Vinkin kuntoradan valot tiensä päässä – ”Uudet on hankittu ja asennetaan keväällä”

Näin pimeää oli Vinkissä marraskuun alkupuolella. Otsalamppu olisi ollut tarpeen. Kuva: Minna Isotalo.

Alueviesti kertoi perjantaina Vinkin kuntoradan valaistusongelmista. Pimeitä paikkoja on suositun liikuntareitin varrella ollut pitkin syksyä.

Sastamalan kaupungin liikuntapaikkamestari Jari Aho kertoo, että Vinkin kuntoradan valaistus on tuottanut harmia jo pidemmän aikaa. Ei tosin siinä mittakaavassa kuin menneenä syksynä ja nyt.

Ahon mukaan valaistusongelmien korjaamiseen tarvitaan usein sähkömiestä, sillä jostain syystä sulaketta pitää vaihtaa vähän väliä.

”Vuosikymmeniä vanhat valot ovat tiensä päässä. Siellä on välillä useita peräkkäisiä valoja pimeänä – ikään kuin sarjana. Valitettava tilanne, mutta on hyvä, että kuntalaiset informoivat meitä asiasta. Parhaamme teemme, jotta lamput saadaan toimimaan.”

Ahon mukaan ongelma on väliaikainen, sillä uudet led-valot on jo hankittu. Niitä on kaikkiaan 97 kappaletta, ja ne kustansivat 19 000 euroa.

”Uutta valaistusta päästään asentamaan keväällä. Valaistuksen uusimisen myötä ei Vinkissä toivon mukaan enää pimeitä paikkoja ole.”

Pientä helpotusta pimeisiin iltoihin tuo lumi, jota sääennuste jutuntekohetkellä lupaa Sastamalan seudullekin. Aho arvelee, että latuja päästään kaupungin toimesta tekemään niin Vinkkiin kuin muuallekin keskiviikosta alkaen.

Aiemmin Alueviestissä:

https://alueviesti.fi/2021/01/08/miksi-vinkin-valot-eivat-pala-tupsahdin-turvalleni-valaisemattomalla-osuudella/

Poimintoja