Uusien ohjeiden mukaan poliisi ei enää saavu kaikille peura- ja kauriskolaripaikoille.
Poliisin tulemista ei edellytetä esimerkiksi, jos onnettomuudessa ei ole syntynyt henkilövahinkoja, liikenteenohjaustarvetta ei ole eikä tapahtuneeseen epäillä liittyvän rattijuopumusta tai muuta rikosta.
Mikäli peura tai kauris on jäänyt loukkaantuneena kolaripaikalle, on poliisin mentävä paikalle tai muutoin huolehdittava loukkaantuneen eläimen lopettamisesta.
Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että hirvikolareissa poliisi tulee entiseen tapaan lähes aina paikalle.








Taidan pistää tavaratilaan ja sit pakkaseen.
Virka-ajan ulkopuolella pitää soittaa 112:teen ja tehdä ilmoitus, jos sattuu kolari eläimen kanssa VAIKKA ELÄINTÄ ei näy. Sieltä soitetaan paikalliselle poliisille joka hoitaa paikalliset riistamiehet paikalle n.15-30min menee aikaa kun metsästäjä kurvaa paikalle!
ISO on kynnys soittaa kansalaisen hätänumeroon, mutta muuta ei ole vaihtoehtoa virka-ajan ulkopuolella!
Nimm. kesällä oli kuollut peura mökin takapihalla. jäljistä päätellen kärsinyt useita tunteja jalat poikki
Saako raadon sitten syödä itse? Ennen poliisit möivät sen huutokaupalla.
Alueen Riistanhoitoyhdistys vastaa liikenneonnettomuuden osapuolena olevien hirvieläinten jäljittämisestä ja mahdollisesta lopettamisesta. Tämä perustuu Suomen Riistakeskuksen alaisten Riistanhoitoyhdistysten ja poliisin väliseen sopimukseen. Asia on huomioitu myös metsästyslaissa. Metsästyslain mukaan liikenneonnettomuuden seurauksena lopetettu hirvieläin kuuluu yksiselitteisesti alueen Riistanhoitoyhdistykselle. Jäljestystehtävää hoitaa Riistanhoitoyhdistyksen nimeämät Suurriistavirka-apuhenkilöt (SRVA). Jäljestystehtävää hoitavan henkilön tunnistaa keltaisesta liivistä, jossa on tunnus SRVA.
Hirvieläinkolarit tulee ilmoittaa yleiseen hätänumeroon (112), josta sitten hälytetään tarvittaessa jäljestystehtävää hoitavat metsästäjät paikalle. Toki myös poliisit lopettavat tarvittaessa kärisvän hirvieläimen. Tällöinkin Riistanhoitoyhdistys vastaa lopetetun hirvieläimen jatkokäsittelystä. Mikäli poliisi ei saavu kolaripaikalle olisi autoilijan hyvä merkitä kolaripaikka jollakin merkillä jonka ilmoittaa myös hätäkeskukseen. Näin jäljittäjät pääsevät nopeasti oikealle paikalle ja tarvittaessa lopettavat kärsivän eläimen.
Miten niin vain virka-ajan ulkopuolella soitto 112:een. Sinne soitto myös virka-ajalla eikö niin? Näistä asioista saisi tiedottaa näkyvämmin, jotta osataan toimia oikein kolarin sattuessa. Eipä tuolla tienpäällä vieraalla seudulla muita numeroita ole edes saatuvilla.
Mitenkäs vakuutusyhtiön kanssa toimitaan sitten, kun poliisi ei saavukaan paikalle?