Huittisten terveyskeskus uudistuu urakalla – ”Muutos on välttämätön”

Muutoksen myötä terveyskeskusasioinnista on tarkoitus tulla entistä sujuvampaa.

Viimeisen kolmen viikon ajan Huittisten terveyskeskuksen vastaanotossa on harjoiteltu uudenlaista toimintamallia.

Asiakkaille tämä on näyttäytynyt muun maussa niin, että ajanvarausnumeroon vastaa tätä nykyä aina sairaanhoitaja.

”Haluamme, että hoito alkaa jo siitä, kun asiakas soittaa meille”, Huittisten terveyskeskuksen ylilääkäri Anna Jaatinen kertoo.

Puhelu ei enää automaattisesti johda ajanvaraukseen, vaan sairaanhoitaja arvioi, voiko asian hoitaa esimerkiksi lääkärin puhelinsoitolla.

Parhaassa tapauksessa ongelma voi hoitua jo ensimmäisellä puhelinsoitolla, sillä sairaanhoitajat ja lääkärit istuvat samassa tilassa ja ohjeita on helppo kysyä vierestä.

”Mikäli lääkäriltä ei saa vastausta heti, hän voi soittaa hetken kuluttua takaisin”, Jaatinen kertoo.

Labraan ennen lekuria ja omahoitaja palvelee

Sairaanhoitajan tekemän esiselvitystyön perusteella myös tarvittavat kokeet voidaan tehdä jo ennen vastaanottokäyntiä.

”Yksi ylimääräinen käynti jää pois, kun potilas on ohjeistettu käymään labrassa jo ennen lääkärin vastaanottoa”, Jaatinen tietää.

Tästä eteenpäin jokainen terveyskeskuksen asiakas saa myös omahoitajan, johon voi olla suoraan yhteydessä.

”Uskon, että sitä kautta pystymme luomaan parempaa suhdetta asiakkaan ja hoitajan välille. Asiat menevät jouhevammin eteenpäin, kun niitä pääsee hoitamaan aina saman henkilön kanssa. Tämä motivoi varmasti myös hoitajia, sillä asiakkaaseen pystyy suhtautumaan eri tavalla, kun tietää hoitavansa tätä myös jatkossa”, Jaatinen sanoo.

Kiireettömissä asioissa terveyskeskukseen voi olla yhteydessä myös nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta.

”Sairaanhoitajat lukevat salattua postilaatikkoa terveyskeskuksen aukioloaikoina. Lomakkeella voi kysyä esimerkiksi hoito-ohjeita”, Jaatinen vinkkaa.

”Muutos on välttämätön”

Muutoksen myötä terveyskeskusasioinnista on tarkoitus tulla entistä sujuvampaa.
Viime vuonna Huittisten terveyskeskuksesta sai kiireettömän ajan keskimäärin 16 päivässä. Muutoksella tähdätään siihen, että jatkossa kaikki asiat hoituvat viikossa.

”Emme anna enää aikoja pitkälle tulevaisuuteen, vaan haluamme viedä toimintaa siihen suuntaan, että asia lähtee eteenpäin heti”, Jaatinen painottaa.

Ylilääkäri uskoo, että lyhyempi jonotustilanne tuo työrauhaa myös lääkäreille.

Jaatisen mukaan muutos on välttämätön, sillä vanhoihin rutiineihin jämähtäminen ei muuttuvassa maailmassa toimi.

”Monia käytäntöjä on toistettu vuosikymmenestä toiseen. On hyvä kyseenalaistaa esimerkiksi se, onko vuosikontrolli kaikissa tapauksissa välttämätön, vai voisiko olla fiksumpaa käydä lääkärin vastaanotolla siinä kohdassa, kun sille on selvä tarve.”

Lue koko juttu 27.2. Alueviestistä.

  • Nimetön

    Joko hoitajia oikeesti kiinnostaa hoitaa? Kantosidettä ei ainakaan haukottelultaan meinannut saada. Tuli vähän fiilis että oltiin siellä häiritsemässä..

  • Nimetön

    Joko hoitajat tekee työnsä tunnollisen vastuullisesti vaikka sulkemisaika olisi 10 minuutin päästä.

  • Kokemusta on

    No labraan ei ainakaan pääse ellei oo aikaa istuu semmosen tunnin verran. Aika muuten ei onnaa. Eikä siel kukaan välitä vaikka läkeet labran takii syömättä.

Kommentointi ei ole käytössä.