”Nyt on lyhyempi matka kaupoille” – Laukkutila Ihanamäen uusi myymälä avautui

Vesa ja Pasi Ihanamäki.

Keikyän keskustaajamassa, vanhassa maalaistalossa laukkukauppaa pyörittäneiden Vesa ja Pasi Ihanamäen yrittäjän uralla alkoi uuden myymälän myötä perjantaina uusi aika.

Roismalan risteyksen tuntumaan, Itsenäisyydentielle avautuneessa liikkeessä oli aamupäivällä väkeä välillä tungokseen asti.

”Odottavat tunnelmat. Tuttu ala mutta uusi paikka. Toivottavasti nykyiset asiakkaamme tulevat tänne ostoksille ja saamme runsaasti uusia”, Vesa Ihanamäki miettii.

Entisiä myymälätiloja hän kuvailee sokkeloisiksi ja varastomaisiksi.

”Toki nekin tarkoitustaan palvelivat, mutta nyt meillä noin 190 vuokraneliötä, joista suuri osa avaraa tilaa. Esimerkiksi matkalaukut saa nyt paremmin esille. Ja onhan tämä esteettömämpi tila, kun ei ole pakko käyttää rappusia.”

Vanhasta myymälästä uuteen tuli puinen kaappi sekä taiteilija Röntysen 1960-luvulla veistämä reliefityö.

”Oli vaimon idea ottaa siivu entisaikojen käsityöläisyyttä mukaan”, Vesa naurahtaa.

Uuden myymälän katolla seisoo isoin kirjaimin: laukkukauppa.fi. Kenties se kiinnittää kiireisenkin ohikulkijan huomion ja saa tutustumaan Laukkutila Ihanamäen valikoimiin.

”Meillä on kolme kivijalkaa: vähittäis-, tukku-, ja verkkokauppa. Erityisen paljon verkosta ostetaan matkalaukkuja.”

Veljekset ryhtyivät yrittäjiksi vanhempiensa jalanjäljissä. Laukkukauppa kuului heidän elämäänsä jo poikavuosina.

”Meillä on laukkukaupasta pitkät perinteet. Toivottavasti asiakkaita riittää, ainakaan kauppapaikka ei voi tästä paremmaksi tulla”, Vesa toteaa.

Sirkka ja Eero Hakari sekä Ritva Jukarainen kehuivat kaupan keskittymää. ”Cittarin vanavedessä kaupalliset palvelut kasvavat.”

”Tämähän on jo perinne”

Asiakkaiden keskuudessa uusi myymälä otettiin ilolla vastaan. Lousajasta kaupoille tullut Ritva Jukarainen tarkisti käsinevalikoimaa.

”Joululahjat olen monena vuonna hakenut Ihanamäestä. Tämähän on jo perinne. Mukavaa, kun ei tarvitse enää niin kauas lähteä hanskojen perässä.”

Eero ja Sirkka Hakarille maistuivat avajaiskahveet.

”Hyvältä tämä kauppa näyttää. Useammin tänne tulee poikettua kuin Keikyään. Hyvälaatuista tavaraa, siksi on tullut vuosien varrella ostoksia Ihanamäessä tehtyä. Minulla taitaa olla niin paljon jo laukkuja, että voisin itsekin ryhtyä laukkukauppiaaksi”, Sirkka juttelee.

”Citymarket on vetovoimatekijä. Keskustassa on liiketilaa tyhjillään, ja taitaa käydä niin, että keskusta siirtyy Roismalan suuntaan”, Eero tuumii.

Eija Voittomäen mukaan tarttui avajaispäivänä vihreä, koristeellinen käsilaukku.

”Minulla on kotona vihreä matkalaukkukin, lentokentällä se erottuu todella hyvin liukuhihnalta kaikkien niiden mustien laukkujen joukosta”, hän vinkkaa.

Eija Voittomäki oli tyytyväinen avajaislöytöönsä.
Entisellä ”Superin kiinteistöllä” alkaa olla säpinää. Kiinteistössä aloittavat myöhemmin Musti ja Mirri, Fysioterapia Loposen Lapasesta sekä Löytötex.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.