”Korteissa tiivistyy paljon Vammalan historiaa” – LC Karkun ja Mauri Kunnaksen yhteistyötä jo 30 vuotta

Timo Keskinen ja Teuvo Forsblom hyppysissään ensimmäinen Mauri Kunnaksen Karkun Leijonille piirtämä joulukortti.

Yli kolme vuosikymmentä sitten Lions Club Karkun porukka lähestyi Mauri Kunnasta pyynnön kera. Loppusyksystä 1991 näki päivänvalon ensimmäinen Kunnaksen LC Karkulle suunnittelema Vammala-aiheinen joulukortti. Pitkään yhdistyksessä vaikuttaneilla Teuvo Forsblomilla ja Timo Keskisellä on kortin aihe hyvin muistissa, mutta sopii korttia – nykyistä keräilyharvinaisuutta – toimittajalle esitelläkin.

”Vuohipukki tässä juoksee Rautaveden jäällä ja ajaa takaa reessä matkaavaa joulupukkia. On tullut miehelle kiire lähtö, ehkä Tyrväälle ei kahta pukkia sovi”, Forsblom hymähtää.

”Moni löysi kotitalonsa ikkunan kuvasta. Miljöökuvauskin menee yksiin toden kanssa. Kuvassa näkyy Marttilan koulu ja Tyrvään kirkko, katukuvassa pilkottaa Torikeskus. Tuttuus ja tunnistettavuus sitoutti ihmiset”, Keskinen sanoo.

Ensimmäisestä kortista otettiin noin 15 000 kappaleen painos, joka meni hyvin kaupaksi. Olihan tekijänä tunnettu Vammalan Nälkälänmäen oma poika ja bonuksena jokaisella kortin ostajalla mahdollisuus tehdä hyvää.

Korttimyynnin tuotoilla Leijonat ovat vuosittain ojentaneet auttavan kätensä useisiin paikallisiin kohteisiin. Niillä on rahoitettu muun muassa koulujen stipendejä, tuettu nuorisotyötä ja urheiluseuroja, lisätty hoivakodeissa asuvien viihtyvyyttä, avitettu vaihto-oppilastoimintaa, avustettu kriisiperheitä sekä kunnostettu Karkun uimaranta.

Vammalan viimeisen joulun tunnelmaa. Valokuva Mauri Kunnaksen piirtämästä kortista.

Ajan ilmiöitä ja vanhaa Vammalaa 

Osa korttien vetovoimaa on tietysti se, että ne ovat aikansa kuvia. Korteista on voinut tunnistaa paikkakunnan merkkihenkilöitä ja muita tunnettuja persoonia. Vuosien varrella korteissa on kuvattu humoristiseen sävyyn niin Vammaskosken sillan remonttia, kirjamuseota, Vexve Areenaa, keskustan muuttumista, Sastamalan kaupungin syntyä kuin uimahallihaaveitakin. Tämän vuoden kortissa ollaan ajan hermolla koronapandemiaan viitaten.

”Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu monenmoista. Ainoastaan yksi sellainen kortti taitaa olla, joka ei kuvaa Vammalaa. Vuonna 2007 joulupukki seikkaili Pirunvuorella”, Timo Keskinen toteaa.

Ajan ilmiöiden lisäksi Kunnaksen LC Karkulle piirtämissä korteissa on myös matkattu ajassa taaksepäin. Niihin on kuvattu Tyrvään Manta, Kulttuuritalo Jaatsin edustalla touhuilevat Gallénin veljekset sekä elämänmenoa 1950-luvun Vammalassa Kiinanmuureineen kaikkineen.

”Korteissa tiivistyy paljon paikkakunnan historiaa. Ne ovat kuin Pietilän Eskon kertomaa muuttuvasta Vammalasta”, Teuvo Forsblom miettii.

Erityinen sija Teuvon ja Timon muistoissa on vuoden 1997 kortilla. Siinä ei punanenäistä joulupukkia näy, ei liioin ilakoivia tonttuja. Vain Tyrvään Pyhän Olavin kirkko lumisessa maisemassa. Kortilla kerättiin varoja tuhopoltossa vaurioituneen pyhätön kunnostukseen.

”Samasta kuvasta teetettiin myös sadan kappaleen erä tauluja Maurin signeerauksella, ja rahaa tuli yhteensä 132 000 euroa.”

Vuoden 1996 joulukortti tarjoili palan vanhaa Vammalaa. Valokuva Mauri Kunnaksen piirtämästä kortista.

”Eiköhän niitä iloksemme vielä ilmaannu”

Teuvo Forsblom ja Timo Keskinen kertovat, että Leijonat maksavat Kunnakselle kortin piirtämisestä talkootyöllä.

”Hoidamme Maurin mökillä Heinoossa mökkitalkkarin tehtäviä. Se on ollut meille oikein mieluinen homma.”

Vaikka joulukorttien lähettäminen näyttää vuosi vuodelta vähentyneen, silti LC Karkun kauppaamilla korteilla on kysyntää. Painosmäärä on toki viime vuosikymmenen aikana tippunut puoleen. Kortteja tilataan paljon etukäteen, ja muutamia kappaleita laitetaan jemmaan keräilijöitä varten.

Joulukorttia myyvät Leijonien lisäksi Ihanien tavaroiden kauppa, Karkun kyläkauppa, Neon Sport ja Pukstaavi.

”Menneiden vuosien kortteihin on hyvä mahdollisuus tutustua piakkoin aukeavassa Funkkistalon kahvilassa. Olemme koonneet niitä sinne tauluiksi. Sieltäkin kortteja voi myös ostaa”, miehet vinkkaavat.

Kolme vuosikymmentä paikallisesti kiinnostavia taidolla tehtyjä joulukortteja. Mikä mahtaa olla korttien tulevaisuus?

”Eiköhän niitä iloksemme maailmaan vielä ilmaannu – ainakin niin kauan kuin Mauri Karkussa mökkeilee ja ihmiset kortteja lähettelee.”

Vuoden 2020 joulukortti on ajan hermolla. Valokuva Mauri Kunnaksen piirtämästä kortista.