”Kaikki vaihteet hävisivät” – Henkka Haapamäen voittojahti päättyi tekniseen vikaan

Henkka Haapamäki vauhdissa. Kuva: Toni Ollikainen.

Rallicrossin SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin viikonloppuna Joensuussa Ylämyllyn moottoriradalla. SuperCar-luokassa kauden toista voittoaan hakenut Sastamalan Autourheilijoiden Henri Haapamäki oli hyvässä vauhdissa, kunnes tekniikka puuttui peliin semifinaalissa.

Lauantain kaksi alkuerää ajettiin todella haastavissa olosuhteissa, sillä koko päivän jatkunut sade teki Ylämyllyn ratapohjasta täyttä kuravelliä. Ensimmäisessä alkuerässä Haapamäki oli eränsä nopein ja kokonaistuloksissa Mika Liimataisen jälkeen toinen.

Toisessa alkuerässä Haapamäki sai hyvän lähdön ja oli tulossa ensimmäiseen mutkaan johtopaikalla, kunnes olosuhteet koituivat kohtaloksi pyörähdyksen muodossa. Haapamäki oli lopulta erän kolmas ja kokonaistuloksissa kuudes.

”Hiukan oli tutustumista tämä päivä, kun en ole koskaan ennen täällä ajanut. Ensimmäinen alkuerä oli hyvää tekemistä. Toinen oli sitten ihan täyttä mutapainia. Otettiin siinä vähän kilpakumppaneiden kanssa osumaakin ja pyörähdettiin sen seurauksena. Pääasia oli kuitenkin, että päästiin maaliin eikä vahingotkaan olleet isoja. Hyvillä mielin kakkospäivään”, Haapamäki kertasi lauantain päätteeksi.

Vimmattu haasto ei riittänyt

Sunnuntaina ajettiin vielä siis kolmannet alkuerät, semifinaalit ja finaali. Haapamäki oli omassa viimeisessä alkuerässään suvereeni eikä antanut uhkaajille mahdollisuuksia ajaen heti lähdöstä kärkeen ja lopulta selvään voittoon. Liimatainen oli kuitenkin jälleen nopein kokonaistuloksissa Haapamäen ollessa toinen.

Toisessa semifinaalilähdössä ajanut Haapamäki ei saanut parasta mahdollista starttia ja jäi Jari Putkisen perään kiihdytyksen jälkeen. Haapamäki haastoi Putkista vimmatusti, mutta toiseksi viimeisellä kierroksella alkoivat tekniikkaongelmat puuttumaan peliin ja tuloksena oli lopulta keskeytys.

”Ihan ok startti vaikken kärkeen päässytkään. Hyvää taistelua oli Jarin kanssa, kunnes toiseksi viimeisellä kierroksella vaihdelaatikko alkoi oireilemaan. Vaihde hyppäsi kerran pois päältä ja toisella kertaa, kun vaihdoin isommalle hävisi lopulta kaikki vaihteet.”

Rallicrossin SM-sarja jatkuu OuluZonen moottoriradalla 20.8., kun vuorossa on kauden kolmas osakilpailu.

Tulokset – Rallicross SM, Joensuu

1. Mika Liimatainen 30p
2. Antti Suutarinen 24p
3. Jari Putkinen 23p
4. Iivari Niemi 18p
5. Jari Tuuri 17p
6. Henri Haapamäki 16p

Pisteet – Rallicross SM, 2/5 osakilpailua

1. Mika Liimatainen 46p
2. Henri Haapamäki 42p
3. Antti Suutarinen 38p
4. Jari Putkinen 27p
5. Iivari Niemi 27p