Sairaanhoitopiirin hallitus lakkauttaisi Vammalan synnytykset joulukuussa

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on linjannut, että sairaanhoitopiirin valtuustolle valmistellaan syyskuun ylimääräiseen kokoukseen esitys Vammalan aluesairaalan synnytystoiminnan lakkauttamisesta 14. joulukuuta alkaen.

Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli asiaa toiminta- ja taloussuunnittelukokouksessaan. Synnytystoiminta Vammalasta esitetään siirrettäväksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Synnytysten määrä on edellisvuosista olennaisesti vähentynyt Vammalassa. Hallituksen mielestä synnytysten vähäinen määrä vaikeuttaa henkilökunnan osaamisen ylläpitoa ja muodostaa merkittävän kustannushaasteen.

Synnytysten määräksi Vammalassa tänä vuonna on ennustettu 315. Vuonna 2011 sairaalassa saattoi vielä synnyttää kaikkina viikonpäivinä. Tuolloin sairaalassa toteutui 502 synnytystä. Seuraavana vuonna niitä oli 381.

Vammalan synnytystoiminta tuotti viime vuonna tappiota lähes miljoona euroa. Kuluvan vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana tappiota on kertynyt 424 000 euroa. Tämän vuoden alijäämäksi on ennakoitu 1,3 miljoonaa euroa.

Merkittävä osa synnytystoiminnan kustannuksista muodostuu valtakunnallisen linjauksen mukaisesta hätäsektiovalmiuden ylläpitämisestä. Valmiudesta huolimatta Vammalasta on sairaanhoitopiirin hallituksen mukaan jouduttu ohjaamaan Taysiin vastasyntyneitä, jotka ovat tarvinneet välitöntä lastenlääkärin hoitoa. Lastenlääkäri on saatavissa Vammalassa synnytyksiin vain kahtena arkipäivänä. Varsinaista lastenlääkäripäivystystä ei Vammalassa ole.

Vammalan aluesairaalan kanssa on sovittu, että naistentautien toiminta jatkuisi synnytystoiminnan loputtua aluesairaalan omana toimintana Vammalassa. Taysiin siirtyisi synnytyksiä hoitava henkilökunta eli erikoislääkäri ja kaksitoista hoitajaa.

Sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee valtuustolle tehtävää esitystä alkusyksyn kokouksessaan ja ylimääräinen valtuusto päättää asiasta 30. syyskuuta.

  • Nimetön

    Eihän tässä tilanteessa ole kahta vaihtoehtoa olemassa? Se, että miten tuohon tilanteeseen ollaan päädytty, se onkin jo toisen pohdiskelun paikka? Taakse päin katsominen ei auta mitään asiassa, eikä tuo mitään takaisin. Katsotaan tästä eteenpäin päin huononeeko palvelut vai tuleeko niistä entistäkin parempia? Tuo muutos käsitetään aina negatiivisena asiana. Nyt nyt on tarjolla mahdollinen hoito käyttöön mitä saatavissa on ja ne ammattitaitoiset henkilöt mitkä aikaisemmin on ollut saatavilla on käytettävissä tästä eteenpäinkin? Vai mistä tässä asiassa on ollut kyse?

      • Nimetön

        Klo: 21.44 Huoneneeko vai paraneeko??? Kun synnytystoiminta Vammalasta loppuu sitä ei enää takaisin saada vaikka palvelu muuttuisi kuinka huonoksi Tampereella!

      • Nimetön

        Onhan se ollut jo vuosia tiedossa että Aluesairaala on aivan liian kallis ylläpidettäväksi! Aivan älytöntä jos kaikki yhteiskunnan rahat käytetään sairaanhoitoon, pitää niitä riittää muuhunkin!

        Kalliista Aluesairaalasta kärsivät säästöjen vuoksi vanhustenhoito, varhaiskasvatus, perusopetus, lukiot, nuoriso- ja liikuntatoiminta, järjestötoiminta… -näitä kuritetaan säästöjen muodossa kun rahat menevät Aluesairaalaan!

