian kokonaiskuvaa ja käytäntöä mitä päivystyksen loppuminen täällä merkitsisi.Sairaala yöllä ilman lääkäriä on kamala yhdistelmä jo sinänsä.
      Hittojako rahasta jos henki on kyseessä sen verran pitää ymmärtää ja kyllä tässä kylässä on tuhlattu verorahoja kaiken maailman pukstaaveihin .
      Nyt on Mattelmäki ärsyttää loputkin veronmaksajat tee palvelus ja poistu.
      Täytyyhän tällä verorahoilla saada edes se välttämätön päivystys kun ei ole muutakaan saatu.

  • ....................

    Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on aina ollut johtamistapana henkilökunnan pelottelu töiden loppumisella. Siten saadaan alaiset pysymään kurissa ja herran nuhteessa.

  • Nimetön

    Mitä sellaisella yöpäivytsyksellä tehdään, josta potilaat lähetään resurssien puuttuessa yleensä eteenpäin suorinta tietä Taysiin ja Acutan päivystykseen? Ei mitään! Selvitysryhmä voi lopettaa työnsä heti! Turhia kuluja vain luottamushenkilöpalkkioista!

  • Voi sylvi!

    Niinpä niin ei aina lähetetä ja hälyttävät tapaukset on lähetettävä aina Tampereelle jossa on enemmän laitteita oli yö tai päivä mutta se ei kyllä nyt kuulu tähän vaan nyt ollaan vaarantamassa kaikkien henki tällä menolla ja menetettäisiin taas palvelu jota kaikki tarvitsevat.
    Lopettakaa se alasajo ja ottakaa järji käteen!!!!

  • Nimetön

    Kiikoisista pääsee puolessa tunnissa Poriin, Tampereelle matka kestää tunnin. Usein tuolla puolen tunnin erolla on ratkaiseva merkitys siloin kun on hätä kyseessä. Sastamalassakin se on nyt huomattu. Kukahan Kiikoisissa kantaa vastuun, jos tuo puoli tuntia näyttelee ratkaisevaa roolia jonkun ihmisen elämänkaaressa?

  • Nimetön

    Asiat tärkeysjärjestykseen nyt sentään. Halli Valepalle ja Tokmanni Tyrväälle ovat nyt elinehto. Viis siitä, kuoleeko joku yöllä tai päivällä.

Kommentointi ei ole käytössä.