Varilan kentälle toivotaan hiekkatekonurmea – ”Pesäpallon suosio nousussa, olisi erinomainen satsaus tulevaisuuteen”

Varilan pesäpallokenttä kaipaisi kuntalaisaloitteen mukaan päivitystä.

Sastamalan Kumuri ry:n aloitteesta paikkakunnalla pohditaan nyt Varilan pesäpallokentän pinnoitteen uusimista. Seuran aloitteen on allekirjoittanut yli 500 henkilöä. Toiveena on kentän päivittäminen tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi.

Pesäpallon suosio on Sastamalassa nousussa, ja harrastajamäärät ovat jo nyt sellaiset, että kaupungin liikuntapalvelupäälikkö Jari Ahon mukaan investointi tulevaan olisi paikallaan.

”Varilan kenttä on tiensä päässä. Harrastajat ovat pelanneet todella vaatimattomissa olosuhteissa, kun ei parempaakaan ole tarjolla.”

Toiveissa on kentän pinnoitteen uusiminen, kentän laajentaminen sekä kahden kevytkatsomon hankkiminen. Ahon mukaan toimenpiteiden kustannusarvio on 200 000 euroa, josta valtion avustus olisi noin 20 prosenttia, eli hankkeen hintalapuksi jäisi 160 000 euroa.

Pitkäaikaista liikunnan iloa

Pesäpalloa pelaavat monet ikäluokat lapsista aikuisiin, tietää Aho. Uusi hiekkatekonurmi palvelisi toki myös jalkapalloharrastajia.

”Minusta ei kannattaisi jäädä voivottelemaan uimahallin kohtaloa, vaan kehittää muita liikuntapaikkoja. Varilan kentän uusiminen olisi erinomainen satsaus tulevaisuuteen”, Aho sanoo.

Liikuntapalvelupäällikön mukaan hyvin hoidettuna hiekkatekonurmi kestäisi kulutusta jopa 25 vuotta, joten kyseessä olisi pitkäaikainen liikunnan harrastamista tukeva satsaus.

”Käyttöaste olisi varmasti korkea, sillä se palvelisi myös Vareliuksen koulun oppilaita.”

Varilan lisäksi pesäpalloa pelataan Sylvään kentällä. Kenttien lanaus, viivojen teko ja yleiskunnostus tehdään 2-3 kertaa viikossa. Varilan kentän pinnan uusiminen mahdollistaisi koko pesäpallotoiminnan siirtämisen Varilaan. Tämä keventäisi kunnossapitovaateita ja kustannuksia.

”Sastamalassa kilpailukykyiset liikuntapalvelut”

Alueviesti (AV 7.10.) kertoi aiemmin, miten Sastamala käyttää liikuntaan vähemmän rahaa asukasta kohden kuin moni muu Pirkanmaan kunta. Maakunnan keskiarvo on 112 euroa per asukas, Sastamala laittaa liikuntaan 82 euroa asukasta kohden. Maakunnan ykkönen on Valkeakoski 184 eurolla.

Jari Ahon mukaan luku ei tarkoita sitä, että liikuntapalveluita ei paikkakunnalla arvostettaisi, vaan kertoo siitä, että palvelut on järjestetty kustannustehokkaasti.

”Jos meillä olisi uimahalli, tuohon lukuun voisi lisätä 35 euroa asukasta kohden, eli siltikään emme pääsisi eniten rahaa liikuntaan käyttävien kuntien joukkoon.”

Sastamalassa on kilpailukykyiset liikuntapalvelut suhteessa naapurikuntiin, väittää Aho.

”Jostain on varmasti tingitty, kun budjetti ei yksinkertaisesti ole antanut myöten, mutta kyllä lähiliikuntapaikkoihin on haluttu satsata kaikkialla Sastamalassa.”

Aho nostaa esille myös yhdistysten kanssa tehtävän yhteistyön sekä talkootyön merkityksen. Sillä on kokonaisuuden kannalta ollut iso vaikutus.

Tekninen lautakunta käsittelee Varilan hiekkatekonurmen hankintaa kokouksessaan tiistaina. Teknisen johtajan esityksenä on, että hanke pyritään sijoittamaan lähivuosien investointiohjelmaan kaupungin taloudellisen kantokyvyn mukaan.

Kuvituskuva Sastamalan Kumurin treeneistä / Alueviestin arkisto.