Frisbeegolfratojen määrä kasvaa Sastamalassa – Karkun Isku rakentaa kaupungin kanssa Riihipuistoon 9 väylää

Sastamalan seudulla on runsaasti frisbeegolfratoja. Tämä kuva on Punkalaitumen Porttikalliolta.

Sastamalaan on tulossa uusi frisbeegolfrata. Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Karkun Riihipuistoon rakennetaan frisbeegolfrata yhteistyössä Karkun Iskun kanssa.

Sastamalan nykyiset frisbeegolfradat on rakennettu pääosin yhteistyönä eri yhdistysten ja järjestöjen sekä kaupungin toimesta. Käytännössä kaupunki on maksanut materiaalihankintoja tai myöntänyt avustusta kustannuksiin. Samanlainen toteutustapa tulisi kyseeseen myös Karkun radan kohdalla.

Frisbeegolfradan taustalla on kaupunginvaltuustolle syyskuussa jätetty valtuustoaloite. Siinä esitettiin, että Riihipuistoon rakennettaisiin täysimittainen eli 18-väyläinen rata. Liikuntapalveluiden ja Karkun Iskun näkemys on kuitenkin se, että alueelle sopii paremmin yhdeksänväyläinen rata.

Yhden korin kustannus asennuksineen ja heittoalustoineen on noin 400-500 euroa. Yhdeksän korin kohdalla kustannukset tarkoittavat 3600-4500 euroa.

Liikuntapalvelupäällikkö on jo neuvotellut rakentamisesta Iskun puheenjohtajan kanssa, ja seura on näyttänyt yhteishankkeelle vihreää valoa. Radan suunnittelu voitaisiin aloittaa ensi keväänä. Rakentamisaikataulu linjataan valmisteilla olevassa liikuntapaikkasuunnitelmassa.

Riihipuistossa tapahtuu ensi vuonna muutakin, sillä alueelle rakennetaan kuntoportaat. Myös ne toteutetaan Karkun Iskun ja kaupungin yhteistyönä. Tämä projekti on jo kirjattu suunnitelmaan.