Sastamalan Joulutaloissa pukki tupsahti kuusen alle

Korvatunturilta tulleen joulupukin sylistä nauttii Väinö Kranni Tyrväänkylästä.

Sastamalan Joulutalot -tapahtuma sunnuntaina kiinnosti aina Korvatunturia myöten. Se ainoa ja oikea joulupukki tupsahti Karkun entisen pappilan pihamaan ikiaikaisen kuusen alle. Siinä penkillä pukkivanhus sitten tarinoi mietteitään.

”Kyllä on Karkussa komeat maisemat ja silmäniloa riittää myös vanhoissa taloissa. Tämä Sastamalan Joulutalot on oiva jatke Sastamalan vanhat talot -tapahtumalle. Ja täällä on vain kilttejä lapsia, joten mielellään tänne tuli.”

Pukin matka Korvatunturilta taittui tällä kertaa nykyajan välineillä.

”Pohjoisessa oli vähän lunta, etelämpänä ei yhtään. Siksi matkustin junalla Tampereelle ja sieltä linja-autolla Karkkuun.”

Pirjo ja Jorma Aalto nauttivat joulutalotapahtumasta ja väliaikakahveista Kellarikahvilassa ennen kierroksen jatkumista.

Kahvit maistuvat kellarissa

Kullaalta vanhan pappilan Kellarikahvion antimista tulivat nauttimaan Pirjo ja Jorma Aalto. He olivat lähteneet matkaan jo aikaisin aamupäivällä.

”Naapurin rouvat ovat käyneet tutustumassa vanhojen talojen tapahtumaan ja kehuivat sitä paljon. Yritin tänään saada mukaan porukkaan, mutta en onnistunut. Käskin sitten mieheni kyytimään”, sanoo Pirjo.

Kellarikahvila oli sunnuntain kolmas vierailukohde.
”Kävimme jo Herkkujuustolassa ja näköalagalleriassa. Vielä menemme Vanhalle Harsulle. Tämä on kyllä hieno tapahtuma”, kehaisee Pirjo.

Eikä Jormallekaan matka ole vastenmielinen.

”Tänne tulee ihan siksikin, että näkee hienoja taloja.”

Muuten vain tonttuilemassa

Tiskin takana Kellarikahviossa häärii neljä tonttua. Laura Setälä on isäntäväen tytär, joka tuli Hämeenkyröstä auttelemaan järjestelyissä.

”Laiteltiin paikkoja kuntoon jo eilen ja tehtiin tarjottavia. Oikein mukava tapahtuma.”

Niklas Syrjä ja Paavo Ylimäki eivät osallistu myyntityöhön, vaikka tiskin takana ovatkin.

”Olemme muuten vaan tonttuilemassa”, naurahtavat pojat.

Lauran kanssa myyntiä hoitavalle Helmi Ylimäelle tapahtuma on joulunodotuksen alku.

”Täällä tulee hyvä joulufiilis.”

Lue koko juttu 5.12. Alueviestistä

Tontut tiskin takana. Vasemmalla Laura Setälä, Niklas Syrjä, Paavo Ylimäki ja Helmi Ylimäki.

Yksi vastaus artikkeliin “Sastamalan Joulutaloissa pukki tupsahti kuusen alle”

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>