”Tyrwäystä ei korvaa mikään” – Sastamalan oma ostostapahtuma piristää katukuvaa taas ensi viikolla

Sastamalan matkailu- ja tapahtumatuottaja Teresa Herrero Vidfelt ja matkailun harjoittelija Anniina Leikas kannustavat kaikkia turvallisille Tyrwäys-kaupoille.

Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Sastamalan oma ostostapahtuma Tyrwäyspäivät tulee taas.

Viime keväänä koronaviruksen vuoksi väliin jäänyt, paikallisiin liikkeisiin shoppailemaan kannustava tapahtuma pidetään ensi viikon torstaina ja perjantaina.

”Viime keväisen Tyrwäyksen peruuntuminen oli harmillinen tapaus. Turvallista tapaa toimia on nyt harjoiteltu vuoden päivät, ja tapahtuma voidaan taas toteuttaa. Pienissä oman paikkakunnan kaupoissa on helppo pistäytyä nopeasti ja turvavälit säilyttäen”, matkailu- ja tapahtumatuottaja Teresa Herrero Vidfelt tuumaa.

Tyrwäykseen osallistuu tällä kertaa 34 liikettä. Herrero Vidfelt muistuttaa, että kaikki osallistujat eivät ole keskittyneet Vammalan torin ympäristöön.

”Liikkeitä on Kallialasta Roismalan suuntaan saakka. Jos tuntuu, että ydinkeskustan kaupoissa on ruuhkaa, kannattaa pistäytyä välillä muualla ja palata hetken päästä takaisin”, hän vinkkaa.

Kivijalkakaupat palvelevat torstaina tutusti iltakahdeksaan saakka, joten ostoksille ehtii hyvin vielä työpäivän päätteeksi.

Kauppiaille merkittävä tempaus

Vaikka Tyrwäyspäivät kannustavat Sastamala-shoppailuun erityisesti kahtena päivänä, muistuttaa matkailu- ja tapahtumatuottaja tapahtuman laajemmasta merkityksestä.

”Tarkoitus on nostaa esiin oman paikkakunnan palveluita – sitä, mitä kaikkea omasta kaupungista löytyy ihan joka päivä, ympäri vuoden.”

Vuodesta 2014 saakka pidetty tapahtuma on lunastanut paikkansa myös ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa. Herrero Vidfelt tietää, että kävijöitä on ollut joka vuosi paitsi naapureista Huittisista ja Nokialta myös Hämeenkyrön suunnasta.

Kauppiaille Tyrwäyspäivistä on muodostunut kaupallisesti merkittävä tempaus.

”Kun tapahtuma viime keväänä piti peruuttaa, tuli kauppiaalta kommentti, ettei Tyrwäystä korvaa mikään. Vaikka harmitti, samalla se myös lämmitti. Lause osoitti, että tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa ja on muodostunut tärkeäksi.”