Nuorisotyön ja yläkoulujen yhteistyö tiiviimmäksi – ”Kaikkien nuorten on mahdollista tulla kuulluksi”

Itsenäisyyspäivän aattona nuorisotyöntekijät Janne Kallio ja Maisa Ahvonen saivat juttukavereikseen juhlallisesti pukeutuneet Jesper Ryömän, Akseli Peltosen ja Eero Markkulan.

Kun Maisa Ahvonen ja Janne Kallio kulkevat Mouhijärven yhteiskoulun käytävillä, käy selväksi että kaksikko tunnetaan talossa. Leuat nousevat nyökkäyksiin ja kädet heilutuksiin, yrittääpä joku haastaa Kallion pieneen painiinkin.

Tästä syksystä alkaen nuorisotyöntekijät ovat tehneet itseään yhä näkyvämmiksi päivystämällä yhteiskoululla kahden viikon välein. Taustalla on Sastamalan nuorisotyön ja yläkoulujen tiivistetty yhteistyö, jonka tavoitteena on asettaa asiakas eli nuori toiminnan keskiöön.

”Me liikumme sinne, missä on eniten kysyntää. Ei nuorisotyö ole enää pelkkää nuorisotiloilla istumista”, Kallio huomauttaa.

Kaksikko on yhteiskoululla joka toinen torstai kello 9-12. Silloin nuorten on mahdollista jutella Kallion tai Ahvosen kanssa kahden kesken. Aamupäiviin mahdutetaan myös Sastamalassa käytössä olevan ehkäisevän päihdetyön Omin jaloin -mallin keskusteluja. Kahdenkeskisten kohtaamisten lisäksi nuorisotyöntekijät voivat vetää oppilaille tunnin vaikkapa tunnetaitoihin tai ryhmäyttämiseen liittyen.

Pidemmällä ruokavälitunnilla kaksikko partioi koulun aulassa. Kontaktia voidaan ottaa esimerkiksi pienten tehtävien kautta. Itsenäisyyspäivän alla oppilaita pyydettiin pohtimaan asioita, joita he arvostavat elämässään nyt tai mitä ehkä olisivat arvostaneet, jos olisivat eläneet vuonna 1917.

”Tavoite on ottaa kontaktia mahdollisimman monen oppilaan kanssa. Ajatuksena on, että kaikki nuoret ovat meidän nuoriamme”, Ahvonen ja Kallio summaavat.

”Keskusteluja on käyty”

Toive tiiviimmästä yhteistyöstä tuli yläkoulujen rehtoreilta. Mouhijärven yhteiskoulun lisäksi oman alueensa nuorisotyöntekijät päivystävät myös Sylvään ja Äetsän kouluilla.

”Tämä on nykyaikaa ja erittäin tervetullutta. Tulevaisuudessa olisi kaikkien etu, jos nuorisotilat ja koulut voisivat toimia samoissa tiloissa”, näkee Mouhijärven yhteiskoulun vt. rehtori Hanna Hämäläinen.

Näin saattaa myös tapahtua, sillä Sastamalan palveluverkkoselvityksessä on väläytelty uuden palvelukeskuksen rakentamista esimerkiksi juuri Mouhijärvelle.

Neljän torstaipäivystyksen kokemuksella Maisa Ahvonen ja Janne Kallio osaavat jo kertoa uudella toimintamuodolla olevan käyttöä.

”Keskusteluja on käyty”, vahvistaa Ahvonen.

Aina kyse ei ole jättimäisistä asioista.

”Jos ysiluokkalainen on hukassa, eikä tiedä minne jatkaisi opiskelemaan, voi nuorisotyöntekijältä saada asiaan erilaisen näkökulman kuin opinto-ohjaajalta”, Kallio antaa esimerkin.

Opettaja tai kuraattori saatetaan myös kokea nuorisotyöntekijää isommaksi auktoriteetiksi, jolle ei ole niin helppo avautua.

”Tavoite on, että mitä useammin meihin törmää, sitä helpompi meidän kanssa on tulla juttelemaan.”

Varauksetta vihreää valoa

Kouluissa tehtävä nuorisotyö on ennen muuta ennaltaehkäisevää toimintaa. Se myös tavoittaa suuremman joukon nuoria kuin nuorisotilat koskaan. Maisa Ahvonen ja Janne Kallio näyttävät toiminnalle varauksetta vihreää valoa.

”Tietysti sitä toivoo, että malli on tullut jäädäkseen. Yritämme omalta osaltamme luoda sitä ilmapiiriä, että kaikista asioista on ok puhua ääneen ja kaikkien nuorten on mahdollista tulla kuulluksi.”

Mouhijärven yhteiskoulun vt. rehtori Hanna Hämäläinen näkee tiiviimmän yhteistyön vaikuttavan suoraan nuorten hyvinvointiin.

”Nuorten aito kohtaaminen on tärkeintä, oli kyse sitten koulun aikuisista tai nuorisotyöntekijöistä. Toiminnan kautta saamme kouluun ulkopuolista näkökulmaa ja syntyy monia luottamuksellisia keskusteluja, jotka varmasti kantavat pitkälle.”