Yleisöltä: “Huittisissa kasvomaskien saannin turvaaminen vähävaraisille päättyi jo”

Valtiovarainministeriön (VM) ja Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) yhteisessä suosituksessa ”Kasvomaskien saannin turvaaminen vähävaraisille henkilöille” (13.08.2020) vedotaan kunnan toimesta mahdollistamaan THL:n kasvomaskisuosituksen edellyttämä kansalaisvelvollinen toiminta kaikille, myös vähävaraisille, jotta koronapandemian etenemisessä olisi paremmin hallinnallisia elementtejä läsnä. Näin ei Hullulle naiselle Huittisissa.

Suosituksen tavoite on huolehtia maskien maksuttomuudesta ja helposta saatavuudesta vähävaraisille, joskin on kuntien päätäntävallassa suunnitella tälle toimintaympäristönsä parhaat toteutustavat. Huittisissa oli aluksi niin kertakäyttöisten- kuin suosituksen alimman laatuvaatimuksen mukaisten kangasmaskien jakoa kirjastolla ja myös jossain toisessa toimipisteessä ydinkeskustassa. Käytin kirjaston jakelupalvelua syksyn mittaan, lämmin kiitos teille ystävällisyydestä ja maskin käytön asianmukaisesta ohjeistuksesta sekä erityisesti kiitosta hengityselinsairaalta läheiseltäni kertakäyttömaskien saantimahdollisuudesta: hänellehän kankaisten käyttö ei sovellu lainkaan. Jouluaatonaattona 23.12 kirjastolla ei yllättäen ollutkaan enää kuin kangasmaskeja antaa, joita ”niitäkään ei olisi lisää tulossa”, pahoittelivat.

Pyhien jälkeen oli yhteydenottoa Huittisten kaupungin perusturvajohtajaan maksuttomien maskien pitkittyneestä puutteesta. Kiireisenä hän sanoi vievänsä asian eteenpäin. 19. tammikuuta maksuttomia maskeja ei edelleenkään Huittisista saa. Paljon olisi tutkimuksia TYKS:ssa edessä: maskipakko, mutta ei talon tarjoamana. Ja julkinen liikenne mennen tullen. Kuka haluaa tuliaisia siellä tai täällä? Aiemmin saatujen, jo käytössä kauhtuneiden kangasmaskien lisäksi pulsaattori mukaan? Rahallahan saa, mutta mitenpä sitten työkyvytön maksaa muut välttämättömyydet poliklinikkakäyntimaksun ja matkakustannusten lisäksi?

Odottamattomintahan tapauksessa on, että VM:n ja STM:n suosituksessa taataan kunnille täysimääräinen korvaus ilmaiseksi jaettavien maskien kustannuksista, ja alueellisten uutisten sekä sanoma- ja ilmaisjakelulehtien koronapandemian aikaisten artikkelien perusteella Huittinen oli toistaiseksi valtion koronatuissa voittoisasti saajapuolella. Huittisten kaupunginjohtajan Jyrki Peltomaan luonnehdinta investoivasta ja elvyttävästä, palveluiden lakkauttamista sisältämättömästä talousarviosta vuodelle 2021 kylmää, koska on tavallaan totta (Ks.esim. Alueviesti 2020/10/26; YLE 2020/10/27). Kasvomaskien saannin turvaaminen vähävaraisille henkilöille päättyi jo viime jouluksi.

Nimim. Hullu nainen Huittisissa

Vastaus nimimerkille

Kiitos palautteesta. Vähävaraisten maskeja on tosiaan jaettu elokuusta lähtien pääkirjastolla ma-la lainaussalin ollessa auki ja SPR:n Einolassa ke-to klo 10-14. Jaettavat maskit ovat olleet lähtökohtaisesti monikäyttöisiä kangasmaskeja. Myös kertakäyttömaskeja on jaettu, mikäli siihen on hyvät perusteet.

Palautteen antajan kuvaama tilanne kertakäyttömaskien puutteesta on valitettava. Pahoittelemme tapahtunutta. Toimitamme jatkossakin monikäyttöisiä kangasmaskeja pääkirjastolle noudettavaksi ja myös jonkin verran kertakäyttömaskeja terveydellisistä syistä juuri niitä tarvitseville.

Luonnollisesti kangasmaskit kuluvat käytössä ja pesussa, joten ”kauhtuneiden” tilalle kannattaa hakea uudet ja hävittää vanhat.

Ystävällisin terveisin
Petteri Männistö, hoitotyön johtaja

Jätä kommentti