3-vuotiaana autourheilukipinän saanut Tommi Heino: ”Haasteet ja tavoitteet koukuttavat ajamiseen”

Heinon uran tähän mennessä suurin saavutus tuli kesäkuussa Seinäjoella järjestetystä SM Pohjanmaa Rallista, jossa nuorimies saavutti ensimmäisen podium-paikkansa.

Tommi Heino muistelee olleensa 3-vuotias, kun hänen isänsä vei pikkupojan ensimmäisen kerran karting-radalle Kokemäelle. Siitä Huittisista kotoisin olevan nuoren miehen sydämeen syttyi sellainen kipinä, että autot ja ajaminen ovat vieneet täysin mennessään.

”Autot ja vauhti tuntuivat heti hauskalta ja koko ajan on sellainen olo, että haluan jatkaa ja ajaa lisää”, tätä nykyä Tampereella asuva Heino hymyilee.

Heinon autourheilu-ura alkoi karting-radoilta ja ajokokemusta kertyi jonkin verran myös pikku-formuloista. Tällä hetkellä Heino ajaa rallin SM-sarjan SM3-luokassa.

”Ralliin ajauduin sitä kautta, kun pääsin kokeilemaan yhden tutun ralliautoa. Tuntui huimapäiseltä puikkelehtia puiden välissä ja etsiä auton rajoja”, hän muistelee.

Kiinnostuksen kasvaessa Heinolle hankittiin oma ralliauto ja vuosien varrella halu pärjätä ja pitää taso korkealla on vain kasvanut.

Ratti kääntyy myös simulaattorissa

Äkkiä voisi ajatella, että moottoriurheilua harjoitellaan vain ratin takana istumalla. Heino kuitenkin painottaa, että menestyäkseen on panostettava myös omaan fyysiseen kuntoonsa.

”Pyrin treenaamaan mahdollisimman monipuolisesti, pelaan esimerkiksi salibandyä ja käyn kuntosalilla. Sillä on iso merkitys, että yleinen kunto on kohdillaan.”

Rallin ajamista Heino harjoittelee oikean auton lisäksi simulaattorin avulla.

”Huittisten urheiluautoilijoiden toimitiloissa on tällainen hieno mahdollisuus”, hän kertoo.

Rallikuljettajalle olennaista on treenata myös nuotitusta eli sitä, mitä kartturi ajon aikana kertoo tien kuvauksesta.

Kuljettajana Heino pitää vahvuutenaan rauhallisuutta ja taitoa pysyä tasapainossa myös kovassa paineessa.

”Heikkouteni ja suurin kehityskohteeni on suurempien askeleiden vahvistaminen. Eli se, että onnistuisin lisäämään vauhtia nopealla tahdilla, mutta varmuudella”, hän pohtii.

Heinon ajoura on ollut viime ajat vahvassa nousujohteessa. Nuorimies uskoo, että juuri kartingin, pikkuformuloiden ja rallin kautta hankittu monipuolinen kokemus on tuonut kehityksen kannalta tärkeää näkemystä.

”Ajourani on kehittynyt ja kehittyy edelleen paljon. Kokemuksen kautta löydettyjä oivalluksia pystyn hyödyntämään ihan arjen asioissakin monella tapaa.”

Tulevaisuus vielä suuri kysymysmerkki

Jokaisen menestyvän urheilijan takana vaikuttavat hyvät tukijoukot, näin myös Heinon tapauksessa.

”Minulla on hyvä tiimi, jossa on helppo olla ja asiat hoituu hyvin. RTRC-niminen tiimini koostuu kokeneista mekaanikoista, enkä voi tarpeeksi korostaa sitä, miten paljon suorituksiin vaikuttaa se, että pystyn luottamaan autoon ja siihen, että kaikki toimii.”

Heinon uran tähän mennessä suurin saavutus tuli kesäkuussa Seinäjoella järjestetystä SM Pohjanmaa Rallista.

”Saavutin siellä ensimmäisen podium-paikkani, mikä oli samalla ensimmäinen SM-rallista saamani palkinto. Kilpailu oli tasainen, mutta meidän kannaltamme onnekas”, hän muistelee.

Tulevaisuuden suhteen nuori lahjakkuus ei ole asettanut vielä kovin suuria suuntaviivoja.

”Se, mitä tulee tapahtumaan, on vielä aika suuri ja avoin kysymysmerkki. Moottoriurheilua tulen kuitenkin varmasti jatkamaan”, Heino sanoo ja myöntää, ettei rallin tai rata-auton ajaminen ulkomaillakaan ole poissuljettu vaihtoehto.

Ensimmäisenä pitää kuitenkin suorittaa alta pois tammikuussa Säkylän Huovinrinteellä alkava asepalvelus.

Heino tietää, että toisille moottoriurheilu on huimapäinen harrastus, johon riskialttius tuo oman viehätyksensä.

”Itseäni koukuttavat enemmän harrastuksen tuomat haasteet, joita on mahdollista ylittää ja tavoitteet, joita voi yrittää saavuttaa. Parasta on hyvä fiilis, kun pystyy ajamaan rennosti ja kovaa”, hän kuvailee.

Poimintoja