Lasten jalkapalloturnauksessa peli-iloa ja aikaa myös leppäkertuille

Hopun viheriö mitä parhaimmassa käytössä.

Viimein 11. heinäkuuta päästiin parin vuoden tauon jälkeen pelaamaan Hopulla Futisliigan yhteisturnausta. Futisliiga on FC Vapsi ry:n 4-12-vuotiaille lapsille tarkoitettu jalkapallon korttelisarja, jota pelataan kolmessa ikäluokassa; Naperot 4-6v, Minit 7-8v ja Konkarit 9-12v.

Joukkueita on tänä kesänä parikymmentä ja pelaajia noin 270. Futisliigan toimintaa on kuudessa kylässä, joissa joukkueet harjoittelevat viikoittain kotikentillään.

Nyt pitkästä aikaa päästiin yhteisturnaukseen Hopulle. Helteisessä säässä lapset jaksoivat hyvin pelata, ja onneksi pilvet loivat välillä hieman varjoa. Taidettiin iltapäivällä saada muutama sadepisarakin piristämään tunnelmaa.

Päivän aikana pelatuissa otteluissa tuomareina toimivat seuran nuorisotuomarit. Pelit ja turnaukset ovatkin hyvää treeniä myös tuomaroinnista kiinnostuneille.

Lasten iloisista ilmeistä ja onnistumisen riemusta näki, että he nauttivat pelaamisesta ja yhteisestä tekemisestä. Pelit eivät myöskään aina ole se tärkein ja totisin asian. Aikaa jäi välillä myös ihmetellä vaikka leppäkerttuja, joita oli saapunut jonkin verran Hopulle tapahtumaa seuraamaan. Joku niitä ehti myös pelin tiimellyksessä käydä esittelemässä vanhemmille.

Isoissa turnauksissa on tunnelmaa, joka näkyi myös katsomossa vanhempien ja isovanhempien kannustaessa nuoria. Myös kesäkuulumisia onnistui hyvin vaihtaa kannustamisen lomassa.

Toivotaan, että korona ei nosta liikaa päätään, ja pääsemme vielä tänä kesänä pelaamaan uudelleen Futisliigan turnausta Hopulle. Nämä turnaukset kuuluvat kesään.

Niin ja 14.8. olisi siten varttuneempien vuoro, jolloin tarjolla on jalkapallon Höntsäturnaus. Lisätietoa höntsäturnauksesta ja muusta seuran toiminnasta löytyy seuran kotisivuilta www.fcvapsi.fi

Teksti ja kuvat: Esa Pajala.

Kirjoittaja on FC Vapsi ry:n hallituksen varapj.

Lasten peli-iloa. Kannustusjoukot viihtyivät kentän reunalla.