Sastamala mukana lastenkulttuurifestivaaleilla – Lasten Pirkkasissa vieraillaan virtuaalisesti

Helmikuussa järjestettävä Lasten Pirkkaset on Pirkanmaan kuntien yhteinen lastenkulttuurikuukausi, jonka aikana lastenkulttuuri näkyy ja kuuluu erityisen paljon ympäri Pirkanmaata. Ohjelmaa on tarjolla 0–12-vuotiaille lapsille sekä heidän perheilleen.

Vuoden 2021 teema Käydään kylässä – etänä yhdessä kutsuu kaikkia virtuaalivierailulle Pirkanmaan eri kuntiin. Ohjelmassa on mukana työpajoja, esityksiä ja konsertteja, joihin voi osallistua omalta kotisohvalta.

Virtuaalinen vierailu on luvassa erityisesti kuntien omissa Käydään kylässä -tapahtumissa, joissa kutsutaan kaikki pirkanmaalaiset lapset virtuaalivierailulle. Perinteisesti mukana on myös ohjelmaa, johon voi osallistua paikan päällä rajoitusten sallimissa rajoissa.

Sastamalassa on tarjolla kuvasuunnistusretki kirjamuseoon, aikamatka Karjalaan, virtuaaliseikkailu Hirviön arvoitus sekä kirjailija-kuvittaja Pekka Vuoren Korvatunturi-kirjaan pohjautuva virtuaalinen satutuokio.

Yhteisellä lastenkulttuurifestivaalilla tuodaan esiin Pirkanmaan eri kunnissa toteutettavaa lastenkulttuurityötä. Mukana ovat tänä vuonna Sastamalan lisäksi Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta.

Lasten Pirkkasia suunnitellaan ja kehitetään Pirkkaset-työryhmässä, joka koostuu kuntien kulttuurivastaavista, ja jota vetää Tampereen kaupunki.

Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.lastenpirkkaset.fi