Vain harva nimi tiedossa – Suurin osa huittislaisista puolueista julkaisee ehdokaslistansa vasta myöhemmin

Nykyisistä Huittisten kaupunginvaltuutetuista Maarit Säilä (edessä) ja Aila Hänninen (takana) ovat niiden harvojen joukossa, joiden ehdokkuus tulevissa vaaleissa on julkistettu.

Ehdokkaiden etsintä huhtikuisiin kuntavaaleihin alkaa olla kuumimmillaan, mutta Huittisissa vasta ani harva on julkistanut oman ehdokkuutensa. Puolueista ainoastaan sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit ovat valmiita avaamaan tämän hetkiset listansa yleiseen tietoon.

Sekä SDP:n Aila Hänninen että KD:n Veikko Rantanen muistuttavat, että myös heillä listan odotetaan kuitenkin vielä täydentyvän.

SDP:n listalle ovat jo lupautuneet Maarit Säilä, Jussi-Pekka Leino, Helvi Sairanen, Susanne Varjokumpu, Aarno Korpela, Lauri Lehtinen, Vesa Jalonen, Rami Kärki ja Aila Hänninen. Säilä ja Hänninen ovat nykyisiä valtuutettuja, Lehtinen ja Jalonen puolestaan ehdolla ensimmäistä kertaa.

”Osa edellisissä vaaleissa mukana olleista pohtii vielä omaa ratkaisuaan. Tavoitteemme on tietenkin saada listalle mahdollisimman monta demarihenkistä ehdokasta. Periaatteemmekin on, että pidetään kaikki mukana”, Hänninen sanoo.

Kristillisdemokraattien toiveena on vaaliliitto keskustan kanssa.

”Odotamme asiaan vastausta tämän viikon aikana”, Rantanen kertoo.

Puolueet olivat vaaliliitossa myös edellisissä kuntavaaleissa 2017.

Liittoon kristilliset ovat tarjoamassa mukaan Elias Rantasta ja Pauli Haavistoa.

”Tarkoitus on löytää vielä yksi naisehdokas”, Rantanen toivoo.

Keskustasta kerrotaan, että puolue toivoo löytävänsä listalle vähintään yhtä monta ehdokasta kuin on jaossa olevia valtuustopaikkoja eli 35 kappaletta.

”Tähän mennessä lupautuneita ei kuitenkaan anneta vielä julki”, Sauli Savolainen sanoo.

Yhtä vaitonainen ehdokkaistaan on myös vasemmistoliitto.

”Lista julkistetaan vasta samassa yhteydessä kuin se luovutetaan eli maaliskuussa. Meidän puolueessamme on aina perinteisesti toimittu tällä tavalla”, Jukka Kivimäki perustelee.

”En voi kertoa nimiä enkä ehdokasmääriä vielä tässä vaiheessa”, myös perussuomalaisten Jouko Lindstedt toteaa.

Kokoomuksen Tinja Tähtisen mukaan ehdokkaat saavat itse julkistaa oman ehdokkuutensa, mutta mitään listaa hekään eivät vielä suostu julkisuuteen antamaan.

”Ehdokkaita on ja mukaan on saatu myös uusia. Tavoitteenamme on edelleen täysi lista”, hän summaa.

Vihreät eivät omaa ehdokaslistaansa vielä kommentoineet.

Jätä kommentti