
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) saapuu juhlistamaan Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistymistä perjantaina 25. tammikuuta järjestettävään tilaisuuteen Toukolan koululle Kiikoisiin.
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli ja kehittämisjohtaja Tapio Rautava esittävät isäntien tervehdykset. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ja professori Tarmo Kunnas käyttävät vieraspuheenvuorot.
Tilaisuus alkaa Kiikoisten Kotiseutuyhdistyksen tuottamalla ohjelmalla ja purpuritahdeilla. Ohjelmassa on myös Elämänhallinta kuntayhteisöissä -hankkeen loppujulkaisun luovutus.
Juhlaa vietetään Harvoin häisiä päiviä -teemalla. Juhlakenkkäri on kotiseutuneuvos Birgit P. Jaakola.








Kehtaako tulla?
Hyvin kehtaa tulla, on kutsuvierasjuhla. Idiootteja ei kutsuta.
Muuten on minulle henkilökohtaisesti kovin tervetullutta, että sosialismi alkaa saada jalansijaa, vaikka sitten keskustalaisten kautta, Tuo hehkuttamanne virsi 440 on punakaartilaisten taisteluvirsi sisällissotamme ajoilta. Se tuli kylmän sodan aikaan virsikirjaan Neuvostoliiton mielistelyn nimissä ja poistettiin virsien joukosta kun kylmä sota loppui. Mutta hyvä, että kelpaa jälleen!
Ruotsalainen arkkipiispa Haqvin Spegel 1645-1714 oli ahkera virsirunoilija ja on tehnyt myös ko. virren. Maailmassa mikään ei ole suuresti muuttunut sitten Spegelin ajoista; virsi sopii hyvin tähänkin aikaan.
Kuulkaas ny: kyllä meidän on hyväksyttävä tämä kuntaliitos ja tulevaisuudessa vielä muitakin.
Ja kanssaihmisten haukkuminen osoittaa vain haukkujan oman alhaisuuden.
Pakkohan se oli hyväksyä kun toukolan koululla oli poliisipartiot aseiden kanssa ja vielä järjestysmiehet päälle! Ja nyt toivotamme yhteen ääneen porvaris prouvan tervetulleeksi juhlimaan kuntapakkoliitosta!:D:D:D Liput salkoon vaan.
…mutta vaan puolitankoon
Eipä Sastamalakaan pidä juhlaa juuri minään, ei löydy kaupungin tapahtumia-sivulta.
Saas nähdä joko Rautava uskaltaa istua ministerin kanssa samaan penkkiin,vai toistuuko sama erikoinen näytelmä kuin viime kerralla että luimistelee jossain takarivissä.
Jaa luimistelee! Käsittääkseni rouva oli Kiikoisissa Satosen kutsumana, oliko kukaan mahtanut edes kutsua kunnanjohtajaamme paikalle!? Niin toimi Satonen täällä, erittäin törkeästi Kiikoisten kuntaa, kuntalaisia ja kunnanjohtajaa kohtaan! Mutta nuo kymmenen, he menivät lankaan…
Näin on näreet, juhlikoot Satosen seurassa! Kuinka kehtaa tulla tänne, täällä ei sitä kaivata!
Juurikin näin!!
Henna Virkkunen, kaikkien pakkoliitosten ÄITI ! otamme riemurinnoin vastaan ja punainen matto levitetään Ihanaa kokoomus ihanaa!
Ällöttää jo pelkkä kuvan näkeminen! Yäk!
Sulla on varmaan itsellä huono olo,ÄLÄ pura sitä muihin,ja mieti sanojas.
Fantastista ihanaa fantastista, on kokkareilla hieman väärä käsitys juhlimisen aiheesta! Ehdotan kunnon buuaus konserttia kun arvon leidi pitää puhettaan! tietää sitten paremmin että mikä on Kiikoislaisten Enemmistön kanta Juhlaan!
Noissa pileissä ei totuus ole paikalla.
Outoja sanoja: harvoin häisiä päiviä ja juhlakenkkäri, vai luenko mä vaan väärin???
Osallistuikin arvon ministeri myös hautajais kulkueeseen,virren jo tiedättekin.
Mihin kellonaikaan juhla on?
Kumpi?
Rouvan osallistuminen on vikatikki, olisi kannattanut miettiä pari kertaa ennen kuin tehdään tuollaisia ratkaisuja.
Nähdääks ny enemmän poliiseja Kiikosisa kuin viimeks, kun kokkarit yksinänsä kunnantalosa juhlivat?
Kyllä Kirsi paikalle kutsuu
Kyllä niitä varmaan näkyy kuin vilkkilässä kissoja, sastamala pysyy kasassa vain poliisivoimin!:D
ROHKEA veto…..ehkä kuntaministeri ei tiedä kaikkia kuntaliitoksen vaiheita, vaikka alussa olikin mukana…
koko lehti tuntuu muutenkin olevan täynnä tätä päähallituspuoluetta, sattumaako?
parempaa päälle, ettei käy niin kuin toistaiseksi viimeisesä Kiikoisten valtuustosa…
onneksi on Birgit P……………
klovnit ovat jo paikalla…
Paikallispolitiikassa Salmista on hämmentänyt tapa, jolla Kiikoinen ajettiin kuntaliitokseen.
“Päätös oli tulevaisuutta ajatellen oikea, mutta menettelytavoiltaan härski. Kuntalaisten ääni kaikui kuuroille korville, vaikka liitoksen vastustajia oli enemmän kuin kannattajia.”
