Kuasman Syyskiäppi kutsuu Kiikoisiin – Kuorsumaan Kyläseura haastaa liikkumaan syksyiseen luontoon

Kuasman Syyskiäppi patikoidaan Sastamalan Kiikoisissa syyskuun toiseksi viimeisenä sunnuntaina 20. syyskuuta  jo 17. kerran.

Kuorsumaan Kyläseura ry haastaa asukkaita niin Sastamalasta kuin lähikunnista ja kauempaakin mukaan liikkumaan syksyiseen luontoon ja nauttimaan ruskan väreistä.

Opastettu lähtö tapahtuu Pappilankallioiden laavulta kello 10. Lähteä voi omaa vauhtia kulkien aina kello 12 asti.

Patikoitava matka on koko Kuasman Kiäppi, noin 14 km, tai noin puolet siitä Kuorsumaanjärven lintutornille saakka. Myös helppokulkuinen 3 km:n reitti on mahdollista kiertää, vaikkapa useampaan kertaan.

Syyskiäpillä ei tarvitse kantaa mukana omia eväitä, sillä puffetti palvelee kahdessa paikassa: Pappilankallioiden laavulla lähtöpaikalla ja maalissa sekä Kuorsumaanjärven lintutornin laavulla.

Jokainen syyskiäpin tai puolet siitä taikka lyhyemmän vaihtoehdon patikoinut saa maalissa kunniakirjan. Tapahtumaan ei ole erillistä osallistumismaksua.

Opastus lähtöpaikkaan Pappilankallioiden laavulle on Kuorsumaantieltä (kt 44) noin 3,5 km Pori-Tampere -valtatieltä (vt 11) eli Kiikoisten ABC:ltä pohjoiseen Lavian suuntaan.

Syyskiäpille voi osallistua myös patikoimatta viettämällä sunnuntaipäivää Pappilankallioilla ja sen läheisyydessä tai Kuorsumaanjärven lintutornilla.

Reittiesite ja -kartta Kuasman Kiäpistä löytyy esimerkiksi Sastamalan kaupungin verkkosivuilta ja sitä on jaossa syyskiäpillä.

Poimintoja