”Haluamme järjestää Haukankoskelle sen ansaitsemat hautajaiset” – Punkalaitumen kunta ja teatterikerho herättävät rakennuksen eloon

Haukankosken putkissa on virunut liki jokaisen Länsi-Suomen kunnan asukkaita. Satu Kelkka tarkistaa, ettei sinne ole unohtunut kukaan. Kuva: Heli Lehtelä.

Punkalaitumella kerätään muistoja Haukankoskesta. Kunta ja Punkalaitumen teatterikerho haastavat kaikki Haukankoskella asuneet, työskennelleet, asioineet ja vierailleet henkilöt kertomaan muistonsa talosta. Muistot voivat liittyä mihin tahansa aikakauteen tai talossa olleeseen toimintoon.

”Punkalaitumen kunta haluaa järjestää Haukankoskelle sen ansaitsemat hautajaiset. Nyt on vielä mahdollista saada talteen Haukankosken tarinoita aikalaisilta. Kutsumme lämpimästi kaikki mukaan muistelemaan, usein pieneltä tuntuvatkin muistot ovat puhuttelevia. Muistot voivat olla myös hauskoja sattumuksia, vaikka Haukankoski pääsääntöisesti onkin ollut murheellisten tarinoiden talo”, toteaa Punkalaitumen kunnanjohtaja Tuija Ojala.

Haukankosken historia ulottuu vuoteen 1922, jolloin köyhäinhuoltolaki velvoitti kaikki kunnat ylläpitämään työlaitostoimintaa joko yksin tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Länsi-Suomen suomenkieliset kunnat lähettivät niin sanotun huonon aineksensa Turun ja Porin läänin itäisellä laidalla, Punkalaitumen Haukankoskella toimivaan ja kuntien yhdessä hallinnoimaan Länsi-Suomen työlaitokseen.

Yhteiskunnalta saatua sosiaaliturvaa tultiin maksamaan työllä takaisin olosuhteisiin, joita nykyään pidetään vankilamaisina. Menolipun työlaitokselle saattoi saada myös irtolaisuuden perusteella ja vuoden 1948 jälkeen Haukankoskelle tultiin sovittamaan työllä myös ruokkolapsista kertyneitä elatusmaksuja.

Haukankosken putkiissa jätettiin vessanpöntön vetäminen kaltereiden toisella puolella oleville vartijoille. Kuva: Heli Lehtelä.

Myöhemmin työlaitostoiminnan rinnalle tuli päihdehuollon toimintaa ja kun työlaitokset Suomessa lakkautettiin, jatkui päihdekuntoutus. Työlaitokselle jouduttiin pakon sanelemana, mutta katkolle tultiin samoihin olosuhteisin joskus omastakin tahdosta. Usein kuitenkin jonkun muun, kuten vaimon.

Keski-iän taittuessa kohti vanhuutta Haukankoskella vasta kuuluikin melkoisia tarinoita, usein murheellisia, mutta paljon myös toiveikkaita, kun vastaanottokeskukseksi muutettu laitos otti seiniensä suojiin turvapaikanhakijoita ympäri maailmaa. Asukkaat kertoivat tarinoitaan burmaksi, arabi-aksi ja monella muulla kielellä. Moni ei myöskään enää halunnut puhua, kertoa tarinoitaan, jotka olivat liian raskaita palauttaa mieleen.

Yli 90 vuotta Haukankosken vihkiäisten jälkeen, vuonna 2020 Haukankoskelta lähti viimeinen asukas. Vastaanottokeskus suljettiin ja talo tyhjennettiin. Punkalaitumen kunnanvaltuusto otti kiinteistön suhteen aikalisän ja vuoteen 2023 saakka kartoitetaan, löytyykö tiloille vielä tarvitsijaa.

Monet ovat halunneet ikuistaa putkakäyntinsä Haukankoskella jälkipolville. Kuva: Heli Lehtelä.

Muistojen ja muistitiedon perusteella Satu Kelkka ja Heli Lehtelä käsikirjoittavat draamakierroksen, jonka kautta Punkalaitumen teatterikerho herättää Haukankosken eloon heinäkuussa 2021.

Silloin hekin, jotka eivät ole Haukankoskella vielä käyneet, pääsevät käymään kiinteistössä ja kuulemaan talon tarinoita eri vuosikymmeniltä. Mikäli muistoja saadaan runsaasti, on mahdollista, että muistitiedon keruuta laajennetaan ja aineksista kootaan muitakin teoksia, kuten esimerkiksi historiikki.

”Ei ole vaarallista, vaikka et osaisi sanoa tarkkaa ajankohtaa omalle muistollesi. Sen sijaan olemme erityisen kiinnostuneita siitä, minkälainen tunnelma Haukankoskella mielestäsi oli ja keitä kohtasit”, kunnan toimittamassa mediatiedotteessa todetaan.

Draamakierrosta varten muistoja muokataan niin, että ihmisten henkilöllisyyttä ei paljasteta, jos muistelija niin haluaa tai muuten katsotaan aiheelliseksi. Ketään ei ole tarkoitus loukata, vaikka huumoriakin tavoitellaan. Tarinoita ja muistoja voidaan myös yhdistellä taiteellisen vapauden nimissä.

Näin osallistut:

  • Lähetä muistosi tammikuun loppuun 31.1.2021 mennessä joko postitse os. Punkalaitumen kunta, Vesilahdentie 5, 31900 Punkalaidun tai sähköpostitse kunta@punkalaidun.fi.
  • Otsikoi lähetyksesi viitteellä ”Haukankoski”.
  • Voit myös toimittaa muistosi soittamalla arkisin klo 9-15 välillä matkailusihteeri Tiia Korhoselle numeroon 040 665 0446.
  • Muistonsa lähettäneiden kesken arvotaan 5 kappaletta vapaalippuja kesän draamakierrokselle.

Lisätietoja:

Punkalaitumen kunnanjohtaja Tuija Ojala p. 040 621 2472

Punkalaitumen teatterikerhon puheenjohtaja Satu Kelkka p. 040 573 6771

Poimintoja