Mielenterveyspalvelut Sastamalan lapsille ja nuorille täysin riittämättömiä


Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa on Sastamalan seudulla rutkasti parannettavaa. Resursseja mielenterveysongelmien hoitoon on niukasti ja erityisesti koulupsykologeja on vähän. Myös perheneuvolan jonotusaika on liian pitkä.
Asiat nousevat esiin hallintotieteen opiskelijoiden työstä ja sitä täydentävästä Tampereen yliopiston raportista.

Lasten ja nuortenpsykiatrian erikoissairaanhoidon avohoitokäyntejä on Sastamalan seudulla huomattavan paljon. Raportin tavoitteena olikin selvittää, miksi lapsia ja nuoria ei pystytä hoitamaan perusterveydenhuollossa, vaan heidät on tarpeen lähettää erikoissairaanhoitoon.
Selvitys perustuu kolmeen ryhmähaastatteluun, joissa pohdittiin Sotesin yhteistoiminta-alueen peruspalveluita lasten ja nuorten mielenterveyden kannalta. Selvityksessä haastatellut henkilöt ovat pääasiassa paikallisia terveysalojen ammattilaisia.

Kotiin annettavaa matalan kynnyksen kotiapua tarvitaan erityisesti lapsiperheiden tueksi. Tällöin asiakkuus ei vaatisi esimerkiksi lastensuojeluasiakkuutta, vaan se olisi erittäin helposti saatavilla.
Apua tulisi saada suoraan kotiin. Sen tulisi olla konkreettista toimintaa, esimerkiksi lapsenhoitoapua silloin kun vanhempi sairastuu, ei muuten jaksa tai kokee tarvitsevansa levähdystauon.
Perheohjausta tulisi saada myös pienempien lasten perheiden tueksi. Nykyisellään perheohjausta on saatavilla 5.-9. -luokkalaisten nuorten perheille.

Haastatteluissa tuli esille useita ideoita siitä, miten lasten- ja nuorten palveluja voitaisiin kehittää. Näistä ideoista yleisimmät olivat matalan kynnyksen kotiapu lapsiperheille ja koulupsykologien resurssien lisääminen.
Esiin nousivat myös erilaiset vanhempien ryhmät, joista he voisivat löytää vertaistukea ja verkostoitumista. Ajatuksia esitettiin myös lapsiparkista, johon lapsen voisi jättää hetkeksi hoitoon. Lapsia ja nuoria varten tulisi saada psykiatrinen sairaanhoitaja esimerkiksi pääterveysasemalle, kouluihin riittävästi koulunkäyntiavustajia sekä kevyemmin oireileville nuorille jonkinlainen tukitaho.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos tarjosi Sastamalan kaupungille mahdollisuutta saada jokin kaupungille ajankohtainen asia käsiteltäväksi hallintotieteen syventävällä palvelutieteen opintojaksolla. Käsiteltäväksi asiaksi valikoitui lasten ja nuorten psykiatria.
Tätä työtä täydennettiin vielä myöhemmin Satu Riihisen Tampereen yliopistossa työstämällä raportilla Näkemyksiä Sotesin alueen lasten- ja nuortenpsykiatriaan liittyvistä peruspalveluista. Sen tulokset valmistuivat vastikään tammikuussa.

  • Nimetön

    “Lasten ja nuortenpsykiatrian erikoissairaanhoidon avohoitokäyntejä on Sastamalan seudulla huomattavan paljon.”

    -80 luvulta asti psykiatrisia sairaaloita on ajettu rajusti alas, mutta avohoito jätettiin samalla kehittämättä, vaikka tarkoitus oli siirtää potilaat avohoitoon.

    Tässähän tilanne on sellainen johon on pyritty.

  • Nimetön

    Koulut yrittää selvitä ihan käsittämättömän sairaiden oppilaiden kanssa. Onpa mukavaa kuunnella oman suhteellisen normaalin lapsen tarinoita luokassa olevista oppilaista. Onko tavallisten lasten velvollisuus kuunnella häiriintyneitä oppilaita kaiken päivää luokissa ja syystä pelätä oman turvallisuutensa puolesta….

  • Nimetön

    Lapsista ja nuorista säästetään mutta häissä viini virtaa! Pahaa tekee…

  • Kirsi Vinkki-Lehtinen

    Millainen on normaali lapsi?
    Useimmat perheet voivat joutua tilanteeseen, jossa olisi hyvä saada nopeasti apua. Ei aina ole kyse lastensuojelu tapauksista joissa tarvitaan kovin virallinen tie ennen kuin apua on mahdollisuus saada. Siksi olen useaan kertaan eri tilaisuuksissa ottanut kantaa matalan kynnyksen palveluista, perhetyöstä ym. Ennalta ehkäisevästä työstä perheiden avuksi. Ennalta ehkäisy maksaa kuitenkin vähemmän yhteikunnalle kuin ongelmien korjaus

Kommentointi ei ole käytössä.