
Sastamalan seudun hoitajapulaan haetaan seuraavaksi lääkkeitä talousvaikeuksista kärsivästä Espanjasta, jossa voi hyvin olla myös lähtöhalukkuutta.
Kaupunki on kiinnostunut palkkaamaan aluksi kahdeksan sairaanhoitajaa Sotesin palvelukseen. Tämä tapahtuu Kotkan kaupungin hallinnoiman Case Espanja -pilottihankkeen kautta.
Hankkeen välityksellä sairaanhoitajien hankinta tulee kaupungille edullisemmaksi kuin välitysfirmojen kautta. Samalla tavoitellaan pitkäjänteistä ja kustannustehokasta mallia ulkomaisen henkilökunnan rekrytointiin ja kotouttamiseen paikkakunnalle.
Rekrytoinnissa valitaan Espanjasta joukko sairaanhoitajia, jotka saavat kotimaassaan lähtökoulutuksen. Hoitajat tulevat Suomeen, ja heille tehdään työsopimus avustaviin tai lähihoitajan tehtäviin.
Hoitajien kielitaidon ajatellaan kehittyvän vuodessa sellaiseksi, että he voivat toimia sairaanhoitajina.
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalveluilla on vaikeuksia saada osaavaa työvoimaa. Pulaa on erityisesti hoitohenkilökunnasta.
Loma-aikoina on jouduttu turvautumaan vuokratyövoimaan, joka on kalliimpaa kuin Sotesin oma työvoima. Sairaanhoitajia on tuotu Virosta, mutta sielläkin Suomeen työhön haluavien hoitajien määrä on vähentynyt.








Miksi ulkomailata, kun täällä koulutettuja sairaanhoitajia on yllin kyllin tarjolla? Mm. Sotesille on kyllä tarjolla hoitajia koska joka paikkaan on monia hakijoita. Miksi näitä jotka putoavat ulkopuolelle ei palkata? Sotesi voisi vastata!!!!
Oisko niin, että ne espanjalaiset olis halvempia?
Heh heh, eivät ole ihan ajan tasalla nuo moittijat mikä on totuus sairaanhoitajien
Suomessa. =D
Hyvä, että juntit oppii miten Suomikin voi olla kiinnostava ellää ka tehdä työtä
Paljon näkyy avoimissa työpaikoissa olevan paikkoja auki, siis missä suomalaiset hakijat? Tai miksi heitä ei sitten valita, jos niitä on paljon vapailla markkinoilla? Vaadimme hyvää ja nopeaa hoitoa, mutta henkilöpulan vuoksi emme sitä saa – pakko ottaa sitten ulkomailta jos suomalaisia ei kiinnosta. Toki varmasti nuo espanjalaiset ovat meitä suomalaisia halvempia, mutta mutta… onko se pidemmän päälle todellakaan hyvä, että ne tänne tulevat (aliarvioimatta heidän ammattitaitoaan)?
Vois ne sivukulut näille laskea sen edullisen palkan lisäksi.Ei kai hekään sen paremmin
pärjää jos kerran palkalla ei tule toimeen suomalaisetkaan,jotta toimeentuloluukulla ja
muutenkin veronmaksajain kustannuksella tulevat asumaan vaikka palkkakulu onkin edullinen..Mutta näin tyhmää yhteiskuntaa onko muualla..
Ihan samoilla ehdoilla nämä palkataan kuin suomessa jo asuvat hoitsut, kiva kun kiinnostaa