(pohjalaisissa murteissa) edeskäypä, erityisesti maaseudulla isojen juhlien yhdistetty tarjoilija ja järjestysmies. Tulee ruotsin sanasta “skänka” = kaataa juomaa.
Häjyt tuloo! Nyt kenkkärit apuhun!
yleensä häät ovat järjestäneet morsiamen vanhemat
Käsitys, että nykyiset suomalaiset häät ovat amerikkalaista perua, ei pidä paikkaansa. Suomalaiset hääperinteet ovat kehittyneet jo kauan ennen kuin eurooppalaiset siirtolaiset muuttivat Amerikkaan. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla monipuolinen hääkulttuuri kukoisti jo 1700-luvulla, jolloin ongelmana olivat erityisesti kuokkavierailut ja rahahäät, mikä tarkoitti sitä, että niissä myytiin miltei loputtomasti alkoholia. Suomeen saadut vaikutteet ovat siten lähinnä karjalaisia ja ruotsalaisia, koska Ruotsin lakeja ja tapoja on meillä noudatettu pitkään. Myöhemmät vaikutteet ovat Englannista ja Ranskasta.
Nyt on kyllä KEPUT ihmeissään Birgit juhlien päällepäsmäri ja juhlathan kaikki ovat tienneet jo puoli vuotta.
Onneksi Juhla on kutsuvierasjuhla, ettei tarvi väestön joka osaa käyttäyä hävetä .
Kunnon keput ruokki kuntalaiset. Birgittiä tarvitaan,koska kokkareilta puuttuu osaaminen tässäkin asiassa.
Niin paitsi Kiikoisten KEPUT hylkäs jo Birgitin
..älä veikkonen unta nää, pysyy tuokin juhla kepulaisten käsissä…on niillä pokkaa loppuun asti.
Ei taida KEPULEILLA olla mitään osaa niissä Juhlissa , vai ootko saanut kutsua ?
kuokkavieraat ei kutsuja ole ennenkään tarvinneet
tuleehan sinne nyt toki Kiikoisten vanha hallitus ja Sastamalan uusi…kutsuttuina
siis ketkä?
Onks Rajamäen rykmentti kutsuttu?
2341 on tarkoitettu palstan sulkemiseksi kokoomuksen käskyttämänä.
Missä se muistomerkki kymmenelle viipyy?????
Virkkusen tanhupari?
Nuorisoseurako täällä tanhuaa…..
.. mä vartiossa seison yössä yksinäin….
…….vaihtuuko vuoro koskaan……….. näe jo …… näkyjä……
Joo,, Rautava jatkaa nyt…
Myykää nyt keput tontteja toisillenne!!! ;))))
ja mun vartiovuoro mossen kanssa jatkuu…
Helppo uskaltaa. Kivet ovat kiinni jäätyneessä maassa.
Hienoa, että hallinto- ja kuntamisteri Henna Virkkunen tulee Kiikoisiin.
Osaatteko te kepulaiset käyttäytyä siinä tilaisuudessa sivistyneesti? Vai onko toimintanne kuten viimeksi uudenvuodenaattona kunnantalon pihassa? Kiikoisten asioita mielenkiinnolla seuranneena hävettää tuo teidän toimintanne. Olette kepulaiset saattaneet itsenne naurun alaiseksi täällä muualla saati sitten Kiikoisissa.
Missä täällä?
Kuka kirjoittaa sanan sivistys ja Henna Virkkunen samassa kappaleessa?
Sivistys joutui huonoon seuraan…
Minua hävettää , että äänestin kokoomuslaista , joka petti ennen vaaleja antamansa lupaukset .
kommarit
kirjotusvirhe, piti olla kokkarit, sori …
opettele kirjottaan
Nyt ne kepulaiset nostaa maidon hintaa 30 %. Ei niitten ahneudella ole mitään rajaa.
Kai tuet sentän laskee samanverran , ettei mun tartte ruveta autojen hintoja nostaan!
Jaa,onko ruosteen tuotantokustannukset nousseet,vai?
Väitäks sää niitä peltikasoja autoiksi ?
Lehmiltä ne sun autos kyllä näyttääkin.
Ei oo niin halpoja myynnis, että Kiikoslaiset ostas.
Kiikoinen onkin tai oli Suomen kokoomuslaisin kunta. Ei kait kunnon porvarit sun romuilla ajele
OLI , kunnes kusetus paljastui
Montako kokoomuslaista edesmenneen Kiikoisten kokoomusryhmässä oli , jos enemmän kun kolme , niin oho
Jaa kolme,kekkä?
Kaikille myydään, Jos ei oo rahaa niin luotolla ja kyllä ne joskus maksaa ei oo vielä niin kovaa tyyppiä näkyny joka jättäs maksamatta.
Käykö luonnossa?
onks tää joku autotrokari palsta? vai perinätoimisto?
On se hienoo,kun pääsee Kiikoisten lopettamista juhliin , edustajan välityksellä tosin!
Totta kai fiksut ihmiset täytyy muualta tohon juhlaan tuoda,kiikoslaisilta kelpaa vaan rahat ,ne kun on yhtä sivistyneitä kun muittenkin.
Virkkusen sävellys ja Satosen tökerö sanoitus se draamaliitos on. Että oikein Sastamalan kutsutilaisuus- kilisevin joulukuusikoristeineen.
On kuule niin isot EU tuet, ettei mitään lainoja tarvita ja maidon hintakin nousee.