Huhtamo International Film Festival oli käännekohdassa – Millaisen totuuden kolmas kerta sanoi?

Matleena ja Leevi Masalin nauttivat Huhtamon festivaalitunnelmasta sunnuntaina. ”Paikat on laitettu tosi kivan näköisiksi”, sisarukset kehuivat.

Festivaalijohtaja Pekka Ollula kaavaili ennen Huhtamo International Film Festivalin alkua, että kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma oli eräänlaisessa käännekohdassa, joka määräisi festareiden tulevaisuuden.
Millaisen totuuden kolmas kerta sanoi?

”Viimeistään tämä kerta näytti, että tapahtuma on todellakin odotettu ja kovasti kaivattu näillä seuduilla. Erityisesti koronavuonna, kun monet viihdemenot ovat olleet rajoitettuja, tämä osui kysyntään”, Ollula summasi pian festareiden päättymisen jälkeen.

Festivaalijohtaja kiitteli, että sekä vieraat että kyläläiset ovat ottaneet festivaalin avosylin vastaan.

”Tapahtuma onnistui tavoitteissaan hienosti. Meillä oli jälleen monipuolinen elokuvatarjonta, jonka keskiössä olivat koronavuonna ihmisiltä elokuvateattereissa ohi menneet kotimaiset elokuvat.”

Ollulan mukaan kävijätavoitteena oli myydä festivaali loppuun ja se toteutui.

”Koronavuonna emme voineet, emmekä halunneet lähteä kilpailemaan kävijäennätyksillä terveysturvallisuuden vuoksi. Tärkeintä oli, että kokemus oli turvallinen ja ihmiset pysyivät terveinä.”

Ollula pitää onnistuneena ratkaisuna, että elokuvia katseltiin tänä vuonna suurimmaksi osaksi ulkona.

”Kelienkin puolesta oli ehdottoman oikea ja hyvä ratkaisu, että Honkapirtin elokuvat siirtyivät ulkoilmanäytöksiksi.”

HIFF laajentui tänä vuonna niin kestoltaan kuin esityspaikoiltaan. Ollula pitää kokeilua onnistuneena, mutta löytää siitä myös parannettavaa.

”Huittisten vanhan urheilukenttä toimi elokuvanäyttämönä hienosti, mutta ensimmäisellä kerralla emme osanneet varautua armottomaan paahteeseen riittävästi.

Lisäksi ensi kerralla näin isoon tilaan kannattaa mahdollisesti valita enemmän niin sanottuja suuren yleisön elokuvia.”, hän pohtii.

Sen sijaan Honkapirtillä ja Huhtamon kirkon Kirkkokinossa myös intiimimmät elokuvat upposivat hyvin yleisöön.

Erityisesti yksi kävijäpalaute on jäänyt Ollulan mieleen.

”Eräs herra autoili ohitseni, pysähtyi viereeni, veivasi ikkunan auki ja kiitteli, että mahtava festivaali. Hän sanoi festivaalin olevan tarpeellinen näillä seuduilla. Kyllä sellainen palaute lämmittää.”

Elokuvien ohella HIFF tarjosi kävijöilleen myös muunlaista ohjelmaa, kuten musiikkia. Lauantaina festivaalikansaa viihdytti Miljoonasade, sunnuntaina Tapio Liionja.

”Upea elämys ainakin itselleni oli myös sunnuntain festivaalijumalanpalvelus Huhtamon kirkossa”, Ollula kertoo.

Huhtamon Hankapirtillä elokuvia katseltiin tänä vuonna koronaturvallisesti ulkona. Kaksi suurta näyttöä takasivat hyvän näkyvyyden koko pihapiiriin.

Poimintoja