Wanhan WPK:n laittaminen myyntiin oli Anna ja Niko Rajaniemelle vaikea päätös – Kokemusta ei tarvita, jos intoa ja mielenkiintoa riittää, on pari osoittanut

Anna ja Niko Rajaniemen mukaan ravintola Wanhan WPK:n toiminta jatkuu täysin normaalisti, vaikka yritys on laitettu myyntiin. ”Mitään pakkomyyntitilannetta ei ole, vaan toivomme, että lödämme tähän hyvät tyypit jatkamaan.”

Tasan viikko sitten huittislaiset Anna ja Niko Rajaniemi julkaisivat ilmoituksen, että ovat laittaneet ravintola Wanhan WPK:n myyntiin. Sen jälkeen Annan puhelin on soinut tiheään tahtiin.

”Myynti-ilmoitusta seurannut härdelli on ollut aika paljon isompi, mitä osasimme odottaa. On tietenkin pelkästään hienoa, että asia herättää näin paljon kiinnostusta.”

Rajaniemien mukaan linjoilta on ollut kuultavissa lähinnä uteliaisuutta, mutta muutama tosissaan kiinnostunut yhteydenottokin on jo tullut.

”Yrityksen myynti voi tapahtua hetkessä, mutta toisaalta siihen voi mennä pitkäänkin aikaa. Olemme varautuneet kaikkeen”, Anna sanoo.

Mikään helppo päätös ravintolan myynti ei Rajaniemille ollut. Anna kertoo taustalla painavan ennen kaikkea pitkään jatkunut taistelu kipeytyneen käden kanssa.

”Olen saanut lääkäriltä selvän ohjeen, että pitkittyneen vaivan saa kuntoon vain vähintään puolen vuoden levolla. Tässä työssä käsi ei pääse parantumaan ikinä”, Anna harmittelee.

Toinen vaihtoehto voisi olla tuurarin hankkiminen sairausloman ajaksi, mutta tosiasia on, että yrittäjän on vaikea pysyä pois työpaikaltaan.

”Niin hurjalta ja kurjalta kuin se nyt tuntuukin, myynti on tässä tilanteessa se paras vaihtoehto”, pariskunta harmittelee.

”Toimintaa mahdollisuus kehittää vaikka mihin”

Rajaniemet aloittivat Wanhan WPK:n yrittäjinä kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole mennyt montaakaan päivää, ettei pariskunta olisi puuhastellut ravintolassa.

”Kun me kuusi vuotta sitten aloitimme, aiemmille omistajille Kimmo ja Milla Nikolle oli tärkeää, että jatkajiksi löytyy tyypit, jotka kunnioittavat WPK:n ideaa. Vasta nyt, kun olemme samassa tilanteessa itse, ymmärrän miksi”, Anna sanoo.

”Kun yrityksen eteen tekee monta vuotta valtavasti töitä, tuntuu tärkeältä, että homma toimii myös sen jälkeen, kun siitä itse luopuu”, Niko jatkaa.

Tällä hetkellä Wanhan WPK:n palveluihin kuuluvat lounas ja kahvila sekä Maalaispuodin tuotteiden myynti arkipäivisin. Lisäksi ravintola järjestää tilauksesta tarjoiluja esimerkiksi juhliin ja kokouksiin ja tarjoaa ruokailuja retkiryhmille.

”Yrittäjän innon mukaan toimintaa on tietenkin mahdollisuus kehittää vaikka mihin. Todella paljon meiltä on toivottu esimerkiksi ilta-aukioloja, mutta tällä työntekijäresurssilla niitä on ollut mahdoton järjestää, varsinkaan kun meillä on usein viikonloppuna joku yksityistilaisuus”, Niko sanoo.

”Vaikka toivomme WPK:n hengen säilyvän, jokainen saa tietenkin kehittää paikkaa omannäköiseksi”, Anna sanoo.

Rajaniemet ovat halunneet pitää WPK:n ruoan rehellisenä ja itsetehtynä, se on asia, minkä he toivovat jatkuvan myös mahdollisen uuden yrittäjän löytyessä.

”Tämä on asia, josta myös asiakkaamme ovat olleet huolissaan. Yleinen suuntaus on se, että ruoka tulee ravintoloihin valmiina, sellaista emme toivo täällä tapahtuvan”, Anna sanoo.

Apua tarjolla alkuvaiheeseen

Kun intoa ja mielenkiintoa riittää, uudella yrittäjällä ei tarvitse olla edes kokemusta ravintolayrittämisestä, sen ovat Anna ja Niko Rajaniemikin osoittaneet.

”Nikolla on toki ravintola-alan koulutus, mutta eihän meillä ollut mitään tietoa ravintolan pyörittämisestä silloin kun itse tähän tulimme. Niko bongasi myynti-ilmoituksen lehdestä ja alkoi intoilla asiasta. Into tarttui minuunkin ja sitten jo heittäydyttiin täysin tuntemattomaan”, Anna muistelee.

Nikot tarjosivat alkuvaiheessa apunsa ja tukensa Rajaniemille, näin nykyisetkin yrittäjät aikovat toimia, mikäli uusi yrittäjä sitä toivoo.

”Lisäksi meillä on täällä aivan mahtava henkilökunta, joista varmasti on uudella yrittäjälle korvaamaton apu. Halutessaan tästä saa hyvinkin valmiin paketin.”

Rajaniemien mukaan WPK:n etuna on myös erittäin uskollinen vakioasiakaskunta.

Vaikka yritys on myynnissä, toiminta jatkuu täysin ennallaan. Rajaniemien mukaan varauksia on tehty jo pitkälle ensi vuoteen.

”Juhlat ovat taas elpymään päin ja suosituimmat rippi- ja ylioppilaspäivät varataan pitkälle tulevaisuuteen. Riippumatta siitä, olemmeko me tässä edelleen ensi kesänä vai pyörittääkö paikkaa joku muu, varaukset kyllä hoidetaan.”

Entä mitä Rajaniemet itse aikovat?

”Sitä ei vielä tiedä. Niko varmasti jatkaa hierontoja ja minun ensisijainen tavoitteeni on saada käsi kuntoon. Jotain ajatuksia on tietenkin ilmassa, mutta vielä niitä ei tarvitse kovin tarkasti miettiä”, Anna pohtii.

Poimintoja