  • Justiinsa

    Mitähän tässäkin säästetään? Kahden lapsen saaneena olisin omasta puolesta valmis maksamaan enemmän vrk-maksua kun synnäri vain saisi jatkaa. Onko oikeasti halvempaa lähettää äiti/vastasyntynyt Tampereelle vai pitää lääkäri päivystäjänä 7pvää/vko/24h/vrko. Mikä ihme saa säästämään aivan väärästä päästä, en ymmärrä. Kohta meillä ei ole koko sairaalaa. Mennään minne aika mahdollisesti saadaan. Tai vielä parempi, kuollaan pois, vauvat ja vaarit.Tämäkö on KEHITTYVÄ Sastamala. Voi voi….
    Nyt kun saadaan synnäri pois, lähtee naistentautien toimintakin kohta. Olen aivan sanaton….. Missä se Satonen nyt on viisainen sanoineen?

    • Nimetön

      Satonen ei yksinään tätä asiaa päätä ikävä kyllä. Kyllä hän on puhunut sen puolesta että täällä jatkettais siihen asti kun alkuperäinen suunnitelma oli mutta jos muut on eri mieltä niin ei auta itku markkinoilla! Se on sitä demokratiaa

      • Nimetön

        juu ei voikkaan päättää mutta vammalan päättäjien olis tarvinnu herätä aiemmin tähän asiaan yhtenä rintaman

      • Justiinsa

        En minä mielestäni kirjoituksessani Satosta syyttänytkään, kysyin vain missä hän nyt on. Jokainen tietää ettei yksi ihminen ihmeitä tee, minäkin!

    • Nimetön

      Kuten artikkelissa sanotaan tarve olisi 3 lääkärille (gynekologi, lastenlääkäri ja anestesialääkäri). 24/7 päivystykseen tarvittaisiin ainakin 2 lääkäriä per erikoisala ja lomia sijaistamaan ainakin 1 per erikoisala. Äidin lähettäminen Tampereelle tulee todellakin halvemmaksi. Haluaisitteko itse, että em. lääkäreille maksetaan verovaroista palkkaa peukaloiden pyörittämisestä? Töitä kun olisi max. pari kertaa vrk:ssa.

      • Justiinsa

        Juu, kaikki maksaa kyllä. Olisitko itse valmis lähtemään Tayssiin tietäen että vauveli tulee nyt eikä puolen tunnin päästä? Ei ne aina tule niin kuin kirjoissa sanotaan. Itelläni meni lapsivesi klo 17.00, poltot alko saman tien, ei antanu vihjeitä aikaisemmin että on tulossa ja 17.34 oli poika mailmassa. En todellakaan olisi halunnut lähteä kokeilemaan ehdinkö Tays:siin taksilla vai ambulanssilla. Olisitko itse valmis odottamaan minne sinut siirretään jos ei olekkaan tilaa? Eipä kai ne lekurit ennenkään ole Vammalassa pyörittänyt peukaloitaan työn puutteessa? Ei anestesialääkäri nukuta VAIN äitejä, lastenlääkäri VOI TEHDÄ muutakin kuin kytätä synnyttäviä synnärillä, en minä ainakaan nähnyt lastenlääkäriä ennen kuin kotiuttamispäivänä ja gynet tekee töitä muuallakin kuin synnytyssalissa. Eli, miten lasket että heillä olisi töitä vain 2 krtaa viikossa? Lastenlääkäri tekee muutakin kuin on vain synnärillä, Gyne tekee muutakin kuin istuu päivät pitkät synnärillä. Anestesialääkäri on paikalla muitakin nukutuksia varten vai olenko ymmärtänyt väärin? Synnärillä oma nukkumatti, gyne , lastenlääkäri, paikalla AINA??? Oikeesti, onko?

      • Nimetön

        24/7 sairaalassa tapahtuvan päivystyksen ylläpitämiseen tarvitaan 7-8 lääkäriä/erikoisala. On olemassa työaikalaki ja säädökset ylityömääristä jne 🙂

    • Nimetön

      Olisitko todella valmis maksamaan synnytyksestäsi vajaat 3000 euroa nykyistä enemmän? Kaikkien muidenkin 380 tulisi olla siihen valmiita, jotta nykyiset kulut katetaan. Minä veronmaksajana en halua veromarkkojani tuhlattavan.

