“Klubimme jäsenet kiertävät pitkin pitäjää jakamassa lehteä” – Mouhijärven Joululehti nyt jokaiseen talouteen

Kuvankaappaus lehden kannesta.

Mouhijärven Leijonien perinteinen Joululehti ilmestyy jälleen marraskuun lopulla. Entiseen tapaan lehti on myynnissä muun muassa Häijäässä Kapsäkissä ja Säästömarketissa sekä Uotsolassa Salessa.

Koronavuonna Mouhijärven Leijonat haluaa kuitenkin muistaa mouhijärveläisiä laajemmin, ja lehteä pyritään jakamaan yksi kappale ilmaiseksi jokaiseen mouhijärveläiseen talouteen.

“Halusimme tosiaan tehdä tänä vuonna nyt jo 44. kertaa ilmestyvästä julkaisusta palvelutuotteen, joka osaltaan verkottaisi mouhijärveläisen yhteisön taas yhteisen sanoman ääreen. Marraskuun lopulla ja joulukuun alussa klubimme jäsenet kiertävät pitkin pitäjää jakamassa lehteä”, kertoo lehden sisältöä yhteen koonnut Matti Mahlamäki.

Viimevuotiseen tapaan julkaisussa on runsaat viisikymmentä sivua paikallishistoriaa, tapahtumia ja pohdintaa tästä poikkeuksellisesta ajasta. Sen lisäksi lehdessä on aiempien vuosien tapaan kaupallisia ilmoituksia.

“Juuri ilmoittajat mahdollistavat tämän nyt toteutettavan ilmaisjakelun, heille siitä suuri julkinen kiitos. Ilman paikallisten ja laajemminkin koko Sastamalan alueen yrittäjien tukea ei näin mittava ponnistus olisi ollut klubillemme mahdollinen”, lehden ilmoitusmyynnistä vastannut Veli Haapanen sanoo.