Sasky ja Rengaspalvelu yhteistyöhön: ”Ihan uusi aluevaltaus”

Viime viikon ajan Vammalan Rengaspalvelussa työskentelivät rengasta koneeseen asettava Elias Laitala ja koneen takana piilossa oleva Lauri Kuusisto. Opettaja Petri Kiiski seuraa ja Rengaspalvelu-yrittäjä Kalle Finska opastaa. 

Vammalan Rengaspalvelussa on työskennellyt tammikuusta saakka reippaita ammattikoululaisia. Sasky koulutuskuntayhtymä on käynnistänyt sastamalalaisyrityksen kanssa yhteistyön, joka takaa Vammalan ammattikoulun autopuolen ensimmäisen vuoden opiskelijoille viikon koulutussopimusjakson.

”Tällainen jakso on ykkösten kohdalla ihan uusi aluevaltaus ainakin autopuolella. Viikon tavoite on rohkaista opiskelijoita ja opettaa heille, miltä tuntuu tehdä töitä ja olla osa työyhteisöä. Viikossa ei ehdi oppia kaikkia hommia, mutta saa niihin tuntuman ja pääsee tutustumaan ammattimaisiin tiloihin ja välineisiin. Ehkä tämä rohkaisee opiskelijoita lähestymään rengaskonetta myös ammattikoululla”, autoalan opettaja Petri Kiiski tuumii.

Rengastöistä koulussa ja Rengaspalvelussa hankkimansa osaamisen opiskelijat osoittavat ammattiosaamisen osanäytöllä yrityksessä. Työnantaja arvioi osaamisen tason ja jaksosta tulee näin pieni osa opiskelijan arviointia.

Ykkösten koulutussopimusjakso vastaa erinomaisesti myös ammatillisen koulutuksen reformiin eli uudistukseen, jonka tavoite on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista.

Vaihtelua pänttäämiseen

Viime viikon maanantaina Rengaspalvelussa kolutussopimusjaksoaan aloitelleet Elias Laitala ja Lauri Kuusisto olivat positiivisilla mielin. Ensimmäisenä vuonna opiskelijat kahlaavat pääasiassa yleisaineiden opintoja, kuten äidinkieltä ja ruotsia, joten nuoret vetivät työhaalarit päälleen mielellään.

”Onhan tämä mukavaa vaihtelua luokassa istumiselle”, kaksikko toteaa.

Laitala ja Kuusisto olivat Rengaspalvelun neljäs opiskelijapari.

Yrittäjä Kalle Finskan mukaan kaikki yrityksessä haastatteluhetkeen mennessä työskennelleistä olivat selvinneet viikon jaksosta puhtain paperein.

”Opiskelijat ovat olleet oikein päteviä ja annetut tehtävät ovat sujuneet toivotulla tavalla.”

Ammattikoululaiset ovat päässeet tutustumaan asentajien rinnalla erilaisiin rengastöihin varsin vaihtelevasti.

”Taidot karttuvat vain tekemällä. Ensimmäisestä päivästä alkaen meillä tehdään hommia oikeasti renkaiden parissa. Se, että harjoittelijoille työnnetään harja käteen ja pyydetään siivoamaan halli, ei palvele ketään”, hän muistuttaa.

Vastuu omasta oppimisesta kasvaa

Motivaatiolla ja asenteella on tärkeä rooli myös ammatillisen koulutuksen muutoksessa. Kun tuntimäärät vähenevät, on opiskelijasta itsestään kiinni millaisella menestyksellä hän opintonsa suorittaa.

”Opiskelijoiden vastuu omasta oppimisestaan kasvaa. Siinä kysytään asennetta ja kykyä olla valmis hoitamaan oma tonttinsa”, Kiiski muistuttaa.

Vammalan Rengaspalvelu on työllistänyt ammattikoululaisia aiemmin sekä kevään että syksyn sesongeissaan. Ainakaan toistaiseksi Finskat eivät ole havainneet oppintuntien vähenemisen vaikuttaneen opiskelijoiden ammattitaitoon.

Sekä opettaja Petri Kiiski että Rengaspalvelu-yrittäjät toivovat, että tänä talvena hedelmällisesti käynnistynyt yhteistyö saisi jatkoa myös ensi vuonna. Jaksoa ja sen kestoa voidaan kehittää ja muokata nyt saatujen kokemusten perusteella.

Koko jutun voit lukea keskiviikkona ilmestyneestä Alueviestistä.

Poimintoja

  • Nimetön

    Hienoa, että nuoret pääsevät näkemään oikeita töitä. Oivaltaisivatpa kaikki harjoittelupaikat tuon ettei tarkoitus ole lakaista lattiaa! Sekin on toki tärkeä taito, mutta tarkoitus olisi kuitenkin oppia alan töitä.

  • Nimetön

    Toivottavasti myös ne opiskelijat pidetään mukana, jotka eivät vielä tuossa iässä ole uraohjuksia. Nuoret kehittyvät eri tahtiin. Ammattikouluja ei voi verrata yliopistoihin, jossa opiskelijat ovat vähän vanhempia ja valmiimpia vastuuseen. Kyllä niitä unohdettuja nuoria on Suomessa jo riittävästi. Ja pieni sivuhuomaitus. Oppilaalla ei ole hanskoja käsissä! Työturvallisuus.

  • Nimetön

    Hyvä Kalle! Työharjoittelu on paras tapa nuorelle osoittaa se että on palkkaamisen arvoinen!

Kommentointi ei ole käytössä.