Perheenäitien hyväntekeväisyystempaukselle jatkoa – Nyt kerätään sydämiä ja tilkkuja

Vilhelmiina Tanhuanpää (vas.) ja Jutta Honkamäki keräsivät viime joulukuussa yli 1 000 joulukorttia. Hyväntekeväisyystempaus saa jatkoa, nyt kerätään myös sydämiä ja tilkkuja.

Viime joulukuussa yli 1 000 joulukorttia Sastamalan alueen palvelukoteihin ja kotihoitoon keränneet Jutta Honkamäki ja Vilhelmiina Tanhuanpää valmistautuvat jo ensi jouluun.

Perheenäidit ovat nyt käynnistäneet keräyksen käsityönä tehtyjen sydänten sekä neulottujen tai virkattujen tilkkujen saamiseksi.

Sydämet jaetaan korttien mukana vanhuksille, kehitysvammaisille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Tilkuista puolestaan kootaan peittoja.

“Saimme viimevuotisesta keräyksestä paljon hyvää palautetta; korttien saajat olivat olleet todella onnellisia tervehdyksestä. Jostain tuli ajatus, että olisi ihana laittaa kortin mukaan joku sellainen pieni koriste, josta olisi iloa saajalleen pidemmäksi aikaa. Korttia kun ei tule pidettyä esillä muutamaa viikkoa kauempaa”, taustoittaa Honkamäki.

Sydän voi olla huovutettu, neulottu, punottu, virkattu, ommeltu tai vaikka hamahelmistä tehty, mutta korkeintaan 15 sentin korkuinen. Lisäksi siinä tulisi olla ripustuslenkki.

Tilkkujen toivotaan olevan 30 x 30 sentin kokoisia. Yhteen peittoon tilkkuja tarvitaan 24. Honkamäen mukaan tavoite on, että ennen joulua kasassa olisi ainakin pari peittoa.

“Tietysti niitä tehdään niin monta kuin kerätyistä tilkuista saadaan. Äitini on ompelija ja hän on luvannut ommella peittoihin taustakankaan sekä ohuen vanun.”

Keräyksestä on vinkattu jälleen myös Sastamalan alueen kouluihin. Viimeksi joulukortteja askarreltiin muun muassa koulujen iltapäiväkerhoissa.

“Nyt lapset voisivat tehdä sydämiä vaikkapa käsityötunnilla”, Honkamäki miettii.

Loppusyksystä Honkamäki ja Tanhuanpää ovat ajatelleet pitää avoimet askartelutalkoot, joten he ottavat mielellään vastaan myös erilaisia askartelutarvikkeita.

Lisätietoa keräyksestä löytyy Facebook-ryhmästä Joulukorttikeräys, Sastamala

Sydämiä ja tilkkuja voi toimittaa Vammalassa Taitokeskus Sastamalaan (Asemakatu 1), Ystävänpirtille (Puistokatu 18), Kahvila KodinSydämeen (Itsenäisyydentie 66) sekä Hieronta Hyvä Oloon (Sepänkuja 5).

Jätä kommentti