”Vareliuksen koulussa parasta on kaikki” – Tapahtumapäivä sai uteliaat liikkeelle, Sastamala-ämpäreillä oli ottajia

Vareliuksen koulun vanhempainyhdistyksen buffetin antimet houkuttivat tapahtumavieraita. Saga Virtanen, Joanna ja Toni Kivimäki sekä Helena Tanhuanpää ostivat herkkuja Minna Virkiltä, yhdistyksen puheenjohtaja Katja Myllyojalta, Reija Peuraniemeltä ja Sanna Salonmaalta.

Oransseja, sinisiä ja vihreitä ilmapalloja ja Sastamala-ämpäreitä – siinä lauantain hittituotteet. Näin ainakin, jos kaupungin järjestämään tapahtumaan osallistuneilta kysyy.

Toki Vareliuksen koululle, pihapiiriin ja liikuntahalliin veti väkeä myös mahdollisuus tutustua koulurakennukseen sekä lastenmusiikkiorkesteri Orffit.

Huittislainen Hannele Tanhuanpää on saanut koulutiloihin oppaaksi lapsenlapsensa Toni ja Joanna Kivimäen. Kolmasluokkalainen Toni ja viidesluokkalainen Joanna ovat kertoneet mummulleen opinahjostaan, mutta oli hienoa päästä itse tutustumaan siihen, Tanhuanpää tuumailee.

”Ihana koulu. Täällä on valoisaa ja kaikki on niin selkeää. Näyttää kovin erilaiselta kuin oma kansakouluni aikoinaan”, hän sanoi.

”Hienoa, että järjestettiin tällainen tapahtuma. Oppilaiden puolesta harmitti, kun heti uuden koulun valmistuttua joutuivat etäopiskelemaan.”

Koronaviruspandemia lykkäsi Sastamalan ensimmäisen uuden opetussuunnitelman aikana rakennetun koulun avajaisia viime viikonloppuun saakka.

”On kivaa, että ihmiset pääsevät nyt näkemään koulumme myös sisältä. Moni on varmasti miettinyt, miltä täällä oikein mahtaa näyttää”, jutteli viidesluokkalainen Saga Virtanen.

Saga esitteli koulua muun muassa nuoremmille sisaruksilleen.

Mikä hänen mielestään on parasta Vareliuksen koulussa?

”Ihan kaikki!”

Asia selvä. Koulun pihalla jonotetaan pääsyä ison auton hyttiin ja ratin taakse. Onnelliselta näyttävä pikkupoika saa vielä  Timo Finskalta ilmapallonkin.

Orffit viihdyttivät pienempiä ja vähän isompiakin.

Seuraavaksi liikuntahallin menoa todentamaan. Sastamalan kaupungin yrityspalvelut ja markkinointi ovat koostaneet sinne pienimuotoisen, asumiseen ja rakentamiseen liittyvän kokonaisuuden, yhteensä näytteileasettajia hallissa ja pihalla on kymmenkunta.

Kuinka moni tapahtumavieras mahtaa haaveilla kodista Sastamalassa?

”Minulta on kysytty eniten näitä ämpäreitä. Rakentaminen on selvästi Ukrainan sodan vaikutusten takia hiljentynyt, mutta uskon tietysti, että parempia aikoja tulee”, kertoo kaupungingeodeetti Arto Vuorijärvi.

Koulun lähelle rakennetut uudet kadut ja tontit ovat herättäneet kiinnostusta. Huiskonpolku rakentui nopeasti, mutta Vehmaistenkadulla tonttivarauksia on vasta neljä, ja yhdellä tontilla rakennetaan.

”Ämpäreiden lisäksi minulta on kysytty Vehmaistenkadun tonteista. Moni on halunnut tietää, onko niitä tontteja vielä vapaana ja millaisia ne ovat”, kaavoitusarkkitehti Pinja Ahola sanoo.

Arto Vuorijärvi sai ojennella Sastamala-ämpäreitä, ja välillä piti ämpäreitä hakea lisääkin, kun ottajia oli niin paljon.

Moni oli tullut viettämään lauantaipäivää Vareliukseen koululle ja liikuntahalliin.

Jätä kommentti