      • Justiinsa

        KYLLÄ! , ja VIELÄ KERRAN KYLLÄ! Se on hyvä tietää, että Sinä et halua veromarkkojasi tuhlattavaksi synnärille. Poraatkos veromarkkojesi perään kun avitetaan Kreikkalaiset ja Kerjäläiset ym. muut ahdingossa olevat? Sinulla ei taida olla lapsia? Et niitä taida edes vaivoiksesi ja veromarkkojasi tuhlaamaan halutakkaan? Jos on, mitä miettisit jos tyttäresi tai hänen vauvansa ehtisi kuolla kun lähetään synnyttään Tampereelle tai H.linnaan tai V.koskelle, sinne missä on tilaa. Kun se synnytys ei aina käy kuin elokuvissa. Hyvä, ollaan rehellisiä ilman sarvia ja hampaita, minä olen valmis maksamaan äidin ja lapsen turvallisuudesta, sinä et. Se on sinun mielipiteesi ja sillä siisti. Aurinkoista ja turvallista kesää Sinulle!

      • Nimetön

        On huomattavasti parempi keskittää synnytykset ja kaikki muutkin aluesairaalan toiminnat selvästi isompaan yksikköön. Keskittämisellä saavutetaan säästöjä ja tämän kautta voidaan taata paremmat olosuhteet. Tampere/tays on keskeinen toimija Pirkanmaalla, joten on aivan luonnollista keskittää toimintoja Tampereelle.

  • järkyttynyt

    Aivan kamala uutinen !!! ja tästä päätöksestä alkaa vammalan sairaalan alasajo sanokaa mun sanoneen

  • Nimetön

    kiva olis tietää miten kaupungin päättäjät reagoivat tilanteeseen…vai onko ollut tiedossa heille jo kauavankin…

  • Nimetön

    Sen jälkeen ei sitten tiedetäkään mihin tays synnyttäjät ohjaa koska siellä ei välttämättä tilaa ole! Tays pelkää että jos antaisi vassin jatkaa synnytyksiä ja äidit saisivat valita, vassista tulisi liian suosittu ja se taas ei tayssin suunnitelmiin sovi. Tätä touhua en käsitä!!

  • Nimetön

    Onnea kaikille joulukuun jälkeen synnyttäville, kiva varmaan olla käytävällä 🙂

  • Nimetön

    Nyt tarvitaan selvitys miksi synnytykset loppuu Vammalasta ennenkun se uusi Tampereen naistensairaala on valmis!

    • Nimetön

      Eikö se kerrottu 1.3 miljoonan eron tappio riitä syyksi ja selvitykseksi. Halpaa oli siihen asti, kunnes potilasturvallisuus äitien osalta korjattiin valtskunnallisten linjausten mukaiseksi. Vauvojen osalta se ei ole sitä vieläkään. Huonokuntoinen vastasyntynyt on vietävä ambulanssilla Taysiin.

  • Nimetön

    Siinä olisi nyt perussuomalaisilla näytön paikka. Ainakin ennen vaaleja puheet oli kovia. Nyt ei riitä enään se, että puolet porukasta tuijottaa, ja toinen puoli melskaa. Näyttöjä kehiin!

  • Antti puhuu asiaa

    …sieltähän se tuli puun takaa tämäkin asia, kuten kyläkoulun lopetus,… no kohta ei ole niitä kyliäkään, missä niitä lapsia voisi syntyä, ei kai sitten tarvita koulujakaan…

    ja samaan aikaan tänne tuodaan hoitohenkilökuntaa ESPANJASTA…

    aurinkorannoilla tavataan vai oliko se aurinkokuningas………………..

  • Nimetön

    Ja paikalliset johtavat poliitikot hiippailevat hiljaa nurkan taakse ja odottavat pölyn laskeutumista. Mulla kohta tulevat taas eduskuntavaalit. Sitten ollaan taas niin paikkakunnan ja sairaalan puolustajaa että oikein….. Olikohan ajankohtakin valittu juuri sopivasti: Edellinen kaupunginjohtaja on jo hypännyt lomalle ja uusi Malperi on vielä Parkanossa. Kaupunkia ei johda kukaan eikä siis anna vastusta PSHP:n johdolle.

