Satakunnassa koronaepidemian leviäminen todennäköistä, jos varotoimia ei noudateta

Koronaviruksen torjunnassa käsihygienia on tärkeää.

Koronaepidemia on Satakunnassa edelleen perustasolla ja rauhallinen, vaikka lähialueilla tilanne on vaikeampi. Esimerkiksi Pirkanmaa on kiihtymisvaiheessa.

“On todennäköistä, että epidemia leviää jatkossa myös Satakunnassa, jos varotoimia ei noudateta”, muistuttaa infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä. Hyvä käsihygienia ja turvavälit ovat olennaisia, samoin lievissä oireissa testiin hakeutuminen ja kotona pysytteleminen.

Tartunnan lähteistä on Satakunnassa viimeisen kahden viikon ajalta pystytty selvittämään yli 90 prosenttia. Vain yksi tapaus on jäänyt avoimeksi. Kyseinen tartunta on todennäköisesti peräisin omasta maakunnasta.

Satasairaalan sivuille on koottu ajantasainen tieto alueellisista suosituksista.

Jätä kommentti