Päihdehelvetin läpikäynyt Sanna pelkää pandemian jälkeisiä seurauksia – ”Miten esimerkiksi lastensuojelu on tilanteeseen varautunut”

Sanna Autio nauttii ulkoilusta koiriensa Sagan ja Selman kanssa ja pysyy raittiina aina päivän kerrallaan, on pysynyt jo liki kahdeksan vuotta.

Alueviesti kertoi nelisen vuotta sitten Sastamalan Kiikassa syntyneen Sanna Aution tarinan.

Nykyisin Hämeenlinnassa asuva ja Attendon kotihoidossa tiiminvetäjänä työskentelevä nainen on kulkenut rankan, erilaisten päihteiden täyttämän tien, mutta on saanut olla raittiina jo liki kahdeksan vuotta.

Nyt päihdehelvetin itse läpi käynyt Sanna pelkää, millainen kaaos paljastuu, kunhan korona joskus hellittää.

”Lopulta paljastuu, mitä kotien seinien sisällä on tapahtunut. Monissa perheissä voidaan pahoin, ja pahaa oloa lääkitään päihteillä. Se heijastuu tietysti myös lapsiin. Itseäni askarruttaa, miten esimerkiksi lastensuojelu on tilanteeseen varautunut”, hän pohtii.

Raitistunutta alkoholistia mietityttää Suomen kehno päihdetilanne, joka on koronan aikana vain pahentunut.

Päättäjien tulisi nähdä kokonaiskuva

”Olen saanut kuluneen vuoden aikana useita viestejä sekä päihdeongelmaisilta että heidän läheisiltään siitä, miten hoitoa ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Kuntien ja kaupunkien pitäisi kirjoittaa matalammalla kynnyksellä maksusitoumus hyvään ja toimivaan hoitoon, eikä riiputtaa ihmisiä A-klinikoilla ja opettaa kohtuukäyttöön.”

Sanna huomauttaa, ettei lääkärikään suosittele diabeetikolle päivittäistä suklaa-annosta, vaan ohjaa olemaan syömättä sokeria.

Hän toivoo päättäjien näkevän kokonaiskuvan.

”Ihmisiä on lomautettu ja nyt ne vanhemmat, jotka joivat aiemmin vain viikonloppuisin, tissuttelevat koko viikon. Hyvin monella heistä on kuitenkin taustalla sairaus nimeltä alkoholismi. Siihen ei ole rokotusta eikä lääkitystä. Päihdyttävää ainetta ei voi vain vaihtaa toiseen. Alkoholismi on valtava menoerä yhteiskunnalle, eikö tähänkin pitäisi jollakin tavalla valmistautua”, hän kysyy.

Työelämässä Sanna on huomannut, että etenkin osa sairaaloista pelkää palkata entisiä päihteiden käyttäjiä, vaikka näillä olisi useita vuosiakin raittiutta takana.

”Raitistunut työntekijä menettäisi retkahtaessaan paljon enemmän kuin niin sanottu tavallinen ihminen”, hän muistuttaa ja peräänkuuluttaa rohkeutta muuttua myös sairaalan rekrytoinneista vastaavilta.

”Luottamus on ollut vaikea saavuttaa”

Käyttäessään päihteitä Sanna, kuten monet muutkin, sotki raha-asiansa pahasti.

”Tarvittaisiin tahoa, joka määräisi päihteistä riippuvaiselle henkilölle tilapäisen edunvalvonnan. Näin vältyttäisiin monenlaisilta sotkuilta jälkikäteen”, hän toteaa.

Hän kertoo esimerkin omasta elämästään.

”Kun vielä join, minulle tuli myös avioero. Laitoin nimeni osituspaperiin, joka ei ollut ihan lainopillisesti laadittu. Muutoinkin juuri nuo rahasotkut ovat vaatineet paljon aikaa ja selvittämistä vielä vuosia raitistumisen jälkeen.”

Sanna Autio on kiitollinen ja onnellinen uudesta elämästään ja raittiista vuosistaan. Samalla hän myöntää, että että on joutunut tekemään paljon töitä läheistensä kanssa, jotta luottamus on palautunut.

”Vanhimman poikani kanssa teen töitä vieläkin, hänen luottamuksensa on ollut vaikea saavuttaa. En voi nopeuttaa sitä prosessia muuten kuin pysymällä raittiina aina päivän kerrallaan.”

Poimintoja