Rämsöön katsomossa viihtyvät vauvat ja vaarit – ”Harkittu päätös”, sanoo tuottaja koko perheen näytelmistä

Saluunataikurit Willer (Milja Alajääskö) ja Billy (Jarkko Mäkipää) seikkailevat Rämsöön kesässä. Mäkipää on tuttu myös Vammalan teatterista. Kuva: Rämsöön kesäteatteri.

Yhtenä perheenä koko perheelle. Näin voisi kuvailla Rämsöön kesäteatterin toiminta-ajatusta. Kovin moni kesäteatteri ei tarjoa viihdettä, joka sopisi katsojille vauvasta vaariin, mutta Rämsöössä se on harkittu päätös.

”Kokeilimme koko perheelle suunnattua näytelmää jo vuonna 2003. Tuotannollinen yhtäjaksoinen linjanveto se on ollut vuodesta 2007”, kertaa tuottaja Mari Ollinpoika.

Hän perustelee linjausta sillä, että teatterintekijät ovat kuin suuri perhe. Eri hommissa näyttelijästä parkkiohjaajaan viihtyvät kaikenikäiset. Lisäksi Rämsöö tarjoaa miljöön, jossa viihtyvät lapset ja aikuiset.

”Rämsööseen voi tehdä koko perheen kesäretken: ensin teatteria, sitten uimaan lapsiystävällisellä uimarannalla, hakemaan jätskejä kesäkahvilasta ja vaikka grillaamaan grillikatokseen”, Ollinpoika vinkkaa.

Tänä kesänä Rämsöössä pääsee mukaan villin lännen seikkailuun. Lainsuojattomat – Saluunataikureiden viimeinen temppu tarjoaa kommelluksia ja komediaa, ja lavalla nähdään niin kömpelö taikurikaksikko, kiero saluunanomistaja kuin koreileva sheriffikin.

”Näytelmämme on suurella sydämellä taitavan ja innostuneen tekijäjoukon tekemä”, tuottaja kuvailee Rami Saarijärven ohjausta sekä Saarijärven ja Ilkka Malmin käsikirjoitusta.

Yhtenä isona perheenä koko perheelle. Nuorimmat näyttelijät ovat tänä vuonna Sastamalan Karkussa asuva Saaga Vuorinen, joka esittää Kitiä sekä Matias Taverne (Woody). Kuva: Rämsöön kesäteatteri.

Rämsöön kesäteatteri on tehnyt jo useampana vuonna yhteistyötä Vammalan teatterin kanssa. Sen kantavista voimista villin lännen seikkailuun heittäytyvät Jarkko Mäkipää ja Teemu Mäkelä.

Yhteistyö sastamalalaisten kanssa käynnistyi vuonna 2006, kun teatterin ohjelmistoon haluttiin Peter Pan. Kyseessä oli mittava projekti, johon rämsööläisten voimat eivät yksin olisi riittäneet.

”Yhteistyö on ollut niin hyvää ja sujuvaa, että se jatkuu yhä”, Ollinpoika kiittelee.

Sastamalalaisten lisäksi näyttämöllä nähdään tekijöitä muun muassa Vesilahdesta ja Akaasta. Teatteri järjestää aina uuden projektin käynnistyessä avoimen rekryn, jonka kautta innokkaita teatterilaisia valikoituu mukaan. Ensikertalaisia estradilla nähdään tänä vuonna viisi.

Olennainen osa Rämsöön kesäteatterin esityksiä on vuodesta 2007 saakka ollut livemusiikki. Myös villin lännen seikkailua tahdittaa livebändi.

”Livemusiikki tuo esityksiin ihan oman sävynsä kommunikoidessaan näyttelijöiden kanssa lavalla ja tuomalla kohtauksiin tunnelmaa.”

Myös Teemu Mäkelä on Vammalan teatterin katsojille tuttu. Villin lännen seikkailussa hän esittää saluunanomistaja Ami Mulligania. Kuva: Rämsöön kesäteatteri.

Toiminta Rämsöön kesäteatterissa on alkanut jo vuonna 1986 ja jatkunut keskeytyksettä siitä saakka. Vuosien aikana teatterin miljöötä on kohennettu mittavasti, viimeisin iso ponnistus oli vuonna 2019 valmistunut katettu katsomo.

Teatterilla on tänäkin kesänä vierailijoita, kuten Jussi Syren & The Groundbreakers elokuussa.

Erityisen tyytyväinen Mari Ollinpoika on siitä, että korona ei enää typistä teatterin tekemistä.

”Vuosina 2020 ja 2021 näyttämöllä ei ollut omaa tuotantoa, mutta saimme isännöidä vierailevia esityksiä. Iloksemme tänä vuonna pääsimme jälleen tekemään näytelmän koko perheelle.”

Lainsuojattomat – Saluunataikureiden viimeinen temppu -näytelmän esityksen jatkuvat 7.8. saakka.