Joulupuu-keräys ilahduttaa vähäosaisten perheiden lapsia

Pasi Virtanen ja Emma Rinne.

Vammalan Nuorkauppakamarin vetämä Joulupuu-keräys käynnistyy tulevana maanantaina 19. marraskuuta ja päättyy sunnuntaina 9. joulukuuta.

Projektin yhteinen hyvän mielen julistus keräsi perjantaina Huittisten Säästöpankin Vammalan konttorin Joulutuvalle keräyksessä mukana olevat yrittäjät, pankin edustajat ja kamarin edustajat yhteen.

”Joulutupa on loistava ajatus pankilta. Saamme mukavan paikan kerätä lahjat lapsille ja ne on tästä hyvä toimittaa eteenpäin sosiaalihuollon työntekijöille. Monesti kysytään, miksi keräysaika loppuu joulukuun alkupuolella. Syy on yksinkertainen. Jotta lahjat löytävät niitä odottaville lapsille ja nuorille ajoissa ennen joulua, pitää kamarin porukan lajitella lahjat ja sosiaalihuollon ehtiä toimittamaan ne perheille”, kertoo Joulupuuta vetävä Emma Rinne Vammalan Nuorkauppakamarilta.

Maanantaista alkaen vähäosaisten perheiden lasten ja nuorten lahjatoiveita löytyy useammasta pisteestä ja lahjat palautetaan Huittisten Säästöpankin Vammalan konttorin Joulutupaan tai Häijään Säästömarketille.

”Kannattaa seurata keräyksen Facebook-sivua ja ohjeita löytyy myös paikallisista liikkeistä. Pakettikortin toisella puolella on myös ohje, koska on tärkeää saada lahjat perille oikeaan paikkaan. Paikalliset yritykset antavat alennusta pakettikortin nähtyään ja samalla saa kätevästi paketoitua lahjan. Olemme pyrkineet tekemään keräyksestä mahdollisimman helpon niin lapsille kuin lahjojen antajille”, Rinne sanoo.

”Joulupuu-keräys sopii mainiosti pankin vastuullisuusteemaan ja olemma iloisia voidessamme olla mukana näin tärkeän asian auttamisessa. Monelta meistä unohtuu se, ettei kaikille joulu ole suinkaan ilon ja rauhan aikaa, vaan ihmisten hätä on todellinen. Lapset kärsivät usein eniten”, muistuttaa Säästöpankin Kati Rantala.

Avun tarvitsijoita yhä enemmän

Avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut vuosittain, ja keräysaikana tulee usein myös lisää perheitä mukaan.

Joulupuu-keräys on valtakunnallisesti toimiva keräys, jota pyörittävät paikalliset nuorkauppakamarit eri puolilla Suomea.

Sastamalan keräys on poikkeuksellinen, sillä paikalliset yritykset ovat nyt jo viidettä vuotta mukana auttamassa keräyksessä. Mahdolliset rahalahjoitukset ohjataan perheiden auttamiseen, joten yritykset voivat olla suoraan yhteydessä kamarin edustajiin.

”Toivottavasti jonain vuonna Joulupuu-keräykselle ei ole enää tarvetta, mutta valitettavasti suunta on päinvastainen”, kamarista todetaan.

Keräyksen löydät mm. Facebookista nimellä Sastamalan Joulupuu-keräys. Lahjoja voi kuitenkin toimittaa vielä maanantaina 10.12 kello 15 mennessä Säästöpankin keräyspisteelle.

Joulupuu-keräys alkaa maanantaina. Joulupuun Hyvän mielen julistuksessa olivat paikalla K-Market Äetsän Satu Ojala-Kuusiniemi, Häijään Säästömarketin Sirpa Tuominen,  Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Liisa Vasanko, Ihanien Tavaroiden Kaupan Tarja Manelius-Lähteenmäki, Huittisten Säästöpankin Kati Rantala ja Pasi Virtanen sekä keräyksen vastaava Emma Rinne kamarilta.