Vammalan torin laidalla sijaitsevia lehmuksia kaadetaan remontin tieltä – ”Joskus on vaan luovuttava jostain, jos halutaan uudistusta”

Vammalan toria reunustavia lehmuksia aiotaan kaataa toriremontin myötä.

Toimitukseen yhteyttä ottanut mieshenkilö harmittelee ”toriparlamentissa” kuulemaansa ja ihmettelee, voiko asia olla edes totta.

”Kuulin, että torin laidalla Puistokadulla sijaitsevia lehmuksia aiotaan kaataa ja niiden tilalle rakentaa pyöräkaistaa. Harmittaa vietävästi. Puut ovat keskustan kaunistus.”

Miestä pohditutti myös jouluvalojen kohtalo.

”Yrittäjätkin ovat laittaneet valoihin rahaa. Mihin niitä tulevaisuudessa ripustetaan? Kyllä torin ympäristö on talvella ankea ilman niitä valoja.”

Kysyimme asiasta Sastamalan kaupunginpuutarhuri Suvi Isosäviltä ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäeltä.

Viranhaltijat toteavat kaupunginhallituksen nimeämän torin suunnittelutoimikunnan käsitelleen asiaa kokouksissaan.

Puistokadun jalkakäytävän levennys on järkevää tehdä samalla, kun torin reunat rakennetaan uudestaan. Hankkeessa rakennetaan myös istuskeluportaat torin Puistokadun puoleiselle laidalle.

”Tällä kohdalla olevat lehmukset ovat kaivuulinjalla. Maanrakennustöiden yhteydessä ei pystytä suojaamaan näiden puiden juuristoa riittävästi, jolloin puut muuttuvat riskiksi rakennetussa ympäristössä”, Isosävi selvittää.

Isosävi kysyy, pitäisikö juuristovaurioisia puita poistaa vasta sitten, kun kaikki pinnat ja rakenteet on uusittu torilla. ”Eikö tämä työ kannata tehdä ensin?”

Toriremontin yhteydessä kaadettavien puiden tilalle istutetaan muita puulajeja ryhmiksi. Isosävin mukaan tarkoituksena on istuttaa mahdollisimman isokokoisia puita.

”Näin ollen yhdistettynä tulevaan torin valaistukseen torin ilme uudistuu, mutta ei todellakaan jää puuttomaksi.”

”Joskus vaan on luovuttava jostain, jos halutaan uudistusta”, hän korostaa.

Muut Puistokadun lehmukset jatkavat Isosävin mukaan elämäänsä onnellisena.

”Ja yrittäjien valopuut näkyvät jatkossakin Puistokadulla ja ehkä myös Aittalahdenpuistossa. Näistäkin asioista on suunnittelu käynnissä”, hän paljastaa.

Pasi Lähteenmäki puolestaan muistuttaa suunnitelmista kehittää Sastamalaa pyöräilykaupunkina.

Tulevaisuudessa pyöräkaistaa on tarkoitus saada koko Puistokadun pituudelta. Nykyisin pyöräbaanaa uupuu Apajan kiinteistön ja Aittalahdenkadun väliseltä osuudelta.

Kaupunginpuutarhurin mukaan Puistokadun varrelta kaadetaan useampia lehmuksia, mutta ei vielä vähään aikaan. Torin remontti alkaa syksyllä ja jatkuu ensi vuonna. Työtä tehdään vaiheittain.

Jätä kommentti