”Työnkierto on opettanut arvostamaan kollegoiden työtä”

Kuvassa takana vas. Pia Saariniemi, Elina Vuorenmaa, Anna-Elisa Nieminen, Anne Syrjä, Rauni Suomela. Toinen rivi vas. Marja Pihlajamäki, Mervi Kontiala, Kaija Nurminen, Hanna Hyvärinen, Elina Ristimäki Eturivi vas. Mira Oras, Maire Lönnqvist ja Tuija Lindholm. Kuvasta puuttuvat fysiatri Jyri Manninen, Katariina Vuokko sekä Aulikki Viitasaari.

Sotesin fysioterapiassa kahden organisaation väliset raja-aidat on ylitetty onnistuneesti.

Osastonhoitaja Maire Lönnqvistin mukaan Vammalan aluesairaalan ja kaupungin työntekijöiden hitsautuminen toimivaksi työyhteisöksi on ollut seurausta henkilöstön ottamisesta mukaan muutokseen.

Erikoissaanhoidon ja perusterveydenhuollon fysioterapiaosastot yhdistyivät yhdeksi organisaatioksi vuoden 2011 alussa, jolloin kuusi aluesairaalan työntekijää siirtyi Sotesin, silloisen Saspen leipiin.

”Huhuja fysioterapiayksikön perustamisesta liikkui jo aiemmin, mutta ennen varsinaista muutosta meillä oli yli vuosi aikaa suunnitella työntekijöiden kanssa muun muassa toimintatapoja sekä uusia tiloja”, Lönnqvist kertoo.

Työ tekijäänsä opettaa

Fysioterapeutti Elina Ristimäki myöntää eri organisaatioiden työntekijöillä olleen kaikenlaisia käsityksiä toistensa työnkuvasta. Matkan varrella henkilökuntaa on kuunneltu ja myös ennakkoluuloista on puhuttu mahdollisimman avoimesti.

Viimeistään työnkierto on laajentanut näkemyksiä puolin ja toisin, opettanut arvostamaan koko henkilöstön ammattitaitoa.

”Oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ei koskaan ole helppoa, mutta työnkierto lisää tietoa ja osaamista”, fysioterapeutti Tuija Lindholm toteaa.

Aiheesta lisää 24.10.ilmestyvässä Alueviestissä.