Vihdoin myös Huittisissa: Kirjastojen omatoimipalvelu otetaan käyttöön ensi viikolla

Huittisten kirjastossa usein asioivalle Antti Kaskiselle aukioloajat ovat riittäneet tähänkin asti. ”Hyvä ja toivottu lisä omatoimimahdollisuus silti on”, hän pohti.

Pitkään odotettu omatoimipalvelu otetaan käyttöön Huittisten pääkirjastossa ja Vampulan lähikirjastossa heinäkuun alussa. Kirjastokortin ja henkilökohtaisen pin-koodin avulla pääkirjastossa on mahdollista asioida ensi viikon maanantaista lähtien, lähikirjaston omatoimipalvelu otetaan käyttöön tulevana perjantaina.

Kirjastoon pääsee jatkossa varsinaisten aukioloaikojen lisäksi omatoimiajalla, mikä tarkoittaa että pääkirjastossa on mahdollista asioida 24 tuntia viikossa ja Vampulan lähikirjaston 31 tuntia viikossa enemmän kuin aiemmin.

”Pääkirjastossa on jatkossa mahdollisuus käydä myös sunnuntaisin sekä kesälauantaisin. Lähikirjastossa asiointi onnistuu tulevaisuudessa viikonloppuisin ja maanantaisinkin”, Huittisten kaupungin kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo kertoo.

Lisäksi kirjaston omatoimimahdollisuutta voi käyttää sellaisina pyhäpäivinä, jolloin kirjasto on aiemmin ollut suljettu.

”Pääkirjaston osalta tämä tarkoittaa 13 uutta aukiolopäivää, lähikirjaston tapauksessa kymmentä. Ensi viikosta lähtien kirjastot ovat auki vuoden jokaisena päivänä.”, Ylitalo iloitsee.

Rahoitus perintövaroista ja avi:lta

Omatoimiaikana on mahdollista paitsi lainata ja palauttaa kirjoja sekä noutaa varauksia, myös lukea lehtiä ja käyttää tietokoneita ja kopiokonetta.

”Omatoimiaikaisuuden myötä olemme joutuneet tekemään jonkin verran hankintoja molempiin kirjastoihin. Vampulaan piti hankkia lainausautomaatti ja pääkirjastolle uusi, paljon isompi lainausautomaatin pöytä sekä tiskille ruloseinät. Vampulassa meidän oli automatisoitava sekä ulko- että sisäoven avautuminen ja molemmissa kirjastoissa otimme jo hyvissä ajoin käyttöön varausten itsepalvelunoudon”, Ylitalo luettelee ja korostaa, että kaikkien toimien tekeminen oli edellytys omatoimiaikaisuuteen siirtymiseen.

Hanke on rahoitettu pääosin Huittisten kaupungin saamilla perintövaroilla sekä aluehallintovirastolta tähän tarkoitukseen anotulla avustuksella.

Omatoimikirjastot ovat valtakunnallisesti lisänneet kirjastojen kävijä- ja lainausmääriä. Ylitalo odottaa näin tapahtuvan myös Huittisissa.

”Paljon on jo tullut sellaista palautetta, että vihdoin tämä mahdollisuus saadaan myös Huittisiin. Uskon, että palvelu lisää huomattavasti kävijämääriämme, sillä aukioloajat lisääntyvät merkittävästi, mikä helpottaa esimerkiksi työssäkäyvien asiakkaiden mahdollisuutta käydä kirjastossa”, hän toteaa.