Huittisiin sijoittuvan Huittisten, Punkalaitumen ja Sastamalan jätevesien keskuspuhdistamon laajennus- ja tehostamistyö alkaa vuoden kuluttua ja valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä. Puhdistamon toteutussuunnittelu alkaa tänä keväänä maaliskuussa.
Jätevesien puhdistaminen keskitetään nykyisen Pappilanniemen puhdistamon paikalle laajennettavaan yksikköön.
Huittisten Puhdistamo Oy:n hallitus on valinnut jatkosuunnitteluun aktiivilieteprosessiin pohjautuvan vaihtoehdon, jossa uusitaan puhdistamon esi- ja jälkiselkeytys, aktiivilieteilmastus sekä lisätään hiekkasuodatus. Valitun vaihtoehdon arvioidut investointikustannukset ovat hieman muita suuremmat.
Aktiivilieteprosessi on eniten käytetty prosessi Suomessa ja siitä on pitkäaikaiset kokemukset. Prosessi on pääosiltaan samantyyppinen kuin nykyinen.
Valitussa vaihtoehdossa pystytään käyttämään biologiseen fosforinpoistoon perustuvaa prosessia, mikä vähentää kemikaalien kulutusta ja tuottaa parempilaatuista lietettä. Kuivattu liete varastoidaan ja kuljetetaan umpinaisilla vaihtolavoilla jatkokäsittelyyn biokaasulaitokselle.
Huittisten Puhdistamo Oy on Huittisten ja Sastamalan kaupunkien sekä Punkalaitumen kunnan omistama yhtiö, joka vastaa yhdyskuntiensa jätevesien käsittelystä.
Yhtiö rakentaa yhteistyössä ELY-keskuksen ja kuntien kanssa vesihuoltolinjat Punkalaitumelta, Sastamalasta ja Vampulasta keskuspuhdistamolle.







oli jotain 10 miljoonaa, Kiikoisen linjaukselle on jo rahatkin
toivottavasti saadaa valtion vesihuoltotyöksi
Kiikosten linjauksen rahat annettiin jo Sastamalan Vedelle -puolet niistä paljon puhutuista porkkanarahoista! Eikä toi 10 miljoonaa ole kuin alku, eikös se kustannusarvio ole jo jossain 27 miljoonassa…