Juuso Pyhälä tarjoaa Vammalasta liiketilaa nollavuokralla: ”Jotta kylä ei kuolisi pystyyn”

Juuso Pyhälä toivoo yrittäjää omistamaansa liiketilaan Asemakadulle.

Valitusvirsi Sastamalan keskustan tyhjistä liiketiloista soi. Usein kuulee kriittisiä näkemyksiä myös keskustan alueen epätasapainoisesta kehittämisestä.

Niin. Näitä asioita on miettinyt myös Asemakadun varrelta entisen Riuttan puutarhamyymälän kiinteistön ja viereisen Ulvion puutalon tontteineen puolitoista vuotta sitten nettihuutokaupassa ostanut yrittäjä Juuso Pyhälä, 47.

”Miksi kaikki pitää tunkea pikatien varteen, vaikka Vammaskosken sillan pohjoispuolella sijaitsee yksi paikkakunnan vetovoimatekijöistä eli rautatieasema?” hän kysyy.

Vaikka sijaitseehan pohjoispuolella toki muutakin, kuten kauppaliikkeitä, kahviloita, kirjasto ja Tyrvään Pappila. Ja jokusen matkan päässä koulut ja liikuntahallit. Onpa niitä vuosien varrella ollut suunnitelmia enemmästäkin, vaan syystä ja toisesta toteuttamatta ovat jääneet.

Jotta kylä ei täysin kuolisi pystyyn, ovat luovat ideat tarpeen, tuumi Pyhälä ja julkaisi tiistaina Facebookissa, Sastamalan keskusteluseinällä päivityksen, jossa tarjoaa liiketilaa ensimmäiseksi vuodeksi nollavuokralla.

”Olisi hienoa löytää uusi yrittäjä tähän kukkakioskiin”, Pyhälä sanoo ja avaa oven pitkään tyhjillään olleeseen lasiseinien rajaamaan tilaan.

Lämmintä tilaa on reilun 150 neliön verran. Vessakin paikasta löytyy sekä valmiina monenlaista pöytätasoa ja tiskiä. Ulkomyyntialuetta on reilusti, ja äkkiäkös joku näppärä laittaisi sen päälle uuden katoksen. Myös maalämpöön liittyminen on mahdollista. Pyhälä näkee, että tila sopisi myös pelkkää puutarhamyymälää monipuolisempaan kaupankäyntiin.

”Yhteydenottoja on tullut, ja se on iloinen asia. Kaikki liiketoimintaideat eivät välttämättä ole mielestäni olleet niin realistisella pohjalla kuin toiset, mutta hyvä että kiinnostusta on.”

Mies toivoo antavansa ajattelemisen aihetta myös muille tyhjillään olevien liiketilojen omistajille. Onko kaikki konstit vuokralaisten saamiseksi jo kokeiltu?

”Jostain voi joskus olla järkevää tinkiä. Se on pelkkää miinusta, kun kiinteistö seisoo pitkään tyhjillään.”