    • olet ymmärtänyt oikein

      Kaupunkia ei johda kukaan eikä siis anna vastusta PSHP:n johdolle.

      …mutta huonosti on johdettu tähänkin saakka..

      jos vaikka Malmberg Parkanon miehenä(Lavia) kääntäisi uuden lehden…

      …mutta kyllä kaupunginhallituksen puheenjohtajat Andersson 2 kautta ja Välimäki 2 edellistä kautta voivat myös katsoa peiliin, muussakin on epäonnistuttu kuin kaavoituksessa

  • ajattelevat vain itseään

    Hallitus

    Sairaanhoitopiiriä johtaa valtuuston toimikaudekseen valitsema 13-jäseninen hallitus. Se edustaa kuntayhtymää, valvoo sen etua ja tekee kuntayhtymän sopimukset. Hallituksen puhevaltaa käyttävät puheenjohtaja ja sairaanhoitopiirin johtaja. Hallitus kokoontuu kuukausittain ja esittelijänä toimii sairaanhoitopiirin johtaja.

    Puheenjohtajat

    Puheenjohtaja Ilpo Sirniö, Tampere, sdp
    – vara Aila Dündar-Järvinen Tampere, sdp

    Varapuheenjohtaja Elina Sirén Tampere, kok
    – vara Ritta Koskinen Tampere, kok

    Jäsenet

    Tuula Petäkoski-Hult, Lempäälä, sdp
    – vara Jyrki Uotila, Parkano sdp

    Pekka Järvinen, Valkeakoski, sdp
    – vara Sanna Rajala, Jämsä, sdp

    Peter Löfberg, Tampere, kok
    – vara Antti Hervonen, Tampere, kok

    Tarja Soukko, Hämeenkyrö, kok
    – vara Maisa Vehkalahti, Pälkäne, kok

    Armi Kärki, Pirkkala, ps,
    – vara Rauno Mäki, Hämeenkyrö, ps

    Reijo Ojennus, Parkano, ps
    – vara Kari-Pekka Rauhala, Tampere, ps

    Tuukka Liuha, Lempäälä, kesk
    – vara Reijo Koskela, Virrat, kesk

    Irene Roivainen, Tampere, vihr
    – vara Jouko Paukkeri, Tampere, vihr

    Sinikka Torkkola, Tampere, vas
    – vara Marjatta Stenius-Kaukonen, Tampere, vas

    Petri Lintunen, Tampereen yliopiston edustaja
    – vara Timo Tiainen

    Tarja Pösö, Tampereen yliopiston edustaja
    – vara Marja Kaunonen

  • nämä päättävät

    Valtuusto

    Sairaanhoitopiirin ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto, johon sairaanhoitopiirin 23 jäsenkuntaa ja Tampereen yliopisto valitsevat yhteensä 67 edustajaa. Jäsenet valitaan kunnallisvaalikaudeksi. Valtuustolla on kaksi sääntömääräistä kokousta, toinen keväällä ja toinen syksyllä.

  • nämä päättävät

    http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=941

    Parkano

    Tellervo Kilkki
    Ari Lamminmäki

    Mauri Kuivanen
    Saara Viitaharju

    Pirkkala

    Pirkko Jartti
    Juha-Pekka Mattila
    Seppo Orpana

    Antero Saksala
    Ritva Ahola
    Jaana Ristimäki-Anttila

    Pälkäne

    Eveliina Hakala
    Olavi Seppälä

    Outi Viitanen
    Jarkko Pihkala

    Ruovesi

    Marko Kivi
    Sirpa Luomaharju

    Outi Kokko
    Yrjö Särkkä

    Sastamala

    Jenni Jokinen
    Pauli Pietilä
    Arto Satonen
    Katariina Siuronen

    Ilmari Nurminen
    Ulla Ylä-Hongisto
    Jussi Mikkola
    Sari Henriksson

    tässä vain osa varsinaisista ja varajäsenistä

Kommentointi ei ole käytössä.