”Harrastuksesta on tullut elämäntapa” – Keikyäläiset Intoset treenanneet jo tovin Ampumaurheiluliiton tehoryhmässä

Veljekset Leevi ja Konsta Intonen, takana heidän isänsä Mikko.

Sastamalan Keikyässä asuvat ja Vammalan Seudun Ampujia edustavat Intosen veljekset Konsta ja Leevi kisasivat viime viikonloppuna Kouvolassa järjestetyissää Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa, ja Leevillä oli kisoista kotiintuomisinaan henkilökohtainen kultamitali ja joukkuekisan hopeinen mitali.

Leevi Intonen ampui Pohjoismaiden mestariksi poikien urheilupistoolissa kovalla tuloksella 568. Kyseessä on Intosen ennätystulos, jonka hän tosin on saavuttanut kerran aikaisemminkin.

”Kisa sujui kokonaisvaltaisesti hyvin. Tein muutamia pieniä töppäyksiä, mutta sain paikattua ne kympeillä ja onnistuin ampumaan aika rennosti. Olin silti yllättänyt voitosta”, hän tuumaa.

Alueviesti haastatteli Intosen veljeksiä neljä vuotta sitten. Tuolloin he haaveilivat Suomen Ampumaurheiluliiton tehoryhmään pääsystä. Leevi Intonen kertoo haaveen toteutuneen.

”Olemme olleet nyt kaksi vuotta tehoryhmässä, ja se on antanut paljon. Isä valmentaa meitä, mutta kehityksen kannalta on hyvä saada palautetta ja ohjeita myös muilta valmentajilta”, Leevi sanoo.

17-vuotias Leevi ja 18-vuotias Konsta ovat tänä kesänä päässeet mukaan myös Suomen maajoukkueen leiritykseen.

”Varsinainen maajoukkueeseen pääsy ratkeaa sitten aikanaan, mutta jo leirille meneminen oli minulle iso asia”, Leevi kertoo.

Seuraava koitos aikuisten SM-kisoissa

Vammalan ammattikoulussa sähköasentajaksi opiskeleva Leevi Intonen harjoittelee ampumista 4-5 kertaa viikossa. Lisäksi hän tekee kotona muun muassa liipaisin- ja motoriikkaharjoituksia.

Leevin mukaan onnistunut ammuntaa edellyttää hyvää yleiskuntoa ja tasapainoa. Se isoin asia on kuitenkin korvien välissä. Laji vaatii huippuunsa hiottua keskittymiskykyä.

Mikä ampumaharrastuksessa motivoi?

”Minusta se on edelleen hauskaa. Siitä on tullut elämäntapa. Itsensä voittaminen on hieno tunne.”

”Olen saanut lajin parista uusia ystäviä, ja heitä on kiva tavata leireillä ja kisoissa”, Leevi lisää.

Seuraavaksi Intoset suuntaavat aikuisten SM-kisoihin Poriin, sen jälkeen kisaohjelmaan on merkitty nuorten SM-mittelöt Laukaassa.